Apu

Tuhansien eurojen yritystreffit – mitä vieraille jäi käteen Obama-show'sta?

Tuhansien eurojen yritystreffit – mitä vieraille jäi käteen Obama-show'sta?
Vuosittainen liike-elämän konferenssi Nordic Business Forum keräsi Helsingin Messukeskukseen yritysjohtajia, nollapäästöistä lohta ja hysteriaa aiheuttaneen Barack Obaman.
Julkaistu: 3.10.2018

Lounasruokalajina tarjoillaan kirjolohta. Ruokatarjoilusta vastaava tv-kokki Jyrki Sukula kertoo, että keskiviikon noutopöydän tilalle torstaina valittu annostarjoilu on suunniteltu pienentämään ruokahävikkiä.

– Ekologinen ruoka on tämän vuoden teema. Tämä Saimaan Tuoreen kirjolohi on Varkaudessa kasvanut nollapäästöinen tuote ja täysin kotimainen innovaatio, Sukula selittää.

Sukulan työ tapahtumassa on lähinnä ohjaamista. Hänen johdettavanaan on kokonainen keittiöhenkilökunta, ja torstaipäivänä koko vieraskatras saapuu lounaalle yhtä aikaa, joten tirehtöörin virka vie kaiken ajan ja energian.

– Ei kapellimestarikaan soita oboeta, vaikka olisi siinä hyvä. Täällä syötetään kuitenkin 7 500 ihmistä 14 minuutissa!

Jyrki Sukula ja Fazer tarjoilevat tapahtumavieraille ekologisesti tuotettua kotimaista kirjolohta.

Kun Jyri Lindén ja Hans-Peter Siefen järjestivät Nordic Business Forumin ensimmäisen kerran vuonna 2010, se pidettiin Jyväskylän Paviljongissa ja paikalla oli 700 vierasta. Torstaina 27. syyskuuta 2018 Helsingin Messukeskuksessa tapahtumaan osallistuu jo 7 500 ihmistä.

Nordic Business Forumin perustajat Jyri Lindén ja Hans-Peter Siefen kiittävät esiintymislavalla yleisöä.

Keskiviikkona alkanut kaksipäiväinen tapahtuma vetää väkeä osittain pääpuhujansa ansiosta. Torstain seminaaripäivän päättää Yhdysvaltain 44. presidentti Barack Obama. Tapahtuman pääteema on tekoäly, joten muu puhujaväki koostuu lähinnä IT-guruista, kuten Skypen perustaja Niklas Zennström ja yhdysvaltalaisen MIT-korkeakoulun professori Andrew McAfee. Alppihiihtäjänä ja sittemmin bisnesmogulina tunnettu Lindsey Vonn on tilattu tapahtumaan, mutta hän on perunut tulonsa viime metreillä.

Nordic Business Forumin aiempia puhujavieraita ovat olleet kehonrakentajasta näyttelijäksi ja kuvernööriksi edennyt Arnold Schwarzenegger, ympäristödemokraattina tunnettu presidenttiehdokas Al Gore ja brittiläinen miljardööri Sir Richard Branson, joka on perustanut Virgin Groupin. Ensi vuonna tänne ovat tulossa muun muassa Hollywood-tähti George Clooney ja Applen perustaja Steve Wozniak.

Liput jopa 2500 euroa

Suomesta on vaikeaa löytää kalliimpaa messutapahtumaa. Yksittäisen asiakkaan sisäänpääsy maksaa tänä vuonna lippukategoriasta riippuen 990–2 540 euroa.

Hintavan forumin perimmäinen tarkoitus on saattaa bisnesammattilaiset yhteen. Avainsana on muodikkaasti ilmaistuna verkostoituminen. Messukeskuksen ytimeen on rakennettu seminaarihalli, jonka lavalla puhujavieraat esiintyvät monituhatpäiselle yleisölle. Seminaarihallia ympäröi verkostoitumisalueeksi kutsuttu aulatila, jossa samanhenkiset saavat tilaisuuden kohdata toisensa.

Bisnesalan messutapahtuma voi aiheuttaa mielikuvan yrmeiden kauppakamarilaisten lasienkilistelystä, mutta Nordic Business Forum pyrkii rikkomaan muotin.

28-vuotias Cuckoo Workoutin perustaja Veera Lehmonen ja 30-vuotias BGH Uusmedian johtajiin kuuluva Sami Lehmus sulautuvat joukkoon siinä missä muutkin.

Nuorelta yrittäjältä vaatii melkoista rohkeutta laittaa tuhansia euroja likoon osallistuakseen messutapahtumaan, mutta kumpikin vakuuttaa, että sijoitus on sen arvoinen.

– Ihmiset ovat se syy. Niin puhujat lavalla kuin kuuntelijatkin haluavat olla askelen edellä luomassa uutta, Lehmonen sanoo.

– Arjessa sokeutuu usein asioille, mutta täällä ajatukset tulevat sellaisilta auktoriteeteilta, että ne on pakko ottaa vakavasti, Lehmus lisää.

Lehmonen ja Sami Lehmus ovat sijoittaneet tapahtuman pääsylippuun ollakseen askeleen edellä.

Jottei uusien ihmisten tapaaminen jäisi sulavasanaisilta kaupantekijöiltä kiinni lähestymiskeinoista, Forumissa käytetään puhelinsovellusta, joka muistuttaa bisnesväen Tinderiä. Verkostoitumisalueella on numerokyltein merkittyjä pöytiä. Kännykkäsovelluksen kautta saattaa varata numeroituun pöytään tapaamisen uuden ihmisen kanssa – samalta alalta mutta toiselta puolelta maailmaa tulleen.

Ajan tapoihin kuuluu, että kasvokkainen vuorovaikutus toteutuu usein vasta teknologisen apuvälineen avustamana.

Bisnestinder vaikuttaa väkinäiseltä leikiltä, mutta juontajana ja yritysvalmentajana tunnettu Henkka Hyppönen kehuu vuolaasti tapahtuman verkostoitumismahdollisuuksia.

– Tästä tapahtumasta usein kirjoitellaan kysyen, että miksi joku tulee kuuntelemaan luentoja, joita saa netistä ilmaiseksi. Aina ei tajuta, että jos ihminen viettää kaksi päivää tapahtumassa, jossa katsotaan luottavaisesti tulevaisuuteen ja tavataan saman mielisiä ihmisiä, saa siitä selkärankaa tehdä asioita ja jaksaa arjen jauhamista.

Hyppönen on työskennellyt tapahtumassa vuodesta 2012 alkaen mutta viettää tällä kertaa yllätyksenä tullutta vapaa-aikaa. Hänet on alun perin kiinnitetty haastattelemaan lavalla Vonnia, joka on perunut tulonsa viime hetkellä. Sen myötä hänelle vapautui aikaa nauttia tilaisuuden antimista ja keskustella muiden vieraiden kanssa.

– Tämä tapahtuma itsessään on hieno yritystarina. Siinähän ei ole mitään järkeä, että vuonna 2010 Jyväskylään perustettiin maailman merkittävin bisnesseminaari. Kuitenkin täällä Helsingissä on nyt paikalla 7 500 ihmistä, Hyppönen toteaa.

Henkka Hyppönen nauttii yllätyksenä tulleesta vapaa-ajasta, sillä hänen haastateltavansa Lindsey Vonn on perunut tulonsa.

Kellon lähestyessä neljää tunnelma alkaa muuttua. Kello 16.20 päälavalle on saapumassa päävieras maailman huipulta.

– Katseet on kiinnitetty Barack Obamaan, punat laitettu huuliin ja valmistauduttu kohtaamiseen! Heli Saarelainen selostaa innokkaana.

Perimmäisistä penkeistä näköyhteys lavalle on heikko, mutta takaseinän näytöiltä saattaa havainnoida Obaman ilmeetkin.

Saarelainen edustaa tapahtumassa kotimaista Viking Theoriesia, joka on kehittänyt johtamistaitoja opettavan mobiilisovelluksen. Hän on kuunnellut alkupäivän korva tarkkana tekoälyä ja lohkoketjuteknologiaa käsitteleviä luentoja ja kehuu esiintyjiä, mutta epäselväksi ei jää, ketä tänään eniten odotetaan.

Hehkutukseen yhtyy myös mainosvideoyrittäjänä sekä elokuvantekijänä ja Apulanta-yhtyeen entisenä basistina tunnettu Tuukka Temonen.

– Kyllä hän on aika merkittävä valtionpäämies. Tämä on jo toinen kerta, kun näen hänet. Olen kaikkien päällikköjen fani! Temonen hymyilee.

Tuukka Temonen tunnustautuu päällikköjen faniksi – myös Obaman.

Kaikki eivät ole seonneet Obama-hurmokseen. Marko Vuorinen markkinointitoimisto Sherpasta pysyy tyynenä vielä kello neljän kynnykselläkin ja puhuu henkevästi kokonaiskuvasta.

– Olen tullut tänne inspiroitumaan. Lipunhinnan arvoisen tästä tapahtumasta tekee lupaus siitä, että saa muutakin kuin itsestäänselvyyksiä. Sisältö on se, mikä ratkaisee.

Marko Vuorinen ei sekoa Obama-maniaan vaan nauttii tapahtuman tarjonnasta rauhallisena ja analyyttisenä.

Päävieraan lähestyessä rakennusta lehdistö saa tietää paikkansa. Toimittajat ja valokuvaajat kerätään pimeälle käytävälle Messukeskuksen nurkkaan.

Kun ylimääräinen turvatarkastus on suoritettu, median edustajat saatetaan saliin paikoilleen odottamaan kansainvälistä sankaria, jonka puheen alkuun on aikaa reilusti yli puoli tuntia.

Turvatoimet ovat tapahtumassa harvinaisen tiukat, sillä vieraiden laukut tarkistetaan päivän aikana useita kertoja.

Samaan aikaan innokkaimmat Obama-fanit parveilevat verkostoitumisalueen puolella yrittäen nähdä vilauksen saapuvasta idolistaan. Jos vaikka saisi räpsäistyä kuvan itse presidentistä.

Kaikkein intohimoisimmat ovat ostaneet kahden ja puolen tuhannen euron arvoisen VIP-lipun, joka oikeuttaa yhteiseen valokuvaan ja nopeaan tapaamiseen päätähden kanssa. Paketteja on myyty peräti 73 kappaletta, joten tapaamiset jäävät todella pikaisiksi.

Obama väläytti huumoria

Obaman show’n alkua venytetään kuin rockkonsertissa. Juonnot, palkintoarvonnat ja ohjeistukset luovat hermostunutta tunnelmaa, sillä yleisö haluaa vain yhtä asiaa. Lopulta tähti saapuu lavalle ja ottaa tilan haltuunsa.

Haastattelijana toimii Skypen perustaja Zennström. Taitavana esiintyjänä Obama käsittelee vastauksissaan suuria ja vakavia asioita, kuten ilmastonmuutosta ja globalisaation lieveilmiöitä – mutta puhuu myös lähimmäisenrakkaudesta. Hän vetoaa perheen tärkeyteen ja puhuu kauniisti vaimostaan ja lapsistaan. Aika ajoin hän väläyttelee huumoria naljailemalla rivien välistä seuraajalleen Donald Trumpille.

– Emme ole koskaan olleet varakkaampia tai terveempiä kuin nyt! Tai ehkä pari vuotta sitten olimme, hän sivaltaa.

Hyvinvointivaltiota kannattavana demokraattina hän odotetusti kehuu Suomea ja erityisesti suomalaista koululaitosta. Muuten sisältö on melko tyypillistä poliitikon puhetta. Osa kuulijoista jopa kommentoi lavalla käytyä keskustelua jälkikäteen pettyneinä, sillä odotukset loistavana puhujana tunnettua Obamaa kohtaan ovat olleet suuret. Väsymys paistaa maailmantähdestä, joka on juuri saapunut Norjasta ja jatkaa matkaansa heti tilaisuuden jälkeen Tanskaan.

Lämmin tunnelma jää kuitenkin viipyilemään messuhallin iso saliin, kun Obama sinetöi tapahtuman monitulkintaisella mutta lohdullisella ajatuksella, jonka hän on lainannut John F. Kennedyltä.

– Ihmisellä on mahdollisuus ratkaista kaikki maailman ongelmat. Ihminen ne on kaikki aiheuttanutkin. 

Nordic Business Forum

Vuodesta 2010 alkaen järjestetty liike-elämän konferenssi.

Perustajat Jyri Lindén ja Hans-Peter Siefen.

26.–27.9. Helsingin Messukeskuksessa puhujavieraina oli mm. Barack Obama, Niklas Zennström, Andrew McAfee, Gary Hamel ja Steven Kotler.

Osallistujia vuonna 2010 noin 700, vuonna 2018 noin 7 500.

Merkittäviä puhujavieraita ovat olleet Al Gore (2011), Richard Branson (2012) ja Arnold Schwarzenegger (2014).

Kommentoi »