Miksi ovikello ei soi, vaikka kolikot ja karamellit odottavat pieniä noitia? Mihin virpojat ovat kadonneet? Värjätäänkö teillä pääsiäismunia? Syökö joku vielä mämmiä? Paistuuko lammas uunissa? Löytyykö kotoa keltaisia tipuja, narsissiasetelmia tai veikeitä pupuja? Lähetättekö pääsiäiskortteja?

Kun lapsemme olivat pieniä, pääsiäisen lähestyminen näkyi kotona viikkokausia. Rairuohon kasvatus ei tosin minulta koskaan onnistunut, viime vuosina en ole edes yrittänyt. Nykyään valmistaudun pääsiäiseen jonkinmoisella paastolla ja seuraan pääsiäisyön messua, käytännön syistä useimmiten televisiosta. Muuten pääsiäinen tarkoittaa minullekin lähinnä ylimääräisiä keväisiä vapaapäiviä. Minne me oikein kadotimme perinteet?

Olisi sääli, jos suomalaisen kulttuurin ytimeen kuuluvat perinteet unohtuisivat. Jos jouluna ei syötäisi, saunottaisi, lahjottaisi, veisattaisi ja käytäisi haudoilla, vaan kaikki matkustaisivat kahdeksi viikoksi Thaimaahan köllöttelemään. Ja olisihan se tylsää, jos juhannuksena ei enää vihtomisen jälkeen kierittäisi alastomana pellossa, katsottaisi lampeen tai kerättäisi seitsemää kukkaa tyynyn alle tulevan sulhon näkemisen toivossa.

Perinteet lähentävät ihmisiä. Ne kuljettavat mukanaan yhteisöllistä viestiä ja hiljaista tietoa sukupolvelta toiselle. Täytyypä itsekin terästäytyä. Hyvää pääsiäistä!