Toimeentulo eläkkeellä huolettaa yhä useampia – Kaksi kolmesta eläkeläisestä haluaisi vielä tehdä töitä
Puheenaiheet
Toimeentulo eläkkeellä huolettaa yhä useampia – Kaksi kolmesta eläkeläisestä haluaisi vielä tehdä töitä
Eläkevakuuttaja Ilmarisen kyselyyn vastanneista eläkeläisistä vajaa puolet tehnyt töitä. Vastaajien mielestä sopiva työmäärä eläkkeellä olisi pari kolme päivää viikossa. Reilu puolet vastaajista tekisi töitä saadakseen enemmän rahaa, mutta vielä hieman useampi kaipaa töistä mielekästä tekemistä.

Kaksi kolmesta hiljattain eläkkeelle jääneestä suomalaisesta haluaisi tehdä ansiotöitä vielä eläkkeellä olleessaan. Eläkevakuuttaja Ilmarisen teettämän kyselyn mukaan vajaa puolet eläkeläisistä on töitä tehnytkin. Kyselyyn vastanneet olivat olleet eläkkeellä muutamasta kuukaudesta viiteen vuoteen. Tulokset julkaistiin viime viikon lopulla.

Vastaajien mielestä sopiva työmäärä olisi eläkkeellä pari kolme päivää viikossa. Reilu puolet vastaajista tekisi töitä saadakseen enemmän rahaa, mutta vielä hieman useampi kaipaa töistä mielekästä tekemistä. Vain seitsemäsosa vastaajista arvelee, ettei mikään kannustaisi enää eläkkeellä töiden tekoon.

Kyselyyn vastanneiden noin tuhannen eläkeläisen keskimääräinen eläke oli noin 1 800 euroa kuukaudessa. Vastaajien arvioiden mukaan noin puolet eläkkeestä menee asumiseen ja veroihin. Kun eläkkeestä vähennettiin vielä muut pakolliset menot, kuten lääkkeet ja ruoka, käyttöön jäi keskimäärin 475 euroa kuukaudessa.

Eläkeläisten tuloerot suuria

Enimmäkseen eläkettä pidettiin riittävänä, mutta vaihtelu oli suurta.

– Joka toiselle vastaajalle eläkkeestä jää käteen alle 300 euroa kuukaudessa pakollisten menojen jälkeen. Noin joka yhdeksännelle ei jää eläkkeestään lainkaan ylimääräistä, tutkija Jouni Vatanen Ilmarisesta kertoi tiedotteessa.

Vaikka eläkkeellä pärjätään enimmäkseen hyvin, niiden vastaajien osuus, joilla oli tiukempaa, oli kasvanut vuonna 2014 tehtyyn vastaavaan kyselyyn verrattuna.

– Oma toimeentulo siis huolettaa monia. Muutosta selittää osaksi se, että tämänkertaisen tutkimuksen tuloksissa pientä eläkettä saavat ovat edustettuna paremmin kuin aikaisemmin, Vatanen arvioi.

Suomalaiset ovat valmistautuneet eläkkeelle jäämiseen melko hyvin. Kyselyyn vastanneista 87 prosenttia tiesi eläkkeensä suuruuden etukäteen. Reilusti yli puolet oli hankkinut asunnon itselleen ja vajaa puolet säästänyt eläkettä varten. Kolmasosa vastaajista oli sijoittanut rahastoihin, osakkeisiin tai kiinteistöihin ja viidesosa hankkinut lisäeläkkeen.

Kommentoi »