Tuulilasi

Teslan sisällä sabotaasia ja vuotoja: ”Tämä on hyvin ikävää”



Teslan sisällä sabotaasia ja vuotoja: ”Tämä on hyvin ikävää”

Teslan pääjohtaja Elon Musk on lähettänyt yhtiön työntekijöille sähköpostin, jossa hän kertoo erään työntekijän harjoittaneen mittavaa ja haitallista sabotaasia Teslaa kohtaan.
Teksti Tuulilasin toimitus
Kuvat All Over Press

Reutersin näkemän e-mailin mukaan Musk totesi henkilön tehneen määrittelemättömiä muutoksia tuotantosysteemin koodeihin ja lähettäneen salaisia tietoja yhtiöstä kolmannelle osapuolelle.

Musk sai tiedot viime viikonlopun aikana.

”Hänen toimintansa kaikessa laajuudessaan ei ole vielä kokonaan selvinnyt, mutta se, mitä hän on myöntänyt, on hyvin ikävää. Hänen toimintansa taustalla on se, että hän halusi ylennyksen, jota ei sitten saanutkaan”, Musk kirjoitti.

Reuters ei pystynyt vahvistamaan asiaa muista lähteistä.

Muskin e-mailin mukaan Tesla tutkii asiaa ja yrittää selvittää, toimiko nimeämätön henkilö yksin vai onko taustalla muitakin osapuolia Teslan ulkopuolelta.

”Kuten tiedätte, on olemassa pitkä lista yhtiöitä, jotka haluavat Teslan kuolemaa, kuten eräät Wall Streetin osakepelurit, öljy- ja kaasuyhtiöt sekä kilpailevat autonvalmistajat, joita en nyt lähde nimeltä mainitsemaan”, Musk kirjoitti.

Teslan puhenainen Gina Antonini kieltäytyi kommentoimasta asiaa.

Julkaistu: 19.6.2018