Image

The Hateful Eight vai The Revenant? Itseriittoisuus yhdistää Tarantinoa ja Iñárritua, kirjoittaa Kalle Kinnunen

The Hateful Eight vai The Revenant? Itseriittoisuus yhdistää Tarantinoa ja Iñárritua, kirjoittaa Kalle Kinnunen

Kolumni | Itseriittoisuus yhdistää Tarantinoa ja Iñárritua, kirjoittaa Kalle Kinnunen.
Teksti Kalle Kinnunen
Mainos

En olisi uskonut, että kirjoitan tämän, mutta Alejandro Iñárritun uusi elokuva oli viihdyttävämpi kuin Quentin Tarantinon uusi elokuva.

Kasvoin aikuiseksi Tarantinon parissa. Leffahullu teki unelmistaan totta eli jalosti elokuvahoureistaan hyvin kirjoitettuja, jännittäviä ja hauskoja elokuvia. Väkivallan takana oli omalla tavallaan syvähumanistinen ja optimistinen fiilis. En tiedä, rakastaako Tarantino elokuvia enemmän kuin ihmisiä, mutta minä rakastan hänen ensimmäistä viittä elokuvaansa.

Amores Perrosilla vuonna 2000 esiin astunut Iñárritu on kuin Tarantinon peilikuva. Yhtä itsetietoinen meksikolainen tarrautui kohtalokkaissa draamoissaan paolocoelhomaiseen imelyyteen ja ärsyttävään kikkailuun. Puhe oli rakkaudesta, sydän näytti feikiltä.

Ohjaajat ovat kumpikin nyt 52-vuotiaita, ja ensisilmäyksellä heillä ei ole muuta yhteistä. Tarantino ei ohjaisi sellaista sentimentaalista kakkaa kuin Babel, eikä Iñárritu tee väkivallasta huumoria, kuten Death Proofin ja Kunniattomien paskiaisten lunastavat mässäilyhetket.

Tosin Amores Perrosin ja Babelin monitarinakonsepti on sukua Pulp Fictionille, ja Tarantino on varmasti salaa ihaillut Birdmanin ”yhdellä otoksella” -konseptin pöyhkeyttä. Itseriittoisuus kiistatta yhdistää heitä. Se korostuu, kun kumpikin tekee lumimaisemiin sijoittuvan, teknisesti kunnianhimoisen westernin, joka kestää kolme tuntia eikä rakenteeltaan muistuta valtavirtaa.

Iñárritun The Revenant on vuoteen 1823 sijoittuva kertomus turkismetsästäjä Hugh Glassista, jonka karhu raatelee ja toveritkin jättävät hankeen. Henkitoreissaan piruparka näkee, kuinka oma poika surmataan.

Revenant tarkoittaa kuolleista herännyttä tai aavetta. Viittä vaille vainajana Glass nousee maakuopasta kostamaan. Hän nilkuttaa, juoksee ja tappaa tiensä kostamaan kusipäälle, joka on vastuussa (en puhu karhusta). Glassia esittää Leonardo DiCaprio. Kohteena on Tom Hardy.

Tarantinon The Hateful Eight taas on yhdessä mökissä tapahtuva kamaridraama ja hölötyselokuva. Loputtoman vihapuheen jälkeen tapetaan melkein kaikki. Elokuva kiistatta vie Tarantinon maailmaan – ja siinä se.

Iñárritu taas haluaa viedä katsojan Glassin kokemusmaailmaan, ja jo näkökulmaratkaisu tekee The Revenantista kiinnostavamman. Sen verran olen hangessa tarponut, että tiedän The Revenantin olevan naurettava. Glass voi valua joessa virran vietävänä, nousta lumipenkkaan ja kulkea märissä vaatteissaan taas monta kilometriä. Hän hyppää jyrkänteeltä kuolemaan, mutta saa kätevästi kiinni puunlatvasta ja tulee pehmeästi alas.

The Revenant on siis fantasiaa amerikkalaisen eränkävijän myytistä, johon villin lännen tarinat perustuvat. Iñárritu on osannut pukea loppuunjauhetun purilaisen Terrence Malickin hovikuvaajan Emanuelle Lubezkin kuviin ja ”vaikeiden olosuhteiden” harsoon.

Kun sanon, että The Revenant on viihdyttävämpi kuin The Hateful Eight, en silti tarkoita sen(kään) olevan kovin hyvä. Kiistaton huippukohtaus on se, jossa (digitaalinen) karhu hakkaa, kynsii ja jynkyttää DiCapriota. Kun luulit runnomisen loppuneen, karhu jatkaa! Ja jatkaa! Kyllä tulee katsojallekin hiki.

Kun tapasin Iñárritun Babel-elokuvan haastattelujen merkeissä, miehellä oli sisällä hotellissa aurinkolasit silmillä. Detalji on pieni mutta paljastava. Moinen kielii tärkeilystä, jota myös tursuaa Iñárritun elokuvista. Birdmankin tukahtui omaan nokkeluuteensa.

Nyt mahtipontisuus menee vihdoin niin pitkälle, että siitä voi nauttia. On intiaanimystiikkaa, sumuista kapitalismikritiikkiä ja yliampuvaa eräuroilua. Silti The Revenant on lähellä Mel Gibsonin ohjauksia. The Passion of the Christissa Jeesusta rääkättiin kuin splatter-leffassa. Apocalyptossa intiaanisoturi juoksi teurastajat kannoillaan viidakon halki pelastaakseen perheensä, ja lopussa erittäin raakaan äijäparatiisiin saapuivat espanjalaiset laivoillaan.

The Revenantin suuri ansio lieneekin se, kuinka täsmällisesti se osoittaa katolisten kärsimysfaabelien ja suomalaisen hiihtourheilumystiikan yhtäläisyyksiä. Kummankin aika on ohi. ■

Julkaistu: 1.2.2016