Tuulilasi

Tiedätkö missä autojen rekisterikilvet valmistetaan?



Tiedätkö missä autojen rekisterikilvet valmistetaan?

Kaikkien suomalaisten autojen rekisterikilvet on siitä lähtien, kun ne lähes 90 vuotta sitten otettiin käyttöön, valmistettu Helsingin vankilassa.
Teksti TL-verkkotoimitus
Kuvat Petri Mulari, A-lehtien kuva-arkisto

Vankilatuotteet ohjaavat muutenkin liikkumistamme, sillä joka kolmas liikennemerkki on valmistettu vankiloissamme.

Myös pakkaus- ja kokoonpanotyöt ovat yleisiä. Riihimäen vankilassa esimerkiksi pakataan kesäkuun alkupäivinä 10. miljoonas ruuvipakkaus.

Lisäksi vankiloissa huolletaan puolustusvoimien telttoja. Hämeenlinnassa pestään kaikkien vankiloiden pyykki, yli puoli miljoonaa kiloa vuodessa, valmistetaan vankivaatteita, sidotaan kirjoja ja tehdään monenlaista käsityötä.

Vuositulot 8,5 miljoonaa

Työnteon ykköstavoite vankiloissa on kuitenkin vankien kuntoutus.

Vankityötä tehdään kaikissa Suomen vankiloissa. Alkujaan työnteko vankeusaikana oli rangaistus, mutta nykyään kuntotutusta, jonka avulla harjoitellaan mm. normaalia päivärytmiä, vastuullisuutta, työelämän perustaitoja ja ammatillisia taitoja. Työ on ajallisesti vankiloiden merkittävin toiminto, vaikka sen osuus vankien toiminnoissa on koko ajan laskenut.

Vangeilla on osallistumisvelvollisuus työhön, koulutukseen tai kuntoutusohjelmiin, kuten päihdeohjelmiin. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista; usein esim. hyvin lyhyitä tuomioita suorittavat jäävät toimintojen ulkopuolelle, samoin hyvin suljetuilla osastoilla asuvat.

Keskimäärin noin yksi kolmasosa kaikkiaan 3000 vangista tekee työtä päivittäin. Näistä työpajoissa on noin 450, muut kiinteistö- ja taloushuollossa, ns. avolaitostöissä esimerkiksi Suomenlinnassa, Nuuksiossa, Olavinlinnassa ja Aulangolla tai siviilitöissä.

Yleisimpiä työaloja vankiloissa ovat puuala, metalliala ja maatalous. Vankiloissa valmistetaan esim. puutarhakalusteita, pirttikalustoja, grillejä, tehdään erilaisia alihankintatöitä yrityksille, harjoitetaan luomuviljelyä, nautakarjan alkuperäisrotujen kasvatusta ja viljellään kesäkukkia.

Vankiloiden tuotannon vuositulot olivat viime vuonna 2013 noin 8,5 miljoonaa euroa, mistä sisäisiä tuloja on n. 1,8 miljoonaa euroa. Tuotteista osa jää vankiloiden käyttöön, esim. sellikalusteina ja vankivaatteina. Tuloilla on mahdollista kattaa tuotannosta aiheutuneet välittömät menot, vankien toimintarahat ja avolaitospalkat.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 19.5.2014