Apu

Tiina Nopola: Istun iltaisin kyykyssä viisi minuuttia


Tamperelaiskirjailija Tiina Nopola, 63, tietää nykyään, ettei hänen sisarensa Sinikka ole aina oikeassa.
Kuvat Jaakko Jaskari

Lapsuudesta on jäänyt mieleen lause ”Tyhjän saa hakemattakin”. Ei pidä koko ajan ryntäillä kaiken maailman kissanristiäisiin.

Sisaruudesta olen oppinut, ettei sisareni Sinikka ole aina oikeassa, vaikka lapsena niin luulin. Hän on usuttanut minut idättämään, syömään tuorepuuroa jo 1980-luvulla, ompelemaan 70-luvulla pirtanau­hoja sekä sisä- että ulkovaatteisiini, menemään suihkurusketukseen, syömään yliannoksia seleeniä, nauttimaan viisi bulgarianjugurttia päivässä ja tilaamaan ajan selvänäkijälle.

Jatkuva yhteistyö sisareni kanssa on ­ristiriitaista, koska minusta tulee silloin hieman kuopusmainen henkilö. Pienenä minulle aina painotettiin, että Sinikka on esimerkillinen lapsi. Ihailin häntä. Hän sai koulussa pelkästään erinomaisia numeroita, tai ainakin luulin niin. Noin 30 vuotta sitten Sinikkaa pyydettiin tekemään ­lastenkirja. Hän ei tuntenut yhtään lasta, mutta minä tunsin, koska työskentelin erityislastentarhanopettajana. Sinikka ehdotti, että tekisimme kirjan yhdessä. Siitä saivat alkunsa Heinähattu ja Vilttitossu -kirjat ja Risto Räppääjät.

Lapsen lähtöä seurasi tyhjyyden tunne

Olen oppinut, että kun kokkaa, pitää toisella kädellä pyyhkiä tiskipöytää. Mieheni oli nuorena ravintolassa töissä. Siellä painotettiin, että keittiön pitää olla koko ajan siisti, vaikka liedellä olisi monta kattilaa ja paistinpannua. Mieheni on niin paljon parempi ruoanlaittaja, että minä keskityn lähinnä salaatteihin.

23-vuotias tyttäreni opiskelee Lontoossa. Häneltä olen oppinut, että vanhempien pitää päästää irti lapsistaan. Hänen mielestään minä ylihuolehdin. Yritän naamioida puheluni hänelle kertomalla, että minulla on tärkeää asiaa. Kun hän lähti ­kotoa, minulle tuli tyhjyyden tunne.

Naapurin tytöt ovat valistaneet minua, miten lapset nykyään puhuvat. Ei sanota että olet ”tollo” vaan olet ”tahvo”. Kukaan ei kuulemma enää sano ”magee”, nyt sanotaan ”huikee”. Lukijoilta olen oppinut, että Räppääjiä pitää kirjoittaa lisää ja mieluiten saman tien. Olemme Sinikan kanssa kirjoittaneet kuusi Risto Räppääjä -elokuvakäsikirjoitusta. Risto Räppääjä ja pullistelija -elokuva on nyt elokuvateattereissa. Tykkään tehdä elokuvakäsikirjoitusta, koska kirjaakin kirjoittaessani näen tapahtumat silmieni edessä.

Äärirajoilla pinnistely tuo tyydytystä

Istun iltaisin kyykyssä viisi minuuttia. ­Se auttaa hartiajumeihin. Minulle tuottaa tyydytystä, kun pinnistelen äärirajoilla ja lähipiiri ihmettelee notkeuttani. Kun kyykkään, katson samalla televisiota. Suosittelen, jos vain polvet kestävät.

Syön joka aamu kaurapuuroa mustikoiden kanssa. Olen ylpeä siitä, että olen heti aamulla askeettinen ja säästäväinen. ­Sorrun herkkuihin vasta iltapäivällä.

Hoitokeskustelu on nostanut esille sen, kuinka tärkeää työntekijöiden on puuttua työnsä epäkohtiin. Monet lasten ja vanhusten kanssa työskentelevät sanovat, ­etteivät he uskalla puhua, koska he pelkäävät menettävänsä työpaikkansa. Tunnistan pelon omasta kokemuksestani opetusalalla. Miksi meidät on peloteltu tällaisiksi? Olen valmis maksamaan lisää veroja, jotta vanhusten hoito saadaan kuntoon.

Julkaistu: 29.3.2019