Apu

Tue omaishoitajaa

Tue omaishoitajaa

Omaishoitaja saattaa muiden edessä pinnistellä reippauttaan, eikä voimia riitä kurjuuden valitteluun.
Teksti Tuomas Marjamäki
Mainos

Jäähyväisten jättäminen alkaa usein jo Alzheimerin taudin toteamisesta. Silloin yrittää ottaa kaiken irti sairastuneen viimeisistä kirkkaista hetkistä ja sanoa ne sanat, jotka ovat vielä jääneet sanomatta. Muistin hämärtyminen ja todellisuuden katoaminen ovat tragedia, mutta lopulta tämä kaikki on kipeämpää läheisille kuin itse potilaalle.

Muistisairasta hoitavaa omaista ei saa unohtaa, sillä myös hän kaipaa tukea sairauden jokaisessa vaiheessa. Taudin edetessä hoitaja on yhä enemmän yksin, kun keskustelut sairaan kanssa vaihtuvat kysymysten loputtomaan toistamiseen, harhojen kumoamiseen ja itsestään selvien asioiden selittämiseen.

Omaishoitaja saattaa muiden edessä pinnistellä reippauttaan, eikä voimia riitä kurjuuden valitteluun. Hänen aikansa on potilaaseen sidottua, elämä voi jäädä elämättä ja hoitajan omat vakavatkin vaivat liian vähälle huomiolle. Väsymys, masennus ja suru läheisen menettämisestä vähentävät hoitajan uskoa tulevaan, eikä hoidon päättymisen jälkeen tahdo päästä jaloilleen.

Sairaan kanssa jäänyt hoitaja voi kärsiä yksinäisyydestä, mutta yksin hän ei ole. Maassamme tehtiin toissa vuonna kaikkiaan 36 000 omaishoitosopimusta.

Tukea saa muun muassa omaishoitajien ja läheisten liitosta (www.omaishoitajat.fi), mutta kaikki eivät sitä osaa tai jaksa hakea. Tukiverkon rakentaminen on myös hoitajasta itsestään kiinni. Läheisten kannustamisella tuen hakemiseen on ratkaiseva merkitys.

Marjukka Karttunen kertoo Alzheimerin tautiin sairastuneen äitinsä hoitamisesta toimittaja Leila Itkosen haastattelussa Avussa numero 8.

Julkaistu: 23.2.2012