Apu

Tuomas Enbuske: Hyödylliset idiootit

Tuomas Enbuske: Hyödylliset idiootit

"Kun hyvältä vaikuttavan asian tekemiseen on panostettu vuosikausia, siitä on sitä vaikeampi luopua, sillä silloin oma historia tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Ihminen haluaa hyvää, muutamaa psykopaattia lukuun ottamatta. Mitä enemmän lehdissä on huonoja uutisia, sitä isompi todiste se on siitä, että maailma on hyvä. Eihän muuten huono asia olisi uutinen. Vaarallisimpia hyvään pyrkijöitä ovat kuitenkin ne, jotka hyvillä toimillaan aiheuttavat enemmän pahaa kuin hyvää.

Luomu on asia, johon yhdistetään vain myönteisiä fiiliksiä. Kun sitä on tutkittu tieteellisesti, tulokset ovat murskaavampia kuin Putinin kädenpuristus. Luomu ei ole luonnolle parempaa, ei eläimille eettisempää, ei maistu paremmalta eikä ole terveellisempää. Ainoa, missä luomu vetää johdonmukaisesti korkeimman sijan, on hinta.

Luomun puolustajien väite on aina sama: ”Kyse ei ole yhdestä asiasta. Kyse on kokonaisuudesta.” Mutta kun kokonaisuudesta yrittää löytää edes yhden järkiperusteen, se katoaa kuin natsi Argentiinaan.

Einstein oli oikeassa siinä, että aika on suhteellista. Ajan katsominen Rolexista tuntuu paljon paremmalta kuin kiinalaisesta halpakellosta. Luomussa on kyse tismalleen samasta. Jos koko maailma oikeasti siirtyisi luomuviljelyyn, saisimme takaisin paljon 1980-lukua pahemman nälänhädän. Ihmiset vastustavat geenimanipuloitua ruokaa ainoastaan siksi, että siinä on kaksi sanaa, jotka herättävät epäilyjä: geeni ja manipulaatio.

Surullisimpia esimerkkejä hyvää tarkoittavien ihmisten karhunpalveluksista on kehitysapu. Valitettavasti se ei vaan näytä toimivan, vaikka itsekin niin haluaisin.

Eläkkeellä oleva suurlähettiläs Matti Kääriäinen kertoo kirjassaan Kehitysavun kirous, että köyhyys on vähentynyt lähinnä niissä maissa, jotka eivät ole ottaneet vastaan kehitysapua.

Valitettavasti sekä luomun että kehitysavun isompi tavoite on rakentaa enemmän niiden puolustajien identiteettiä kuin saada oikeasti tuloksia aikaan.

En ole koskaan saanut mistään twiitistäni niin paljon raivoisaa palautetta kuin kertoessani, etten käytä pyöräilykypärää. Paradoksaalisesti siis ihmiset, jotka vihasivat minua, halusivat minun silti pysyvän elossa.

Brittiläinen aivokirurgi Henry Marsh esitti syksyllä Independent-lehdessä useita syitä, miksei pyöräilykypärästä ole mitään hyötyä. Pyöräilykypärä saa ihmiset kaahaamaan, autoilijat ajamaan lähempänä eikä itse kypärä suojaa onnettomuudessa juuri lainkaan. Maanantain Hesari kertoi, että kypäräpakko myös vähentää pyöräilyä.

Mutta kypärä näyttää turvalliselta. Samalla tavalla kuin konekivääri näyttää pelottavalta. Syyskuun 11. päivän jälkeen huomasin Yhdysvalloissa jokaisen turistikohteen luona konekiväärein aseistettuja sotilaita. Mitä he tekisivät konekivääreillä, jos paikalle tulisi terroristi? Alkaisivat ampua väkijoukkoon?

Työpaikkojen kulkukorttisysteemeissä joutuu aina välillä avaamaan yllättäviä ovia kortilla. Niissä ei ole kyse ulkoisen uhan torjumisesta. Kyse on työntekijöiden turvallisuuden illuusiosta. Kuka tahansa terroristi pääsisi helposti sisään mihin tahansa suomalaiseen firmaan.

Kun jonkun hyvältä vaikuttavan asian tekemiseen on panostettu vuosikausia ihmisten energiaa, siitä on sitä vaikeampi luopua, sillä silloin oma historia tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta. Samasta syystä ihmiset eivät lähde huonoista parisuhteista.

Hyödyllisiä idiootteja on hankala pysäyttää, sillä heitä ajaa hyväntekemisen voima. Avoimesti pahaa tekevä lopettaa yleensä jossain vaiheessa saatuaan tarpeeksi tai tullessaan tunnontuskiin. Kun yllykkeet ovat hyväntahtoiset, pahantekijä ei lopeta koskaan. ●

Julkaistu: 17.3.2015