Apu

Toveri K on näytelmä Stalinin hullujenhuoneesta

Toveri K on näytelmä Stalinin hullujenhuoneesta

Helsingin kaupunginteatterissa räiskitään nyt suurella pensselillä ja tyylittelyn kautta paljastetaan Stalinin ajan hirveydet. Otto Wille Kuusinen on Toveri K, joka uhraa vankileireille jopa omat perheenjäsenensä.
Teksti Liisa Talvitie
Mainos

Ensimmäinen näyttämökuva paljastaa jo tyylilajin. Stalinin patsaan torso seisoo taustalla, ja lattialla olevasta päästä roikkuu irvokkaasti pitkä, punainen kieli. Nuoret miehet polkevat kuntopyöriä.

Teatterinjohtaja Asko Sarkola on Otto Wille Kuusinen, Toveri K, nahkaansa suhdanteitten mukaan luova käärme, joka ei asemansa ja aatteensa vuoksi epäröi uhrata edes omia perheenjäseniään. Sarkolan pienin elein näyttelemä Kuusinen on näytelmän melskeissä kylmän harkitseva hahmo. Julman traaginen, eikä tippaakaan empatiaa kerjäävä.

Tarinan keskiössä on Kuusisen lisäksi hänen vaimonsa Aino, josta Vappu Nalbantoglu tekee ääntään säästämättä raivokkaan loisteliaan roolin. Hän ilmentää viideksitoista vuodeksi vankileirille joutuneen Ainon tuskaa jokaisella kehonsa liikkeellä.

Toveri K on maailmankuulun kirjailijan Edvard Radzinskin kaupunginteatterille kirjoittama näytelmä Otto Wille Kuusisesta (1881-1964), suomalaisesta poliitikosta, joka asui yli puolet elämästään Neuvostoliitossa ja selvisi ehjin nahoin Stalinin ajan puhdistuksista. Hänen uurnansa on ainoana suomalaisena haudattu Kremlin muuriin. Katsoja saa näytelmästä irti varmasti vielä enemmän, jos ehtii tutustua ennakkoon Otto Wille Kuusisen henkilöhistoriaan.

Näytelmän on ohjannut maailman teatteriyleisön hyvin tuntema Roman Viktjuk, jonka ohjaama Jean Genetin Piiat-näytelmä on mennyt Moskovassa täysille katsomoille yli kaksikymmentä vuotta.

77-vuotiaan ohjaajan näyttämökieli on liikunnallista, ilmaisu loppuun asti tyyliteltyä. Asko Sarkola pääsee Viktjukin ohjauksessa helpommalla kuin nuoret näyttelijät, mutta se sopii hyvin hänen rooliinsa. Sampo Sarkola, Valtteri Tuominen ja Tommi Rantamäki monissa rooleissaan ja varsinkin nuorina stalineina tekevät fyysisesti äärimmäisen vaativat roolinsa jokaista liikettä ja askelta myöten harkiten. Sampo Sarkolan esittämä tsaariperheen teloitusta vastanneen nuorukaisen rooli kohoaa yhdeksi näytelmän koskettavimmista ja rajuimmista hetkistä.

Kun vanha ja vapiseva Stalin tulee näyttämölle pyörätuolissa Esko Roineen esittämänä, paljastuu katsojalle lopullisesti millaisen hullun diktaattorin ja pyövelin käsissä Venäjän kansa eli, ja miten lähellä oli, ettei Suomi joutunut samaan helvetinkuiluun.

On selvää millaisista osin henkilökohtaisista kokemuksista venäläiset taiteilijat haluavat suomalaiselle yleisölle kertoa. Radzinski asettuu suomalaisten puolelle, Stalinin hirmuhallintoa ja Kuusisen luopiomaisuutta vastaan. Empatiaa saa vain Aino Kuusinen.

Esityksen jälkeen näyttämöllä kohoteltiin maljoja. Paikalla olleet ulkoministeri Erkki Tuomioja ja kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki olivat aika hiljaista poikaa. Vaikka näytelmä kertoo Otto Wille Kuusisesta, on se samalla Stalinin ja neuvostohallinnon burleski ruumiinavaus.

- Kyllä, me voisimme esittää Toveri K:ta myös Moskovassa, Edvard Radzinski sanoi.

Julkaistu: 24.1.2014