
Teemu Selänne viettää kesälomaa perheensä kanssa Suomessa. Selänne iloitsee siitä, että lomalla koko perhe on taas koossa. Perheen toiseksi vanhin poika Eetu asui ja kiekkoili viime kauden toisessa osavaltiossa.
- Olen nauttinut jokaisesta päivästä, vaikka pesä lapsista tyhjeneekin. Kesät ja lomat ovat kuitenkin tärkeää aikaa, kun saadaan olla kaikki yhdessä, Selänne sanoi.
Selänteiden kesäloma Suomessa noudattaa tuttua kaavaa: alkukesästä kiekkolegenda piti junioreille kiekkoleiriä, lauantaina oli vuorossa perinteinen Bermudan kannu -tennisturnaus. Sunnuntaina Selänne täytti 46 vuotta, joten lauantai-iltana hän suunnitteli suuntaavansa porukalla juhlimaan Helsingin yöhön.
Lisäksi Teemu ja Sirpa Selänne juhlivat tänä kesänä myös 20-vuotishääpäiväänsä.
- Juhlistamme hääpäivää kahden kesken aikuisten lomalla. 20 vuotta on ollut hienoa aikaa, meillä on ollut hauskaa yhdessä, Selänne kertoi tennisotteluiden välissä.
Selänteen elämä kiekkoeläkeläisenä Anaheimissa on tuonut parisuhteeseen ja elämään lisää aikaa. Viime vuonna hän teki uusia aluevaltauksia muun muassa Supertähdet -ohjelman isäntänä.
- Kanavan kanssa on ollut puhetta toisesta kaudesta. Kokemus oli niin hieno, että olisin periaatteessa valmis uuteen kauteen, jos urheilijoiden aikataulut saataisiin sopimaan.
Kiekkouran jälkeen Selänne on myös ollut aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Keväällä hän aiheutti pienen kohun Twitterissä kommentoimalla Suomen turvapaikanhakijapolitiikkaa. Kohu laantui Selänteen täsmentävän blogikirjoituksen myötä.
- Sosiaalinen media on vahva paikka. Twitter on siitä vaikea, että siinä pitää saada mahdutettua sanottava niin lyhyeen. En ole ikinä kirjoittanut mitään, mitä en ole tarkoittanut.