Tuulilasi

Teslalla ongelmia – autojen toimitukset laskivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä peräti kolmanneksen

6

New York Timesin mukaan sähköautovalmistaja Tesla toimitti autoja asiakkailleen huomattavasti odotettua vähemmän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Vuoden takaiseen verrattuna toimitukset laskivat peräti 31 % 63 000 autoon.
Kuvat Tesla

Teslan pääjohtaja Elon Musk on kertonut jo aikaisemmin, että Tesla tulee menettämään rahaa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Syynä tähän pidettiin toimitusvolyymia ja hintamuutoksia. Vaikka Tesla itse laski autojensa hintoja pystyäkseen saamaan yhä enemmän asiakkaita, Yhdysvaltain päätös sähköautojen ostotuen puolittamisesta nostaa niitä oleellisesti.

Toimitusvaikeudet koskevat eniten Yhdysvaltain markkinoita, Tesla alkoi tänä vuonna viedä autoja entistä enemmän Eurooppaan ja Kiinaan. Teslan edullisinta mallia Model 3:a toimitettiin asiakkaille ensimmäisellä vuosineljänneksellä 50 900 kappaletta, mikä on 20 % vähemmän kuin vuosi sitten. Kalliimpien Model S:n ja Model Y:n toimitukset laskivat peräti 56 % vain 12 100 autoon.

Teslan tavoite on toimittaa tänä vuonna asiakkailleen 360 000-400 000 autoa. Nyt ollaan siis aika rajusti perässä tavoitteesta.

Toukokuussa Teslan pitäisi päästä toimittamaan asiakkailleen suuret määrät kaikkein halvinta noin 35 000 dollaria maksavaa versiota Model 3:sta – sitä lukuisat asiakkaat ovat odotelleet vesi kielellä. Analyytikot ovat kuitenkin olleet epäilevällä kannalla, että Tesla pystyisi tekemään rahaa myymällä Model 3:a näin halvalla hinnalla. Nimenomaan Teslan käteisvarojen puute on aiheuttanut huolta.

Teslan odotetaan kertovan alkuvuoden tappioistaan lähiviikkoina. Vuoden 2018 kahdella viimeisellä neljänneksellä Tesla sai toimintansa voitolliseksi lähinnä Model 3:n vahvan myynnin ansiosta.

Julkaistu: 4.4.2019