
Apulannan laulaja Toni Wirtanen saa alkusyksystä perheenlisäystä vaimonsa Jannika B:n kanssa. Laulaja myöntää, että niin ihanaa kuin isäksi tuleminen onkin, se myös jännittää häntä.
– Totta kai isäksi tuleminen jännittää minua, niin kuin kaikki muukin uusi. Lapsen syntymä on toisaalta todella iso juttu, mutta toisaalta maailman luonnollisin asia, Toni kertoi Apulannan ja Veikkauksen sanoituskilpailun julkistamistilaisuudessa SuomiAreenalla Porissa.
Tonin mukaan lapsen odotus on myös laajentanut hänen tunneskaalaansa aivan uudella tavalla.
– Tunnen ääretöntä onnellisuutta, mutta samalla kannan huolta vauvasta. En edes tiennyt, että osaan huolestua jostakin tällä tavalla. Toistaiseksi kaikki on kuitenkin mennyt todella hyvin.
Ennen vauvan syntymää Toni ja Apulanta takovat vielä keikkoja niin paljon kuin ehtivät. Lokakuussa yhtyeen on lisäksi määrä julkaista uusi albumi. Toisinaan myös Tonin vaimo Jannika kulkee keikkamatkoilla mukana.
– Nytkin ajattelin ottaa rouvan ja koirat kyytiin ja lähteä kylmänrauhallisesti matkailuautolla yhdistetylle minilomalle ja keikalle.
– Tavallisesti parasta lomaa on tosin se, että saan olla kotona. Reissaaminen ei enää kiinnosta niin paljon kuin ennen, sillä saan olla muutenkin niin paljon tien päällä, Toni nauroi.