Apu

Teijon kansallispuistossa tuntuu keskieurooppalainen tuulahdus



Teijon kansallispuistossa tuntuu keskieurooppalainen tuulahdus

Salon Teijossa voi kokea luontoelämyksiä, jotka eivät ole tyypillisiä Suomessa. Keskellä metsää kasvaa pyökkejä, douglaskuusia ja muita eksoottisia puita. Kulttuuri-historia ruukkeineen on merkittävä osa Teijon viehätystä.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Juho Rahkonen

Raikas puronsolina saattelee askeleitani, kun kävelen pähkinäpensaiden ja valtavien mäntyjen reunustamalla polulla. Maisema on lehdetön ja niukkavärinen. Yhtäkkiä hätkähdän, kun näen edessäni oranssina hohtavan puun: minulle tulee, Matti Nykäsen sanoin, ”bon voyage -ilmiö”, eli tämän olen kokenut ennenkin. Mutta missä?

Mieleeni tulvahtavat keväiset retkeni Keski- ja Etelä-Euroopan vuoristoihin. Juuri siellä on tällaisia reheviä purolaaksoja, joita koristavat pyökit.

Suomessa on sen verran kylmä ilmasto, että pyökki ei kasva täällä luontaisesti. Mutta Teijon kansallispuistossa, tarkemmin sanottuna Sahajärven luonnonsuojelualueella, on vanha kartanon puisto, johon on aikanaan istutettu muitakin eksoottisia kasveja, esimerkiksi jättituija (Thuja plicata), douglaskuusi (Pseudotsuga mendiezii), töyhtöangervo (Aruncus dioicus) ja alppiruusu (Rhododendron). 

Nykyisin nämä vieraslajit ovat osa puiston luontoa. Alueella myös ennallistetaan entisiä lehtoja, jotka on aikanaan raivattu pelloksi ja istutettu sitten kuusikoksi. Nyt kuusikkoja on kaadettu, ja ajan mittaan jalopuut pääsevät jälleen valtaamaan metsänpohjan.

Kun Sahajärven lehtoa hoidettiin vielä puistona, lahopuut raivattiin pois. Nykyisin lahopuiden merkitys luonnon monimuotoisuudelle ymmärretään paremmin. 

Lahopuuta tarvitsevat elääkseen muun muassa uhanalaiset käävät ja hyönteiset, joista Teijon kansallispuistossa elää muun muassa lahopuun onteloissa sieniä rouskuttava kovakuoriainen ontonsalasyöjä (Cryptophagus fuscicornis). 

Sammaleiden ja jäkälien peittämältä Nikkalliolta avautuvat hienot näkymät Hamarinjärvelle.

34 neliökilometrin laajuinen Teijon kansallispuisto kuuluu Suomen uusimpiin: se perustettiin vuoden 2015 alussa. Teijon retkeilyalueella on kuitenkin pitkät perinteet, ja seudulla ihmisen sekä luonnon yhteisvaikutus on luonut kiinnostavia näkymiä.

Teijon kansallispuisto perustettiin varsinaissuomalaisessa kulttuurimaisemassa säilyneen salomaaluonnon suojelemiseksi. Alueella on miellyttävän rauhallista, sillä suuria valtateitä ja asutuskeskuksia ei ole aivan lähellä. 

Suomi on enimmäkseen viileän ilmaston maa, mutta aivan lounaisinta Suomea viistää Keski-Euroopassa vallitseva lauhkean ilmaston vyöhyke, jossa menestyvät tammet, pyökit, saarnet ja muut jalopuut. Teijo on tämän vyöhykkeen pohjoisrajoilla.

Teijon kansallispuisto on suomalaisittain eksoottinen paitsi erikoisten kasvilajiensa vuoksi, myös siksi, että puistossa ihmisen vaikutus on melkein joka paikassa nähtävillä. Juuri missään ei tunne olevansa koskemattomassa erämaassa.

Esimerkiksi monen kansallispuiston järvi on noussut nykyiselle tasolleen patojen vuoksi, ja niiden rannat ovat epäluonnollisen jyrkkäpiirteiset. Järvien laskujokia on padottu muun muassa sahojen ja voimalaitosten takia. 

Sahajärvi tuo olemukseltaan mieleen pikemminkin vuoristojen tekojärvet kuin tyypilliset suomalaiset, jääkaudella muodostuneet järvialtaat.

Kansallispuiston pinnanmuodot ovat näyttäviä. Kostealla säällä on hieno katsella, kun purolaaksoa ympäröivät, kymmenien metrien korkuiset kalliojyrkänteet peittyvät sumupilveen.

Kallioilta on hienot näkyvät ympäröivään järvi- ja metsäluontoon. Esimerkiksi Kirjakkalan vanhasta kylästä lähtee muutaman kilometrin mittainen polku Hamarinjärven rantamille, jossa on Nikkallion näköalapaikka.

Nikkallio on täynnä avointa silokalliota, jota koristeelliset sammalmättäät, jäkälät sekä katajat ja kitukasvuiset käkkärämännyt koristavat. Tällaiset paikat ovat hienoja kaikkina vuodenaikoina, säässä kuin säässä. 

Viimeisin retkipäiväni Teijoon sattui olemaan sateinen ja synkkä, mutta sekään ei tunnelmaa latistanut, päinvastoin: Hamarinjärven rantametsät ja taustalla häämöttävät vanhat rakennukset näyttivät sadeusvassa satumaisilta.

Imikkä ja muut lehtokasvit värittävät Teijon kansallispuiston purolaaksoja.

Sahajärven ympärillä kohoaa erityisen näyttäviä kallioita, ja niiden juurella on säilynyt peikkomaisen tiheitä, jyhkeitä aarniometsiä.

Hieman leppeämpiä maisemia tarjoaa, kuten nimikin antaa ymmärtää, puiston eteläosassa sijaitseva Matildanjärvi. Se on matala ja tummavetinen, suosittu kalastuskohde.

Matildanjärveen on istutettu kirjolohia, ja lisäksi sieltä nousee muun muassa särkiä ja haukia. 

Järvelle voi hankkia kalastuslupia, joita saa Matildanjärven rantamilla olevasta luontokeskuksesta. Kalastusluvan voi hankkia myös matkapuhelimella tai internetistä.

Luontokeskuksesta voi vuokrata soutuveneen. Kalastus onnistuu myös rannoilta, ja liikuntaesteisetkin on huomioitu.

Pyökki on Teijon kansallispuiston puuerikoisuus. Se loistaa värikkäänä muuten vielä lehdettömässä metsässä.

Teijon kansallispuistoon pääsee tutustumaan monesta kohdasta, ja useimmiten kävelymatkat ovat muutamia kilometrejä.  

Keskieurooppalainen piirre on sekin, että monet kävelyreitit eivät ole varsinaisia polkuja, vaan pikemminkin vanhoja kärryteitä, joita pitkin voisi ajaa vaikka autolla, jos reittiä ei olisi suljettu puomilla. 

Yhteensä puistossa on jopa 50 kilometriä merkittyjä retkeilyreittejä. 

Kansallispuiston halki kulkeva tie – Salosta Kemiöntielle johtava rantatie numero 1824 – on elämys sinänsä, ajoipa sen polkupyörällä tai moottoriajoneuvolla. Mutkitteleva maantie kulkee korkeiden mäkien ylitse, ja jokaisen mutkan takaa aukeaa entistä kauniimpia näkymiä: tammikujien reunustamia kartanoita, tiiviisti rakennettuja vanhoja kyliä ja ruukkimiljöitä. Merenlahtikin vilahtelee puiden takana.

Teijon kansallispuisto on ennen kaikkea perheille sopiva helppo ja monipuolinen päiväretkikohde, jossa näkee lounaissuomalaisen luonnon ja vanhan kulttuuriperinnön monet kasvot. 

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 17.5.2016