Kaupungistuminen on jo pitkään ollut ihmiskunnan megatrendi. Nyt pandemia kurittaa eniten juuri kaupunkeja. Kääntyykö trendi?

Tosi vaikea nähdä, että niin vahva ilmiö kuin kaupungistuminen millään lailla heikkenisi. Sen jatkumisen takaa kaupunkien tuottavuus ja merkitys niin talouden, yhteiskunnan kuin kaiken toiminnan keskuksina. Globaali yhteiskunta on kaupunkien yhteiskunta.

Mikä on merkittävin asia, jonka koronapandemia muuttaa rakentamisessa?

Pandemia on herättänyt meidät ajattelemaan uudelleen niitä kehikkoja, joissa työskentelemme, asumme ja elämme. Aiemmin trendinä olleet tehokkaat ja toimivat pienet asunnot, miniasunnot, ovatkin nyt joustamattomia ja käyttökelvottomia esimerkiksi usean henkilön etätyöhön. Toivon mukaan pandemia tekee kolhun tähän trendiin, joka on ollut sijoitusmielessä rahakas. Asuin­rakentamista pitäisi kehittää kohti malleja, jotka mahdollistavat mukautumisen ja jouston. Tilaa tulisi pystyä muokkaamaan useampaan käyttöön kuin mitä nyt tähän asti. Voi olla, että myös ulkotiloihin tullaan satsaamaan: parvekkeisiin ja viherhuoneisiin sekä yleisiin ulkotiloihin.

Ennen koronaa kodeissa, työpaikoilla ja kouluissa kaadettiin seiniä ja tehtiin avotiloja. Rakennetaanko ne nyt takaisin?

Sillä olisi työllistävä vaikutus. (nauraa) Uskon, että toisistaan erotettavien huonetilojen arvostus kodeissa tulee varmasti nousemaan. Mutta uusien koulujen ja toimistojen koko tilaperiaate on usein sellainen, etteivät ne taivu eroteltaviksi tiloiksi.

Palaammeko avokonttoreihin enää pandemian jälkeen?

Miksi pitäisi? Avokonttorit eivät ole enää toimistotyön tulevaisuutta, koska eivät ne ole enää nykyisyyttäkään. Avokonttorimalli on tehostamisen malli. Se on tehokas tapa pakata työskenteleviä ihmisiä lähekkäin. Pandemia on vapauttanut meidät illuusiosta, että töitä on oltava tekemässä jossain tietyssä paikassa. Huomaammekin työskentelevämme erilaisten digitaalisten verkkojen osana, jotka venyvät vaikka maailmanlaajuisiksi. On kuitenkin tärkeä tiedostaa, että työpaikoilla tapahtuu paljon muita merkittäviä asioita, kuten sosiaaliset kontaktit sekä hiljaisen tiedon välittyminen epävirallisissa tilanteissa. Etätyössä on riski, että menetämme jotain.

Historiassa on ollut runsaasti kulkutauteja ja katastrofeja. Onko niistä seurannut kaupunkien kehitykselle jotain hyvääkin?

Kaupunkien kehityksessä erilaiset katas­trofit näyttelevät todella tärkeää roolia. Tyypillisesti laajat kaupunkipalot ovat olleet kaupunkeja uudistava voima. Ne ovat johtaneet esimerkiksi rakennusmateriaalien kehitykseen ja kaupunkirakenteen tasolla esimerkiksi palokujien syntymiseen ja muihin muutoksiin, jotka rikastavat kaupunkiympäristöjä vielä nykyäänkin. Tautien torjunta on johtanut asuinolojen paranemiseen. Se on ollut oleellinen syy myös sille, että on syntynyt asuinympäristöjä, joissa on vehreyttä, valoa ja raitista ilmaa.

Millä keskeisellä tavalla ilmastokriisi tulee muuttamaan sitä, miten kaupungit tulevaisuudessa rakentuvat?

Toivoisin, ettei asuntoja tai tiloja rakennettaisi enää kulutushyödykkeinä, vaan niistä tehtäisiin kestäviä sanan kaikissa merkityksissä. Suomessa puretaan rakennuskantaa suhteellisen herkästi, rakennuksia, joiden ikä on 40 vuotta. Kun rakennetaan, puretaan ja rakennetaan uudelleen, tulee kolme hiilipiikkiä. Kyse on mittasuhteiltaan energiatehokkuutta isommasta asiasta. Tehokkuuskin on tietysti tärkeää, mutta olennaista rakennuksissa on, että niitä kyetään käyttämään mahdollisimman pitkään. Jos energiatehokas rakennus joudutaan purkamaan 40 vuoden päästä, kaikki siihen­astiset energiasäästöt ovat marginaalisia verrattuna siihen, miten paljon päästöjä aiheutuu. Pitäisi rakentaa sellaisia tiloja, joka kestävät muutosta. Kestävä rakentaminen on ekologisinta rakentamista.

Miksi niin uusia rakennuksia puretaan?

Syy ei useinkaan ole rakenteellinen, materiaalinen tai tekninen vaan rakennuksen sopimattomuus uusiin tarpeisiin. Monesti kyse on siitä, että on vääränlainen rakennus väärässä paikassa. Se saatetaan nähdä tehottomana, tontilta voidaan saada lisää tuottoa, tai rakennus on voinut jäädä liikenneyhteyksien katveeseen.

Nyt visioidaan 15 minuutin kaupunkeja, joissa kaikki tarvittava on korkeintaan vartin matkan päässä kotoa. Elämmekö tulevaisuudessa hyper­lokaaleissa kaupungeissa?

Kyllä se varmaankin on se suunta. Tällä hetkellä laajasti jaettuna ihanteena kaupunkisuunnittelussa on käveltävä kaupunki, ihmisen kokoinen kaupunki, joka koetaan kehollisesti siellä liikkumalla sen sijaan, että oltaisiin riippuvaisia autosta ja koettaisiin kaupunkia kovissa nopeuksissa auton ikkunan läpi. Olennaista on myös sekoittuneisuus eli ettei alueella ole vain asuntoja, työpaikkoja tai palveluita vaan kaikkia sekaisin. 15 minuutin kaupunki vastaa näihin ihanteisiin. Tämän tyyppinen ajatus on ollut esimerkiksi Länsimetron asemaseutujen kehittämisen takana. Sekoittuneisuuden ja katuympäristön laadun arvostaminen ovat olleet vahvistuvia trendejä 1960-luvun vaihteesta asti.

Kyse ei siis olekaan uudesta, urbaanien laatikkoviljelijöiden ja kaupunkipyöräilijöiden unelmasta?

Kaupunkeja rakennetaan ensin mieli­kuvilla, sitten suunnitelmilla ja lopulta kivestä. Ne, jotka visioivat, suunnittelevat ja lopulta käyttävät uudenlaista kaupunkia, voivat olla ihan eri aikakauden ihmisiä. Kaupunkiympäristö itsessään on aika jäykkä. Tilojen käytössä ja palveluissa muutos on nopeampaa. Rakennettu ympäristö sitten mahdollisesti seuraa kymmeniä vuosia perässä.

Avaaja-palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiöitä.