Teinitähti Isac Elliot: "Pidin tyttöystävän salassa"
Puheenaiheet
Teinitähti Isac Elliot: "Pidin tyttöystävän salassa"
Poppari Isac Elliot piti ensirakkautensa salassa. Puolitoista vuotta kestänyt suhde päättyi puoli vuotta sitten.

Maailmallakin suosiota nauttiva poppari Isac Elliot, 15, on hujahtanut vuoden aikana miehen mittoihin. 185 senttiä pitkä laulaja on kokenut myös ensirakkautensa.

- Olin itse asiassa yhden tytön kanssa puolitoista vuotta. Erosimme puoli vuotta sitten, Isac kertoi Teit meistä kauniin -elokuvan ensi-illassa.  

Poppari arvelee, että seurusteleminen ei ollut niin hankalaa, kuin lukuisten tyttäjen fanittamalle artistille voisi kuvitella.

- Emme liikkuneet juurikaan yhdessä, mutta siitä syystä, että hän ei halunnut. En siis halunnut pitää häntä fanien takia mitenkään ärsyttävästi jemmassa. Sittemmin fanit ovat saaneet selville suhteesta ja tyttö on saanut ikävää palautetta, Isac harmitteli.

Tällä hetkellä lukion ensimmäistä luokkaa käyvä Isac pysyttelee sinkkuna ja keskittyy uraansa. Vuoden lopussa julkaistaan uutta musiikkia. Ensi viikolla hän lähtee Amerikkaan radiokiertueelle.

- Huomenna tulee myös nettimyyntiin vaatemerkkini Beast-paidat. Paljon asioita tapahtuu tällä hetkellä, sympaattinen Isac jutteli.

Kommentoi »