Apu

Tuomas Enbuske: Älä etsi onnea, tyhmä pakana!



Tuomas Enbuske: Älä etsi onnea, tyhmä pakana!

"Tavallinen Euroopassa tai Yhdysvalloissa asuva muslimi on ihan yhtä vähän syyllinen islamismiin kuin minä olen Euroopan siirtomaa-ajan rikoksiin, holokaustiin tai Arto Nybergin balsapuunmakuiseen talk show’hun."
Teksti Apu-toimitus

Olet pakana, elät arvotyhjiössä, kulutat, vaikka pitäisi uskoa. Täytät elämäsi pelkällä onnen etsimisellä.

Dosentti Jari Ehrnroothin uusin kirja Toivon tarkoitus kritisoi nykyaikaa, koska nykyaika on ensimmäisiä aikakausia, jolla nykyaikaa voi kritisoida. Ennen siitä katkaistiin pää. Nykyään samasta puuhasta saa jonkun kapitalismilla rikastuneen säätiön palkinnon.

Ehrnroothin perusväittämä on, että meillä pitäisi olla suuria kertomuksia ja totuuksia, jotka olisivat tärkeämpiä kuin pikaisen onnen tavoittelu.

Ehrnrooth on oikeassa. Elämme arvotyhjiössä. Mutta toisin kuin hän ajattelee, arvotyhjiö on juuri kaiken hyvän alku. Vanha jiddishinkielinen sanonta ”missä kaksi juutalaista, siellä kolme mielipidettä”, on ajatuksista kaunein. Edistys ei pyri totuuteen, vaan parempaan selitykseen, joka on vallitseva teoria, ei totuus. Kuten se, että olemme sukua simpansseille ja että joogapöksyt sopivat vain nuorille naisille.

Mitä muuta ovat suuret tarinat ja Totuudet kuin mikä 1900-luvulla näyttäytyi kommunismina, fasismina ja vielä nykyäänkin islamismina? Islamisteilla on käsissään se Totuus, jota meillä länsimaiden arvotyhjiössä elävillä ei ole. Myös kapitalismi esitetään virheellisesti lopullisena Totuutena. Sen ero muihin totalitarismeihin toki on, että se jättää yksilön kuitenkin tämän halutessa rauhaan.

Leo Tolstoi haaveili kaikki ihmiset yhdistävästä uskonnosta. Siitähän myös islamistit haaveilevat. Heidän ajatuksenaan todellakin on, että lopuksi täydellisessä maailmassa kaikilla on sama uskonto, heidän uskontonsa.

Islamismi on täysin eri asia kuin islam. Tavallinen Euroopassa tai Yhdysvalloissa asuva muslimi on ihan yhtä vähän syyllinen islamismiin kuin minä olen Euroopan siirtomaa-ajan rikoksiin, holokaustiin tai Arto Nybergin balsapuunmakuiseen talk show’hun.

Ehrnrooth kertoo kulttuurievoluution loikista, joista tärkeimpänä esimerkiksi se, että Mooses sai Siinain vuorella ilmoituksen moraalilaista. Nyt hän kaipaa uusia loikkia.

Mutta Ehrnroothin toivoma kulttuurievoluution loikka on jo tapahtunut. Se ei syntynyt yhden totuuden oivaltamisen ansiosta, vaan 1960-luvulla tapahtuneen länsimaiden vaurastumisen ja moraalin rappion myötä. Tämän loikan takia me – länsimaiset ihmiset – olemme väkivallattomampia, suvaitsevaisempia ja homomyönteisempiä kuin koskaan aiemmin.

Kehitys on tapahtunut juuri länsimaisen arvotyhjiön vallitessa. Ja arvotyhjiö on tyhmin mahdollinen sana kuvaamaan tätä ilmiötä. Se on kuin sanoisi Silja Linen kalleimmassa buffetpöydässä, että siellä vallitsee valintatyhjiö.

Kielentutkija Janne Saarikivi esitti Helsingin Sanomissa samanlaisia kulttuuripessimistisiä ajatuksia kuin Ehrnrooth. Hän kritisoi sitä, että rahasta on tullut uskonnon korvike. ”Suomessa ei ole pula rahasta vaan vaihtoehtoisista todellisuuksista, joissa elämällä olisi myös muita merkityksiä kuin talouden kasvu. Tänne tarvitaan vähemmän puhetta kasvuyrityksistä ja enemmän akateemisia”, Saarikivi kirjoitti.  

Tietenkään tärkeimpiä asioita ei pidä mitata rahassa: ystävät, rakkaus ja Anne Kukkohovin tissivako. Mutta miksi politiikka keskittyy rahasta puhumiseen? Koska hyvän politiikan tarkoituksena ei olekaan tunkeutua rakkauteen tai muuhun ihmisen yksityiseen. Politiikka on rahan jakoa, mutta silti se ei tarkoita, että se olisi tärkein arvomme. Budjetit – eivät lait – ovat politiikan työväline.

Paradoksaalisinta kaikessa on, että sekä Saarikiven kolumnia että Jari Ehrnroothin rahakriittistä Hesarin haastattelua ovat sosiaalisessa mediassa jakaneet innokkaimmin juuri ne vasemmistolaiset, jotka ovat itse jakamassa rahaa joka paikkaan. Niin yliopistolle, taiteelle kuin syrjäytyneille, silti samalla talouskasvua vastustaen.

He vastustavat leipomista käsi syvällä piparipurkissa. Se on nimenomaan mammonan palvontaa, jonka tavoite on maksattaa omat intohimot muiden rahoilla.

Julkaistu: 20.1.2015