Tuulilasi

Toyota jäädytti avo-sportin kehityshankkeen



Toyota jäädytti avo-sportin kehityshankkeen

Toyota ja Subaru kehittivät yhteistyössä takavetoisen GT86-sportticoupén, joka tuli myyntiin 2012. Kaksilitraisen vapaasti hengittävän bokserinelosen voimin liikkuvan auton avomallia on odotettu emomallin julkistuksesta lähtien ja julkisuudessa on liikkunut ristiriitaisia tietoja sen kehityshankkeen kohtalosta.
Teksti TL-verkkotoimitus

Vielä eilen torstaina Car Advice kertoi Toyotan kiistäneen huhut FT-86-konseptiavomallin kehityshankkeen keskeyttämisestä. Myöhemmin kehityshankkeen pääinsinööri Tetsuya Tada kuitenkin vahvisti jäädyttämisen australialaiselle Carsguidelle.

Tadan mukaan avomallin myyntimäärien arvioitiin jäävän liian alhaisiksi Euroopan taloustilanteen takia ja autoa ei ainakaan vielä viedä tuotantoon. Hanke on jäissä toistaiseksi.

– Bisneksen kannalta Euroopan nykyinen taloustilanne ei ole hyvä, Tada sanoo Carsguidelle.

Samalla Tada kiistää tiedot siitä, että hankkeen keskeytyksen taustalla olisi Gunma Yajiman tehtaan tuotantokapasiteetin täyttyminen. Subarun tehtaalla valmistetaan Toyotan GT86 ja Subarun BRZ-malleja.

Tada kertoo myös, että avomallin tuotantoon viennille ei ole teknisiä esteitä ja hanke saatetaan herättää henkiin taloustilanteen parantuessa.

Toyota esitteli FT-86-konseptimallin Geneven autonäyttelyssä alkuvuodesta 2013.

Julkaistu: 9.8.2013