Apu

Tuhlaajapoikia



Tuhlaajapoikia

Valtiot eivät ole kavereita keskenään.
Teksti Juha Itkonen

Kolumni julkaistu Avussa 13.5.2011

Lukioaikana eräällä kaverillani, kutsukaamme häntä nyt vaikkapa Anssiksi, oli ongelmia talousasioidensa kanssa. Näitä tavanomaisia: tulot olivat pienemmät kuin menot. Toisin kuin useimmat muut kaveripiiristämme, Anssi ei käynyt kesätöissä. Kuitenkin Anssin talvi oli yhtä pitkä ja yhtä täynnä välttämättömiä kuluja. Elämä teini-ikäisenä on yksinkertaista muttei ilmaista.

Me muut olimme ymmärtäväisiä. Anssi oli hyvä tyyppi, ja hänet pidettiin mielellään mukana porukoissa. Eihän sitä paitsi ollut Anssin vika, ettei hänellä ollut töitä. Elettiin lama-aikaa, hanttihommia oli hankala löytää.

Anssia siis lainoitettiin enemmän tai vähemmän jatkuvasti. Vain harvoin Anssi maksoi lainaamansa summan täysmääräisenä ja ajallaan. Osamaksujärjestelyt joko onnistuivat tai eivät. Koska velkojia oli useita, myös me kilpailimme keskenämme. Jos omansa aikoi saada, sitä oli syytä vaatia äänekkäästi.

Jatkuva vippaaminen herätti lainanantajissa luonnollisesti myös happamia tunteita. Eräänä talvena Anssi sai Itävallassa matkailleilta kavereiltaan postikortin, jossa luki vain nämä sanat: "Maksa velkas paska Eriksson." Erityisen hauskaa tässä on se, ettei kaverini sukunimi ollut Eriksson.

Mihin tämä nyt sitten minun mielestäni liittyy? Ainakin Euroopan velkakriisiin ja Portugali-pakettiin, jonka lopullinen kohtalo ei tätä kirjoittaessani ole tiedossa. Eikä pelkästään siihen, Suomen asenteeseen ylipäätään – siihen, miten me käyttäydymme kansakuntana kansakuntien joukossa.

Euroalueen keskinäinen takausjärjestelmä on toki monimutkainen ja osin kyseenalainenkin kuvio. Vastuun jakautumista muutenkin velkaisten valtioiden ja ongelmamaiden ahdingolla rikastuneiden sijoittajien välillä voi perustellusti kritisoida. Etenkin kreikkalaisten tapa hoitaa valtiontaloutta on ollut yhtä huoleton kuin Anssin suhde henkilökohtaiseen kassaansa.

Toisaalta on kuultu kiihkeitä puheenvuoroja, joissa Suomi on asettunut koko ongelman yläpuolelle. Se on merkillistä käytöstä kansakunnalta, joka on itse kokenut lamauttavan pankkikriisin ja ottaa tälläkin hetkellä uutta velkaa kymmenen miljardia euroa vuodessa. Tie tuhlaajapojaksi ei välttämättä ole niin pitkä, kuin miltä se näyttää.

Sama ankaran omahyväinen linja näkyy suomalaisten käytöksessä nyt muutenkin. Uudesta eduskunnasta löytyy kansanedustajia, jotka kannattavat koko nykymuotoisen kehitysavun lopettamista.

Tällainen kanta on jo niin julma, ettei sitä mitenkään voi ymmärtää. Mikään rakennemuutos ei muuta sitä yksinkertaista tosiasiaa, että globaalissa mittakaavassa on ihan oikeasti edelleen lottovoitto syntyä Suomeen. Jos tätä epäilee, suosittelen pikaista matkaa vaikkapa Mosambikiin, Sierra Leoneen, Kambodžhaan tai Haitiin. Köyhyys siellä ei ole suhteellista, se on absoluuttista. Se on tyrmäävää.

Omien köyhiemme suhteellisen aseman heikentyminen taas on omaa syytämme. Sen takana ovat omat poliittiset päätöksemme ja oman yhteiskuntamme luutumat. Ongelmamme ei ole Kreikka tai Portugali, ongelmamme ei ole kehitysapu. Ongelmamme on Suomi, ja onnellista on, että sen ongelman voimme sentään periaatteessa ratkaista. Huutelemme vieraisiin pöytiin, kun meidän pitäisi yhdessä asettua omaamme.

Anssi kasvoi aikuiseksi, aivan kuin me muutkin. Myös hän on nykyään asuntovelallinen ja perheenisä. Tietääkseni hänellä ei ole ollut ongelmia lainojensa kanssa. Vanhojen velkojen kanssa ajauduttiin hajamieliseen velkasaneeraukseen. Jotain saatiin takaisin, kun Anssi pakotettiin realisoimaan vähäistä omaisuuttaan.

Rinnastuksiani voi toki kutsua naiiveiksi. Teinipoikien taskurahat on syytä erottaa valtion finansseista, muutamat sadat markat miljardeista euroista. Valtiot eivät sitä paitsi ole kavereita keskenään.

Ehkä eivät, mutta ihmiset hoitavat valtioiden asioita. Valtiot koostuvat ihmisistä. Inhimillisen kanssakäymisen pelisäännöt pätevät. Suossa tarpovan kaverin voi joko jättää pulaan tai ojentaa käden. Jos itse sattuu joskus tarpomaan samassa suossa, kaveri todennäköisesti muistaa, miten edellisellä kerralla toimittiin. Ei kannata olla hyväuskoinen hölmö muttei myöskään uskomaton kusipää.

Julkaistu: 13.5.2011