Timo Soini haluaa mentoriksi: Vanha isäntä ei voi kävellä reinot jalassa nuoren isännän tupaan kertomaan ohjeita
Puheenaiheet
Timo Soini haluaa mentoriksi: Vanha isäntä ei voi kävellä reinot jalassa nuoren isännän tupaan kertomaan ohjeita
Soini povaa, että lyhytjännitteisyys vain lisääntyy.
Julkaistu 29.1.2018
Apu

Perussuomalaisten hajoamisen jälkeen Timo Soinissa nähtiin luovuttamisen merkkejä. Ennakoitiin, että hän hoitaa ulkoministerin pestinsä loppuun ja häipyy sitten hyväpalkkaiseen virkaan ulkomaille. 

Sinisen tulevaisuuden puoluekokouksessa esiintyi kuitenkin aivan toisenlainen Soini. Innostunut. Kuin uudesti syntynyt.

Alkaako hän vielä kerran kansanliikkeen veturiksi? Tekemään Sinisestä tulevaisuudesta suurta?

– En ole luvannut alkaa ehdokkaaksi, mutta olen luvannut harkita.

Soini kertoo saaneensa ”aika mykistyttävää” kansalaispalautetta.

– Kun sieltä ottaa pakolliset hommafoorumin konsultit ja muut haukkujat pois, osa ihmisistä kaipaa, että olisin vielä mukana. Se täytyy nyt sitten miettiä.

Johtajaksi hän ei enää halua.

– Vanha isäntä ei voi kävellä reinot jalassa nuoren isännän tupaan kertomaan ohjeita. Voisin olla mentori tai ankkuri.

Ankkurina Soini vakuuttaisi ihmisille, että siniset ovat Soinin, vennamolaisuuden ja SMP:n linjalla.

– Jos Sinisellä tulevaisuudella on tulevaisuus, on pidettävä mielessä vennamolaisuus. Jos ei ole juuria, ei ole puutakaan. Ilman juuria ei mikään kasvi kasva. 

Hän muistuttaa, että kaikki ne kansanedustajat, joilla oli SMP-taustaa, lähtivät perussuomalaisesta puolueesta.

– Nuoremmilla täytyy olla oma polku ja oma idea. Kyllä minä autan, mutta minun varaani sitä ei enää voi laskea.

Soini sanoo tajuavansa sosiaalisen median voiman. Hän povaa, että lyhytjännitteisyys vain lisääntyy. Ja totuuden sotkeminen.

– Ei ole mitään totuutta. On vain erilaisia tarinoita. Ja paras tarina voittaa. Trump ei ole menneisyyttä, vaan tulevaisuutta.

Lue koko juttu uudesta Avusta (4/2018)!

Teksti Marja Aarnipuro

Lue myös:

Kommentoi »