Mies on miehen iässä, mutta poika kurkkii miehen silmistä.

Intoa esiintymiseen riittää ja tarinaa kuin ääntä miehen kitarassa. Vaalea tukka lentää melkein samanlaisena töyhtönä kuin nuoruuden kuvassa, jossa poika hyppää korkealle ilmaan.

Kyseessä on tietenkin Jussi Raittinen. Ja nuoruuden kuvassa on The Boys -yhtye, Suomen pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut rockyhtye.

Yhtye täyttää tänä vuonna viisikymmentä vuotta, ja Jussi Raittinen täytti viime syksynä seitsemänkymmentä.

Mikään rokkivaari hän ei ole, vaikka valtion taiteilijaeläkkeellä onkin.

Hänen maaliskuussa ilmestyvän, Janne Salmen kirjoittaman elämäkertansa nimi on Vanha rokkistara (Karisto). Se keskittyy Raittisen uraan vuodesta 1977 eteenpäin, kun edellinen elämäkerta kertoi nuoruusvuosista.

Kirjan julkistamisen lisäksi Raittisen kevääseen mahtuu kaksi The Boysin juhlakonserttia, joissa on mukana bändin toinen perustajäsen, oma pikkuveli Eero Raittinen.

Jussi Raittinen esiintyy keväällä myös rinnakkaiskokoonpanon, Jussi and The Boys -yhtyeen kanssa. Uusi levykin on valmis. Sen nimi kertoo paljon: Kerran vielä, pojat!

Aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, niin Börje Hellen tekee dokumenttia The Boys -yhtyeen taipaleesta.

Jussi Raittisen työhuoneesta Helsingin Kruununhaassa näkee, että kiirettä on piisannut. Elämäkertansa kuvatoimittajana hän on käynyt läpi kymmeniä kuvia ja muuta materiaalia. Osa siitä on vielä työpöydällä. Sohvalla on kasapäin kirjoja, sillä Raittinen on paitsi kova muusikko myös ahkera lukumies.

Sukellus menneeseen on ollut innostavaa: mitä kaikkea on tullutkaan tehtyä.

Tehty on: on esiinnytty, soitettu ja myös kuunneltu.

Työhuoneen kunnioitettavat lp- ja cd-levykokoelmat, kitarat seinällä sekä omilta pojilta, Pekalta ja Jukalta, 50-vuotislahjaksi saatu viidenkymmenen plektran sommitelmataulu paljastavat, millaisista aineksista Jussi Raittisen elämä on koostunut.

Viime kuukaudet ovat täyttyneet kiireestä, mutta myös menetyksestä ja surusta. Takana on pitkä ja ankara syksy. Raskaiden viikkojen viimeinen hetki koitti 20. joulukuuta.

Jussi ja Carita Raittisen kuopus Jukka kuoli silloin 38 vuoden ja yhden päivän ikäisenä. Kulttuurituottajaksi valmistunut Jukka Raittinen oli syntyessään sydänlapsi, ja viime syksynä hänelle tehtiin kolmas sydänleikkaus.

Elämäkertansa epilogissa Jussi Raittinen kertoo levollisesti ja isän rakkaudella kuopuksensa menettämisestä.

Leikkaus meni hyvin, mutta elimistö ei enää muuten kestänyt isoa operaatiota. Jukan elämänliekin hiipumiseen vaikutti myös se, että hänen avopuolisonsa, 28-vuotias Heini Kurki oli menehtynyt äkillisesti vajaat kaksi vuotta aiemmin.

Elämänkumppaninsa poismenon jälkeen Jukka kävi ainakin kerran viikossa syömässä vanhempiensa luona. Varsinkin äidin tuki oli hänelle tärkeää.

– Jukan elämä oli monta kertaa vaakalaudalla. Sydänleikkausten lisäksi hänelle tehtiin selkärangan oikaisuleikkaus. Tiedostimme hänen syntymästään lähtien, ettei hän ehkä elä pitkää elämää, Jussi Raittinen sanoo.

Hän istuu kotikeittiönsä pöydän ääressä ja kertoo, miten raskasta oli tehdä päätös tehohoidon lopettamisesta. Sen omaiset joutuivat tekemään.

Surutyö on vasta aluillaan, sillä Jukan hautajaisista on kulunut vain pari kuukautta.

Raittisen vanhin poika, laulaja, lauluntekijä Pekka Raittinen lauloi siunaustilaisuudessa Hietaniemen uudessa kappelissa Pete Seegerin laulun Turn! Turn! Turn!

– Se oli kaunis ja koskettava tilaisuus kuten myös muistotilaisuus Mestaritallissa. Jukan uurna laskettiin Heinin uurnan viereen, lähelle vanhempieni hautaa.

Jussi Raittinen sanoo, että puhuminen ja muisteleminen auttavat surussa. Julkisesti hän ei ole siitä kertonut ennen kirjaansa, mutta keskustelut läheisten kanssa ovat kantaneet läpi tuskaisimman ajan.

Jukan omaisten, ystävien ja työtovereiden kesken vietetään muistoiltaa 3. toukokuuta Helsingissä, Bar Loosessa.

Isä muistaa ilolla viime syyskuista keikkailtaa Helsingin Storyvillessä.

– Jukka nousi lavalle laulamaan. Se oli viimeinen kerta, kun hän ennen sairaalaan menoaan esiintyi. Nousin itse samalle lavalle keskiyön jälkeen. Oli jo syyskuun 15. päivän yö, minä ensimmäistä päivää seitsemänkymppisenä.

Vaimoaan Caritaa Jussi Raittinen kiittää kirjassa ja tässä keittiön pöydän ääressä.

– Carita on kantanut ison vastuun perhe-elämästämme. Jukan synnyttyä hän jäi vuosiksi kotiin ja on kestänyt tätä muusikon elämääni. Hän on ollut koossapitävä voima.

Carita Raittinen on miehensä sanoin todellinen ”soittajan vaimo”.

Kiireiset työvuodet ovat aina limittyneet yhteen Raittisen perheen arjen kanssa.

Herkullisen yksityiskohtaisesti elämäkerta paljastaa, miten perhe-elämä ja muusikon ammatti on osattu onnistuneesti yhdistää. Tarinassa riittää kiinnostavaa luettavaa ammattilaisille, asianharrastajille ja muuten vain elämäkerroista nauttiville lukijoille.

Itsestään Jussi Raittinen kertoo avoimesti eikä nosta egoaan mitenkään kaapin päälle.

Uransa nousut ja laskut Jussi Raittinen on kestänyt monia muusikoita paremmin. Jo geeneistä sekä lapsuudenkodin musisoivasta ja kulturellista ilmapiiristä peritty halu soittaa ja laulaa ovat olennainen osa hänen persoonallisuuttaan.

Sanojen tajun hän lienee perinyt äitinsä isän sisarelta, kirjailija Maria Jotunilta.

Route 66 jatkuu yhä kohti horisonttia. Kuin merkkinä muusikon ammatista legendaarisen laulun numero on Raittisten kodin ovinumero. Rappu on E niin kun Elvis, ja talon numero 45 merkitsee tietenkin singlelevyn kierroslukua minuutissa.

Rock kolahti nuorukaisen päähän kuin metrihalko, eikä se kolahdus ole sen jälkeen parantunut.

– Olemme nykyään ketterästi liikkeelle saatava bändi. Roudaamme itse, meillä on omat kamat ja omat valot, ja pystymme lähtemään liikkeelle pienellä varoitusajalla.

Uran huippuhetkistä kertovat muun muassa ne kirjan luvut, joissa Jussi and The Boys keikkailee ympäri Suomea ja rockmies on Korvatunturin asialla Hollywoodia myöten.

– Olin Beverly Hillsissä joulupukin asialla ja aukaisin yhdessä Sammy Davis Jr:n kanssa joulukadun. Se oli yksi tähtihetkiäni.

Raittinen on kunnostautunut myös työväenliikkeen laulajana, keikkaillut rakastettuna esiintyjänä päiväkodeissa ja soittanut jazzia yökerhoissa. Hän on esiintynyt laivoilla, kouluissa ja lähiöpubeissa.

Pariisissa Jussi and The Boys esiintyi vuonna 2001 Suomen kulttuuri-instituutissa. Raja-aitojen rikkominen ei ole ollut hänelle koskaan vaikeaa.

Suorastaan ilmiömäinen juttu on se, miten rock and roll -aatteen läpitunkema muusikko villitsee nyt kerran kuussa Storyvillessä jazzkansaa.

– Siellä meno jatkuu aina aamukolmeen. Meitä kuuntelee hyvin sekalainen seurakunta, ja tupa on aina täynnä. 75-vuotiaat herrasmiehet ovat haluttua tanssiseuraa, he kun osaavat tanssia taitavasti jiveä.

Maaliskuun puolivälissä Storyvilleen osuu sellainenkin keikka, jossa Comets-tanssikerho tulee paikalle teeman mukaisesti pukeutuneena.

Keskitytään  kybällä. Niin Jussi Raittinen kuvaa otettaan työntekoon.

– Esiintyminen maistuu, kun siihen ei ole enää taloudellista pakkoa. Osaamme myös levätä tarpeeksi, hän vakuuttaa ja sanoo, että vuoden 2014 esiintymiskalenteri täyttyy sopivasti.

Lepäämisen merkitys on jalostettu niin huippuunsa, että jokaisella bändin jäsenellä on oltava keikkareissuilla oma yhden hengen hotellihuone.

– Se on äärimmäisen tärkeää. Tässä asiassa on pakko olla itsekäs. Tekemisen rauhaa antaa bändin itsenäisyys, ja minulla on täysi kontrolli päällä mitä ja missä tehdään. Olemme myös levytyspuolella omia herrojamme.

Jussi Raittinen osaa antaa oivia neuvoja myös nuorille muusikonaluille.

– Koulutuksella on suuri merkitys ja luovuudella yhtä iso. Muusikolla pitäisi olla sosiaalisia taitoja, ja kun hänellä on hyvä biisi, hyvä teksti ja yleisökontakti, niin hyvin menee.

Vanha rokkistara tietää, ettei siinä suuria kulisseja tarvita.

Teksti Liisa Talvitie

Kuvat ja video Kari Kaipainen

Juttu on julkaistu Avun numerossa 10/2014.