Tuulilasi

Toyota tekemässä kokonaan uutta crossoveria

Toyota tekemässä kokonaan uutta crossoveria
Toyota on Auto Expressin mukaan tekemässä uutta crossoveria, joka sijoittuisi mallistossa C-HR:n alapuolelle. Auto on tarkoitus esitellä vuoden jälkimmäisen puoliskon aikana.

Autosta tulee Toyotan toinen, joka tehdään TNGA-B-alustalle, mille on tehty myös Yaris. Se on hiukan erilainen kuin TNGA-C-alusta, jolle esimerkiksi Corolla tehdään.

Yaris

Uuden SUV:n pitäisi olla noin neljä metriä pitkä, vertailun vuoksi Yaris on 3,940-metrinen ja C-HR 4,36 metriä. Saman segmentin muista autoista Mazda CX-3 ja Nissan Juke ovat noin 4,2-metrisiä. Autosta tulee myös neljä senttiä Yarista korkeampi, mikä antaa sille lisää maavaraa ja SUV:maisuutta.

Toyotan mielestä tällaiselle hiukan C-HR:ää pienemmälle crossoverille on tilausta.

”Oikeastaan kaikki SUV-segmentit ovat kasvamassa. C-HR on C-segmentin SUV, jota voi hyvinkin kutsua coupe-crossoveriksi. Meidän mielestämme se ei varsinaisesti kilpaile esimerkiksi Nissan Qashqain kanssa”, sanoo Toyotan Euroopan varajohtaja Matt Harrison Auto Expressille.

C-HR

Hyvin todennäköisesti uuteen SUV:iin tulee sama moottori kuin Yarikseen eli vapaasti hengittävä kolmesylinterinen ja 1,5-litrainen mylly joko automaatti- tai manuaalivaihteistolla. Myös hybridi on hyvin todennäköinen.

Julkaistu: 14.1.2020
1 kommentti