Image

Täysin hyödytön



Täysin hyödytön

Heikki Valkama puolustaa pääkirjoituksessaan yliopistojen perustutkimusta.
Teksti Heikki Valkama

Tutkimus on pimeässä haparointia. Tämän lehden Valo työssä -palstan haastattelussa (s. 15) aurinkopaneeleja tutkiva Kerttu Aitola sanoo, että perustutkimus on työtä, josta ei voi koskaan tietää, mitä siitä tulee.

Aitola tuskailee sitä, että on tehnyt tieteellisen läpimurron nanohiiliputkissa, mutta tutkimuksen rahoitus on vaarassa. Tutkimukselle ei ole näkyvissä nopeaa kaupallista läpimurtoa, kun toisenlainen teknologia on määräävässä asemassa. Siksi rahoituskin on vaakalaudalla.

Vastakkainen esimerkki on tämän lehden Slush-kokonaisuudessa, jossa listataan kymmenen kiinnostavaa kasvuyritystä ja kerrotaan niiden tarinat. 

Lasse Leppäkorven Beddit-yritys keksi käyttää Teknillisessä korkeakoulussa tutkittuja ballistokardiografian menetelmiä unen mittaamisessa. Menetelmää soveltava Bedditin tuote on hitti etenkin Yhdysvalloissa. Suomessa valmistettuja antureita on myyty jo yli 100 000.

Molemmat esimerkit ovat tieteellistä tutkimusta tekniseltä alalta. Toisesta tutkimuksesta on suoraa, sovellettavaa hyötyä, toisesta ei.

Kun puhutaan kasvusta, innovaatiosta ja hyödystä, perustutkimus, joka ei tuo suoraa hyötyä, näyttää tarpeettomalta. Vain soveltavalla tutkimuksella on suoran taloudellisen hyödyn mittarilla annettavaa yhteiskunnalle. Ja nyt ei edes puhuta humanistisista tieteistä tai yhteiskuntatieteistä, jotka harvoin luovat uusia keksintöjä kaupallistettavaksi.

Kiinnostavaa on, että virallisesti Suomen yliopistoilta on vaadittu hyödyllisyyttä yhteiskunnalle vasta kymmenen vuoden ajan. Vuoteen 2004 saakka yliopistojen tehtävä määriteltiin yliopistolaissa tutkimukseksi ja opetukseksi. Uusi yliopistolaki toi uuden tehtävän: yhteiskunnan palvelemisen.

Politiikka asettaa tutkimukselle vaatimuksia. Vaatimukset vaihtelevat sen mukaan, mitä poliittiset päättäjät tahtovat. Tämän toteavat Reetta Muhonen ja Hanna-Mari Puuska tuoreessa kirjassaan Tutkimuksen kansallinen tehtävä. Kirjan artikkelit pohtivat tutkimuksen merkitystä ja tehtävää.

1990-luvulla otettiin käyttöön yliopistojen tulosohjausjärjestelmä. Tiedepolitiikan tavoitteeksi tuli kansallinen innovaatiojärjestelmä ja tulosvastuu: tutkimuksen tulee olla kaupallisesti hyödynnettävissä.

Sinänsä innovaatioiden ja hyödyn tavoittelu on hyvästä. Mutta jos tutkimusta peilaa vain kaupalliseen hyödynnettävyyteen, unohtuu perustutkimus. 

Ja oikeastaan vain perustutkimusta tekemällä voidaan synnyttää soveltavaa tutkimusta. Siis sitä, josta mahdollisia kaupallisia hyötyjä saadaan. Perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen vastakkainasettelu on siksi älytöntä.

Innovaatio-ohjelmista ja -strategioista huolimatta todelliset innovaatiot syntyvät usein vahingossa, kun asiat yhdistyvät yllättävästi. Uudet asiat löytyvät, kun voidaan astua uusille alueille – ilman paineita pikavoitoista.

Tietenkin yliopistojen kolmas tehtävä, yhteiskunnan palveleminen, on tärkeä. Tieteeltä pitää voida vaatia yhteiskunnallista vaikuttavuutta, mutta vaikuttavuutta on myös muunlaista kuin suoraan euroissa mitattava vaikutus. (Kun puhutaan yhteiskuntatieteistä, jo ymmärryksen lisääminen on yhteiskunnan palvelemista.)

Slush on tapahtuma, joka tuo yhteen teknologiaa, yhteiskunnallista vaikuttavuutta, tiedettä ja yrityksiä. Ennen kaikkea Slush on tapahtuma, joka on täynnä tulevaisuudenuskoa ja toivoa. Varsinkin näinä synkkinä aikoina innostus ja tulevaisuudenusko ovat tarpeen ja tarttuvaa. Imagekin innostui mukaan.

Tämä on lehden ensimmäinen Slush-teemanumero: siksi osa sisällöstä käsittelee teknologiaa ja kasvuyrityksiä. Moni Slushissa esitelty yritysidea ja teknologinen uudistus on lähtenyt yliopistoista. Suomessa varsinkin Aalto-yliopiston kasvatit ovat olleet etunenässä perustamassa yrityksiä.

Slushissa esiteltävien innovaatioiden taustalta löytyy valtava määrä perustutkimusta. ■

Twitter: @heikkivalkama

Juttua muokattu 13.11. 12.46, kirjailijan nimi korjattu.

Julkaistu: 13.11.2014