Tuulilasi

Tesla hakkeroitiin onnistuneesti kiinalaisessa konferenssissa

Tesla hakkeroitiin onnistuneesti kiinalaisessa konferenssissa

Pekingissä viime viikolla järjestetyssä tieturvakonferenssissa yritettiin hakkeroida sähköauto Teslaa. Hakkerit murtautuivatkin auton järjestelmiin, mutta eivät tarpeeksi lyhyessä ajassa.
Teksti TL-verkkotoimitus
Kuvat Juha Juntto, TL-kuva-arkisto
Mainos

Tuulilasi uutisoi Teslan hakkerointikilpailusta noin kaksi viikkoa sitten. SyScan360-konferenssi oli järjestänyt paikan päälle Tesla Model S:n, johon kävijät saivat yrittää murtautua tietokonein.

Kilpailun voittajalle oli luvassa 10 000 dollarin palkinto, mutta pottia ei jaettu kenellekään, koska kukaan ei ehtinyt käynnistää tai avata auton ovia annetussa 10 minuutin aikarajassa, kertoo Caradvice.

Kiinalaisen Zheijiangin yliopiston hakkerit onnistuivat kuitenkin käyttämään auton äänitorvea, vilkuttamaan ajovaloja sekä avaamaan lasikaton. He saivat pienemmän 1800 dollarin palkinnon onnistuneesta hakkeroinnista.

Tesla ei virallisesti ollut osallisena hakkerointikilpailun järjestämisessä.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa.

Julkaistu: 21.7.2014