Apu

Tunturimaiseman perikuva

1


Tunturimaiseman perikuva

Rakkakivikon peittämät, pyöreälakiset tunturit eli kerot ovat suomalaisen luonnon erikoisuus. Kauneimmillaan nämä tunturijonot ovat Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, jossa pääsee tutustumaan Lapin alkuperäisiin aarniometsiinkin.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Juho Rahkonen

Pallastunturit – siinä nimessä on jotain tarunhohtoista. Jo vuosikymmenien ajan suomalaiset ja ulkomaalaiset ovat käyneet kokemassa Lapin tunturiluonnon lumoa Pallaksella, jossa on satoja kilometrejä upeita hiihto- ja patikointireittejä sekä perinteikäs hotelli.

Minulle Pallastuntureilla on erityinen merkitys. Siellä syttyi lopullisesti kipinä luontokuvausharrastukselleni 23 vuotta sitten. Olin viikon rippikoululeirillä, jossa vaellettiin 55 kilometrin reitti pohjoisen Hetasta hotelli Pallakselle.

Kirkasvetisen tunturijärven rannalla näin tunturikihun, joka on lokkia muistuttava pitkäpyrstöinen, kauniin valkoharmaa petolintu. Kihu ei pelännyt minua lainkaan, ja pääsin metrin päähän linnusta. Harmikseni minulla oli vain alkeellinen pokkarikamera eikä kuvista tullut edes teräviä. Pappi taisi saada parempia kuvia järjestelmäkamerallaan.

Tuohon aikaan, nuoruuteni herkimmässä iässä, tunsin koko ruumiillani Lapin sanoinkuvaamattoman, tavoittamattoman taian. Tuo kaihoisa kaipaus Lappiin ei ole kadonnut sielustani tänä päivänäkään.

Ylläksen tuntureiden rinteet ovat rakkakivikon peitossa.

Rippikouluaikanani paikka tunnettiin vielä nimellä Pallas-Ounastunturin kansallispuisto. Vuonna 2005 siihen liitettiin etelämpänä sijaitseva Ylläs-Aakenuksen suojelualue. Nykyisin Pallas-Yllästunturi on Suomen kolmanneksi suurin kansallispuisto. Sillä on pinta-alaa komeat 1 020 neliökilometriä, Päijänteen suurjärven verran. 

Kävijämäärillä mitattuna kansallispuisto on Suomen suosituin: siellä käy vuosittain puoli miljoonaa ihmistä.

Pallas-Yllästunturien korkein kohta on Taivaskero, joka kohoaa 809 metriä merenpinnan yläpuolelle. Taivaskerolle sytytettiin vuonna 1952 olympiatuli, ja paikalla on siitä muistona kivilaatta.

Etelästä tuleville oiva paikka aloittaa alueen luontoon tutustuminen on Ylläksen maisematie, joka yhdistää Ylläsjärven ja Äkäslompolon. Maisematien varrella on upeita haavapartaisia aarniometsiä, joissa kuukkelit ja porot vilistävät. 

Yllästunturi ja sen hiihtokeskus eivät kuulu kansallispuistoon, mutta ne ovat puiston portilla. Siitä alkaa tunturi-Lappi!

Maisematien viereltä pääsee nousemaan Yllästunturin komeaan rakkakivikkoon. Kirkkaalla säällä pohjoisen suunnassa näkyvät neljänkymmenen kilometrin päässä kutsuvasti häämöttävät Pallastunturit.

Muonio–Kittilä-maantien varresta au-keaa Suomen tunnetuimpiin kuuluva kansallismaisema Särkijärven yli Pallastuntureille. 

Puiston läpi Hettaan päin kulkee maantie numero 957, jonka maisemat ovat Suomessa vertaansa vailla. Tämän tästä matkailija saa henkeään haukkoen pysähdellä ihailemaan jyrkkinä mutta pyöreänmuotoisina kohoavia tuntureita sekä kelopuiden koristamia metsiä ja suoaukeita.

Matkan varrella vastaan tulee kauniita lappilaiskyliä, kuten Raattama ja pohjoisempana Ounastuntureiden lähellä sijaitseva Vuontisjärvi. Siellä näkee heinän kuivatukseen käytettäviä perinteisiä haasioita ja maalaismaisemia, joiden taustalla kohoavat jylhät tunturimaisemat.

Kiiruna elää läpi vuoden tunturissa puurajan yläpuolella. Kauniilla kanalinnulla on erinomainen suojaväri.

Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta löytyvät Suomen suurimpiin kuuluvat suhteelliset korkeuserot: tunturit kohoavat jopa puoli kilometriä ympäröivän metsä- ja suoerämaan yläpuolelle.

Korkeuserojen vuoksi luontotyypit vaihtuvat toiseen lyhyellä matkalla. Kun alarinteiden suipot kynttiläkuuset jäävät taakse, tulee vastaan tunturikoivujen vyöhyke. Sen yläpuolella tunturit muodostavat oman maailmansa, puuttoman paljakan. 

Tunturipaljakkaa hallitsevat matalat varvut, esimerkiksi kurjenkanerva ja riekonmarja sekä eksoottisilta kuulostavat kasvit, kuten uuvana ja sielikkö. Monista Euroopan vuoristoista tuttu valkoinen lapinvuokko kukkii paljakalla alkukesällä.

Riekonmarjojen ja variksenmarjojen turvin tunturissa elävät läpi vuoden sisukkaat kanalinnut. Kiiruna sulautuu täydellisesti ympäristöönsä: talvella se on vitivalkoinen, ja vain sen tumma silmäjuova erottuu lumihankea vasten. Kesäpuvussaan riekko muistuttaa erehdyttävästi jäkälän peittämää harmaata kiveä.

Hyvä suojaväri on kiirunalle elinehto, koska avoimessa tunturimaastossa se olisi helppo saalis petolinnuille. Alempana tunturissa, missä puitakin kasvaa, elää kiirunan lähisukulainen riekko. Tämän kanalinnun tunnistaa erikoisesta papattavasta äänestä, joka kuulostaa siltä kuin joku kiroilisi äänekkäästi!

Eri puolilta kansallispuistoa, niin Ylläkseltä kuin Pallakselta, löytyy kivenlohkareiden peittämiä jylhiä kanjoneita, kuruja. Talvisin kurut ovat hiihtäjien ja laskettelijoiden suosiossa: esimerkiksi Ylläksellä kuru muodostaa luontaisen halfpipe-kourun, jossa voi temppuilla lumilaudalla.

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto viehättää kävijöitä kaikkina vuodenaikoina. Suosituimpia aikoja ovat pääsiäisen tienoon hohtavat hankikelit ja syyskuun alkupuolella komeileva ruska.

Kansallispuistossa on merkittyjä vaellusreittejä 350 kilometriä ja hiihtoreittejä jopa 500 kilometriä. Alueen neljä pitkää vaellusreittiä ovat pituuksiltaan 47–69 kilometriä. 

Kymmenien kilometrien pituisen, avaran tunturijonon ylittäminen on sellainen elämys, että jokaisen luonnonystävän pitäisi se kokea ainakin kerran elämässään. ●

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 19.4.2016