Tuulilasi

Teslan omistaja kolaroi ja antoi palautetta – näin Elon Musk vastasi



Teslan omistaja kolaroi ja antoi palautetta – näin Elon Musk vastasi

Teslan Model 3:n virallisia törmäystestituloksia ei ole julkistettu, mutta jokunen Teslalla kolaroinut auton omistaja on antanut vahvaa palautetta Teslalle.

Eräs Model 3:n omistaja kolaroi autollaan ja lähetti Redditissä palautetta asiasta.

”Luin, että Teslan pitäisi olla yksi turvallisimmista autoista maanteillä. Se on totta. Auto meni täysin päreiksi, mutta minä olen kunnossa. Nilkka on hiukan turvonnut osuttuaan kaasupolkimeen, mutta pystyn kävelemään ihan hyvin. Jos olisin ajanut tavallisella polttomoottoriautolla, olisin varmaankin menehtynyt tai ainakin paljon heikommassa kunnossa. Kaikki sairaanhoitohenkilökunnasta ja hinausfirmasta sanoivat, että tällaisesta kolarista ei yleensä kukaan kävele ulos omin jaloin. Laitoinkin jo uuden Model 3 -tilauksen menemään”, anonyymi kuljettaja viestitti.

”Ainoa mistä voin valittaa on se, että kolarin aikana etumatkustajan käsi osui näyttöön, joka hajosi. Se esti minua avaamasta hansikaslokeron, joten en päässyt käsiksi siellä oleviin dokumentteihin kuten vakuutuspapereihin. Siihen tarvitaan manuaalinen aukaisumekanismi. Lisäksi matkustajan käteen tuli melkoinen haava, ehkä näyttöön pitäisi laittaa turvatyyny.”

Pääjohtaja Elon Musk twiittasi eilen, että Tesla tekee muutoksia ohjelmistoihin niin, että hansikaslokero ei jää jumiin.

”Korjaamme ohjelmistoa niin, että hansikaslokero avautuu automaattisesti kolarin jälkeen, kun auto pysähtyy. Katsotaan, josko laittaisimme myös ohuen muovikerroksen näytön eteen”, Musk twiittasi.

Hän ei kuitenkaan tarkentanut, koska muutoksia ollaan tekemässä.

Julkaistu: 17.2.2018