Tuulilasi

Tesla kerskui kolaritestin ennätyspisteillä: "5,4 tähteä" – turvallisuusviranomaiset kiistävät


Sähköautovalmistaja Tesla Motors ei ainakaan häpeile paukutella henkseleitään. Yhtiö julistautui maanantaina Yhdysvaltain liikenneturvallisuusviraston (NHTSA) vaatimissa törmäystesteissä testatuista autoista kaikkien aikojen turvallisimmaksi autoksi.
Kuvat Tesla Motors

Teslan mukaan merkin S-malli saavutti täydet viisi tähteä kaikissa turvallisuuskategorioissa, ja vaikka viranomaiset antavat tähtiä vain asteikolla 1-5, annettiin Teslan mukaan S-mallille jopa 5,4 tähteä.

NHTSA kuitenkin kiistää lausunnossaan tähtimäärän nousun yli viiden. Viranomaisten mukaan testausasteikosta on annettu selvät määräykset, ja se on ja pysyy 1-5 tähdessä.

Lisäksi viranomaiset kiistävät Teslan kertomat tiedot siitä, että S-malli olisi hajottanut yhden testilaitteen katon kestävyyttä testattaessa eli toisin sanoen auton katto olisi ollut jopa testilaitteita kestävämpi.

Näkemyseroista huolimatta NHTSA kuitenkin vahvistaa Teslan pärjänneen testeissä viiden tähden arvoisesti ja täten olevan siis erittäin turvallinen auto. 

Julkaistu: 23.8.2013