Tuulilasi

Toyota teki ennätystuloksen – karsii silti rajusti kustannuksia

Toyota teki ennätystuloksen – karsii silti rajusti kustannuksia

Toyota aloittaa sisäisen kulukuurin. Yhtiössä ei enää pidetä turhia palavereja, eikä kerätä turhia papereita kansioihin. Jokaisen auton laatuvaatimukset tutkitaan erityisen tarkasti ja silmät pidetään tiukasti oman työn tarkastelussa. Tässä on pääjohtaja Akio Toyodan hurmahenkinen uusi mantra kulujen leikkaamiseksi. Siitäkin huolimatta, että yhtiön tulos on ollut voitollinen.
Kuvat Toyota
Mainos

Itse asiassa Toyotan tulos on ollut ennätyksellisen hyvä.

”Hyvät ajat eivät jatku ikuisesti, jos yhtiömme jokainen nurkka ei kiinnitä huomiota näihin asioihin. Meidän on valmistauduttava huolellisesti tulevaisuuden investointeihin”, Toyoda sanoo.

Yhdysvalloissa ne hyvät ajat ovat jo ohi. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Toyota teki Pohjois-Amerikassa tappiota 365 miljoonaa dollaria, toki paljon vähemmän kuin vuosi sitten, jolloin lunta tuli tupaan 665 miljoonaa.  Kokonaismyynti laski siellä 2,5 %.

”Yritämme nyt kaikin keinoin saada tuloksemme Pohjois-Amerikassa terveelle pohjalle”, sanoo Toyotan talousjohtaja Koji Kobayashi.

Toyota onkin perustanut seitsenhenkisen johtajiston ydinryhmän, jota he kutsuvat ”Seitsemäksi Samuraiksi” Akira Kurosawan kuuluisan elokuvan mukaan. Kaikki he jakavat yhteisen huolen juuri talouden tulevista haasteista.

”Kilpailijat ja kilpailun pelisäännöt muuttuvat autoteollisuudessa nyt koko ajan, on alkanut elämän ja kuoleman kamppailu, koska edessä on paljon tuntemattomia alueita. Kulujen karsiminen on äärimmäisen tärkeää, me haluamme olla niin vahvoja, mitä olemme vahvimmillamme olleet”, pääjohtaja Toyoda sanoi.

Vaikka Toyota teki ennätyksellisen tuloksen viime vuonna, sen katsotaan olevan suosiollisten valuuttakurssien sekä Yhdysvaltain yksittäisen verohelpotuksen ansiota. Tulevana vuonna niitä etuja ei enää ole. Verotus muuttuu ja Jeni on vahvistunut dollariin ja myös muihin valuuttoihin verrattuna.

”Meidän on saatava voittomarginaalimme ylemmäs, että selvämme investoinneista, joita sähköautojen ja autonomian kehittäminen vaatii. Meidän on seuraavan vuoden aikana kasvatettava muskeleitamme niin, että olemme valmiit ottamaan tämän uuden kilpailun haasteen vastaan”, Toyoda sanoo.

Tänä vuonna 35 % Toyotan tutkimus- ja kehitystyöhön korvamerkitsemästä 10 miljardista dollarista menee nimenomaan seuraavan sukupolven teknologioiden kehittämiseen.

Kaikkiaan säästötalkoilla pyritään nyhtämään seuraavan kuluvan vuoden aikana 1,22 miljardia dollaria.

”Pyrimme nyt tekemään erittäin nopeasti päätöksiä. Seitsemän Samurain kokouksissa päätökset tehdään tunnissa ja ne pannaan toimeen jopa saman päivän aikana. Autojemme tekniset standardit tullaan huolellisesti tarkistamaan, joka ikinen auto käydään läpi pohjamutia myöten”, talousjohtaja Kobayashi naulaa.

Julkaistu: 18.5.2018