Häntä väitetään papereissa 181-senttiseksi ja yli 80-kiloiseksi, mutta paljaalla silmälläkin näkee, että mitoissa on reippaasti kiekkolisää. NHL-kiekkoilijaksi hintelä, "amisviiksinen" ja Vetladassa syntynyt nuori mies tuo mieleen enemmän lumilautailevan luonnonlapsen kuin yhden maailman parhaista puolustajista - mutta juuri se hän on.

Erik Karlsson, 23, sinetöi Ruotsin välieräpaikan komealla ylivoiman viivapommillaan, mutta aiheutti orastavaa sekasortoa lähes joka kerran, kun hänellä oli kiekko punaviivan jälkeen.

SM-liigassa NHL-työsulun aikaan dominoinut "Katto-Kassinen" tiesi, mitä vastaan tulee.

- Pidimme Suomen pois tekopaikoilta, pelasimme fiksusti emmekä antaneet heidän viedä peliä. Suomi on perinteisesti työteliäs, liikkuva ja tiukasti puolustava joukkue, mutta tässä ryhmässä oli enemmän taitoa. Heitä vastaan ei kannattanut lähteä höntyilemään, Karlsson kommentoi.

Ruotsi luki ja rytmitti peliä tutun taidokkaasti tilanteen mukaan, ja enimmäkseen 1-2-2 -asetelmassa pelannut Suomi pyrki tukkimaan keskustan ennemmin kuin karvaamaan aggressiivisesti ylhäältä.

Välillä se onnistui paremmin, välillä huonommin - mutta Ruotsin kivikova puolustuskalusto pääsi kävelemään melko vapaasti punaviivalle asti. Aina voi jossitella, olisiko rohkeampi pelaaminen tuottanut enemmän riistoja ja tulosta vai avannut karlssoneille (entistä) vapaamman väylän kohti Kari Lehtosen maalia.

- Ei me niiden mitään annettu kävellä, ja peli olisi voinut päättyä kummalle vain. Tietysti jos tuollaisista paikoista ei tee maaleja, vaikeampi on voittaa. Viimeistely ei ollut parasta mahdollista, huokaisi Teemu Selänne.

Omaan päähän juututtiin kuitenkin tasakentällisillä pyörimään heti, kun kiekkoa alettiin hautoa ja palautella yli tarpeen. Ei ole erityisen yllättävää, että näissä vaikeuksissa oli eniten neloskenttä ja tähän asti upeasti taitojensa ylärajoilla sinnitellyt pari Ossi Väänänen-Lasse Kukkonen, jota ei peluutettu enää takaa-ajoasemassa.

Päävalmentaja Erkka Westerlund pyrki hakemaan tehoja nostamalla ripeämpijalkaisen Lauri Korpikosken ykkösketjuun Jarkko Immosen tilalle. Koostumus olikin sen jälkeen Suomen ehjin osa ja piristi etenkin sentteriksi siirrettyä Mikael Granlundia, mutta ratkaisemaan siitäkään ei lopulta ollut.

Westerlund kiisti, että Ruotsia vastaan olisi lähdetty varovaisemmalla pelitavalla kuin Venäjää.

- Ei meidän ollut tarkoitus peruutella, ja mielestäni toinen erä oli parasta ja aktiivisinta peliä. Mutta jos Ruotsia vastaan ei hyödynnä selviä maalipaikkoja eikä erikoistilanteita ja he selviävät 3-5-alivoimasta, kaikki muuttuu hankalammaksi, hän muotoili.

Tuukka Raskin sairastuttua viime hetken komennuksen maalille saanut Kari Lehtonen on aina ollut kookas ja torjuntatyyliltään eleetön vahti, mutta etenkin Ruotsin ensiminuuttien rynnistyksessä hän peitti ja sulki kiekkoja harvinaisen runsaasti - ehkä rauhoittaakseen sekä Suomen peliä että itseään. Häneen ottelu ei kaatunut.

- Ei minua jännittänyt, kaikenlaista on tapahtunut sitten edellisen maajoukkuekeikkani... Tarkoitus oli päästä Ruotsin tasolle pelinrakentelussa, eivätkä he minusta mitenkään dominoineet - piti torjua silloin ja tällöin. Ei oltu paljon huonompia, mutta joskus se riittää, Dallas-vahti totesi rauhallisesti.

Leijonat pystyi kyllä luomaan keskialueen käännöillä ja nopeilla avauksilla useampiakin ylivoima- ja vastahyökkäyksiä - mutta olympiavälierän Ruotsin tasoista joukkuetta vastaan niistä pitäisi kyetä viimeistelemään melko jäätävällä prosentilla. Olli Jokisen nollakulmasta suupaisema Suomen ainokainen meni enemmän Henrik Lundqvistin piikkiin.

Myös Leijonia vuosikaudet ylivoimalla vaivannut tehottomuus jatkui sikäli, että Ruotsin kymmenestä kakkosesta ei kyennyt hyödyntämään yhtäkään maaliksi asti. Nyt kyllä lauottiin viivasta hanakasti etenkin Olli Määtän ja ottelun parhaan suomalaispuolustajan Kimmo Timosen voimin - niinkin, että hetkittäin olisi voinut rakentaa hieman rauhallisemmin tai ainakin odottaa kunnon maskin muodostumista.

Ykkösylivoimassa haettiin jatkuvasti Teemu Selännettä paraatipaikalle b-pisteen alakaarelle, mutta Ruotsin alivoimaneliö luki tilanteen, Lundqvist ehti tielle tai vedot viuhuivat ohi.

Selänteellä paukkui laukausten lisäksi suu ruotsalaispakeille, etenkin kovanaamakapteeni Niklas Kronwallille, kuin parikymppisellä kuumakallella. Takaisin ja taklauksia annettiin samaan malliin - välillä niin, että näytti kuin ruotsalaiset olisivat jos eivät jahdanneet, niin ainakin yrittäneet hiillostaa suomalaistähteä.

- No joo, en tiedä... Selänne on elävä legenda ja aina saa varoa, kun hänellä on kiekko, mutta samaa peliä hänkin pelaa, virnisti Kronwall.

- Kyllä siellä jotain oli menossa, Teemua tultiin pari kertaa hakemaan tosi kovaa pommiin niin, että näkyi aitioon asti. Mutta kyllä hän sen kestää, Erkka Westerlund hymähti.

Leijonat kohtaa huomenna iltaottelun Kanada-USA häviäjän. Pohjoisamerikkalaiset eivät perinteisesti pronssista paljon piittaa, mutta Westerlund uskoi kokeneidenkin suomalaispelaajien selviävän pettymyksestään.

- Joukkue on hieno ja tässä turnauksessa jokainen mitali on arvokas. Huomenna otetaan se, mitä on jäljellä, Teemu Selänne kuittasi.

Se olisi toivottavaa - monestakin syystä.