Toista lastaan odottava Marja Hintikka: ”Pidetään se kolmannen lapsen mahdollisuus vielä auki”
Puheenaiheet
Toista lastaan odottava Marja Hintikka: ”Pidetään se kolmannen lapsen mahdollisuus vielä auki”
Juontajan työ- ja perhe-elämässä ovat isot asiat hyvin.
Julkaistu 19.11.2014
Apu

Juontaja Marja Hintikka saapui säteilevänä Coffee Housen ja Pauligin baristamestaruuskisojen palkintojenjakoon Helsingin Sokokselle.

Odottavalle äidille kuuluu pelkkää hyvää. Hänen luotsaamansa musiikkiviihdeohjelma SuomiLOVE valloittaa hyökyaaltona kansan sydämiä.

– Olen ollut hyvin otettu siitä, että esimerkiksi Chisun kaltaiset tosi paljon arvostamani muusikot ovat hehkuttaneet ohjelmaa.

Hintikan mielestä on ilahduttavaa huomata, että suomalaiset todellakin osaavat rakastaa.

– Tarinat ovat tarunomaisia ja silti totta. Olen katsonut ne yhä uudelleen, mutta aina ne jaksavat liikuttaa. 

Yksityiselämän puolella suurta onnea tuottaa pyöristyvä vatsa. Marja Hintikka ja aviomies Ile Uusivuori eivät ole vielä paljastaneet toisen lapsensa sukupuolta.

Raskaus on mennyt hienosti, ja laskettu aika osuu tammikuun puolivälin tienoille.

– Elämässä on isoja asioita hyvin, ja olen kiitollinen siitä joka päivä.

Äitiys on muuttanut juontajaa monella tavalla. Ennen ”sosiaalinen sähköjänis” tiesi aina, mitä elämässä tapahtuu seuraavaksi. Äitiys oli ensimmäisen poikalapsen kohdalla myös pelottava ja hallitsematon hyppy tyhjän päälle, tuntemattomaan. 

– Mietin, miten muutun ja pysyykö kosketuspinta omaan itseen. Jouduin myös tottumaan aivan uudenlaiseen väsymykseen.

Nyt Hintikka odottaa perheenlisäystä innolla. Vaikkei aktiivinen juontaja usko pitävänsä pitkää äitiyslomaa, hän alkaa tehdä merkintöjä työkalenteriin vasta myöhemmin.

– Ensin pitää katsoa, millainen ihminen sieltä tulee.

Hintikka on hyvin lapsirakas, joten ajatus kolmannesta lapsesta joskus tulevaisuudessa ei olisi hänelle mahdoton.

– Pidetään se kolmas lapsi vielä auki. 

Kommentoi »