Presidentin urasta lapsena haaveillut Tuija Pehkonen tunnustaa olevansa parantumaton myöhästelijä: "Siitä piirteestä en itsessäni pidä"
Henkilöt
Presidentin urasta lapsena haaveillut Tuija Pehkonen tunnustaa olevansa parantumaton myöhästelijä: "Siitä piirteestä en itsessäni pidä"
"Sukurasitteeni on yltiöpäinen rehellisyys. Äiti iskosti minuun ja siskooni lapsuudessamme ajatuksen, että kaikki valehtelu on väärin", kertoo toimittaja ja tuottaja Tuija Pehkonen.
Julkaistu 26.11.2022
Apu

Jatka lausetta Tuija Pehkonen: Lapsuuteni sitkein haave oli ... tulla isona opettajaksi, laulajaksi, pianistiksi tai ­presidentiksi. Mikään niistä ei toteutunut, mutta totta puhuakseni haaveeni ovat myös aavistuksen muuttuneet.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun satutin pikkutyttönä ­jalkani isoon lasiseen limpparipulloon. Pullo hajosi lattialle ja onnistui viiltämään jalkaani haavan. Sääressäni on edelleen pitkä arpi muistuttamassa tapahtumasta.

Liikutun yleensä kyyneliin käydessäni katsomassa poikaani ennen nukkumaanmenoa. Tuntuu liikuttavalta nähdä, miten iso poika pinnasängyssä jo tuhisee. Vielä hetki sitten hän oli pieni vauva.

Vihaan sydämeni pohjasta, että Suomi ei ole vieläkään tasa-arvoinen paikka. Teen parhaillani podcast-sarjaa nimeltä Kiltin tytön tottelemattomuuskoulu, jossa käsitellään myös tätä teemaa.

Kateellisena katson, kun ruuhkavuosien keskellä ­elävät ihmiset löytävät aikaa liikuntaharrastukselle ja onnistuvat pitämään itsestään hyvää huolta. Omat treenimääräni tipahtivat murto-osaan äidiksi tultuani. Viime aikoina olen yrittänyt kuitenkin skarpata.

Häpeän syvästi, että olen monesti myöhässä sovituista tapaamisista ja teen melkein kaiken aina viime ­tingassa. Siitä piirteestä en itsessäni pidä.

Join pääni täyteen heinäkuussa hyvän ystäväni häissä. Se oli hurja ja todella hauska ilta. Toleranssini juopumiselle on tosin laskenut aika lailla. Ennen olin aika kovakin tyttö rilluttelemaan. Nykyisin otan mieluummin hyvät yöunet.

Sukurasitteeni on yltiöpäinen rehellisyys. Äiti-Pehkonen iskosti minuun ja siskooni lapsuudessamme ajatuksen, että kaikki valehtelu on väärin. Siksi jopa sellaisissa tilanteissa, joissa pienten valkoisten valheiden kertominen olisi järkevää, minun on pakko puhua totta.

Vapaamielisyys menee liian pitkälle, kun lapsille ei aseteta minkäänlaisia rajoja. On tuskastuttavaa, jos kylään tulee lapsiperhe, eivätkä perheen vanhemmat katso lainkaan jälkikasvunsa perään. Siinä menevät isäntäperheeltä herkästi hermot.

Homoille haluan sanoa, että mielestäni on uskomatonta, että seksuaalivähemmistöt joutuvat kohtaamaan edelleen eriarvoisuutta. Sellainen järkyttää ja hämmästyttää päivä toisensa jälkeen.

Jos olisin mies, ja erityisesti valkoinen heteromies, ­toivoisin näkeväni, miten etuoikeutetussa asemassa monessa mielessä olen. Mutta toki olisin kiinnostunut myös juoksemaan kikkeli paljaana pitkin peltoja.

Jos elän yli satavuotiaaksi, toivon saaneeni elää elämän, jossa on ollut monia erilaisia lukuja. Haluan, että elämässä asiat muuttuvat ja välillä joutuu myös luopumaan jostain. Ajattelen, että luopuminen on aina uusi mahdollisuus. Toivon myös, että olen pystynyt säilyttämään elämäniloni ja etten ole kyynistynyt.

Aion vielä opetella hyväksi kokiksi. En ole todellakaan hyvä ­ruoanlaittaja ja poltan asiat monesti pohjaan. Toisaalta rakastan hyviä aterioita ja kuplivan siemailua puuhastellessani, joten minulla lienee edelleen toivoa.

Kommentoi »