Image

Tatuointialan seksismi ja vanhanaikaiset asenteet altistavat väärinkäytöksille – "Surullista ja häpeällistä”, tatuoija Leena Lumilampi sanoo

Tatuointialan seksismi ja vanhanaikaiset asenteet altistavat väärinkäytöksille – "Surullista ja häpeällistä”, tatuoija Leena Lumilampi sanoo
Tatuoija Leena Lumilampi on tiennyt koko 20-vuotisen uransa ajan, että alalla on seksuaalista häirintää. Nyt ajat ovat kuitenkin muuttumassa.
Julkaistu: 1.6.2021
Millaisia tatuointeja nyt halutaan?
Pienillä neulasarjoilla rakennettuja ohuita, ilmavia ja linjapainotteisia tatuointeja. Todella suosittuja ovat potrettivalokuvista tehdyt linjapiirustukset. Ne ovat tavallaan negatiivitiloihin tehtyjä siluetteja.
Nyt kun on ysärimuotia, on myös ysäriaiheita: skorpioneja ja pikku-tribaaleja. Tribaalit ovat back, officially. Otin itse juuri kiinalaisen merkin, rakkauden, nilkkaan. Se on akilleen kantapääni.
On kuitenkin vaikea sanoa, kuinka suuri osa asiakkaista tällaisia tatuointeja ottaa. Ylipäätään tatuointialasta on vaikea saada kokonaisvaltaista kuvaa, koska riippuu artistista, miten hänen asiakkaakseen pääsee ja minkälaisia töitä hän haluaa tehdä. Toiset tatuoijat määrittelevät itsensä ennemminkin taiteilijoiksi ja vasta tois­sijaisesti tatuoijiksi. Itse olen ensisijaisesti tatuoija ja vasta sitten taiteilija.
Kuka nykyään ottaa tatuoinnin ja miksi?
Kuka vain. Minulle soitti juuri ihminen, joka sanoi, ettei hän voi ottaa rannetatuointia, koska hän on psykologi. Keskustelimme hetken siitä, voisiko hän olla mukana muuttamassa tatuointikulttuuria niin, että hän on korkeakoulutettu psykologi, jolla on tatuointi. Kokeeko hän häpeää vai ylpeyttä siitä? Häntä nauratti ihan hirveästi.
Naiset uskaltavat nykyään ottaa tatuointeja. Kun on puhuttu oman kehon hyväksymisestä, kehorauhasta, on puhuttu paljon myös tatuoinneista. BIPOC-ihmiset (black, indigenous and people of color) kysyvät ja keskustelevat siitä, mitkä pigmentit sopivat heille ja mikä toimii keholla. On täysin uutta keskustella siitä, että erisävyisillä ihmisillä eri värit näyttävät erilaisilta. Se on tullut puheisiin vasta viimeisen vuoden aikana. BIPOC-ihmisiä on myös aiempaa enemmän asiakaskunnassa.

Asiakas saattaa haluta esimerkiksi polynesialaisen heimotatuoinnin. Kuinka paljon ala on käsitellyt kulttuurisen omimisen kysymyksiä?

On niitä käsitelty. Kisällimallissa opetamme tatuoijaoppilaille, että jos tekee maoritatuoinnin, varastaa perhehistoriaa ymmärtämättä siitä mitään. Aihe on valtavan hankala, eikä sitä voi tiivistää muutamaan lauseeseen. Ilokseni voin todeta, että asiakkaat ovat valveutuneita ja he opettavat myös meitä. Eri alkuperäisheimojen perinteet ovat visuaalisesti niin kiehtovia, että moni haluaa niitä koristeiksi ymmärtämättä, mitä tekee. Tatuoijan vastuulla on olla saattamatta asiakasta hankalaan tilanteeseen. Aihe on tosi tärkeä. En voi valkoisena naisena sanoa, mikä loukkaa alkuperäiskansaa, mutten halua ulkoistaa itseäni siitä keskustelusta. Korvien auki pitäminen on kaikkein olennaisinta.

”Olen tiennyt koko urani ajan, että seksuaalista häirintää on. Tämä on todella patriarkaalinen ja seksistinen ala.”

– Leena Lumilampi –

Tatuointiala sai talvella oman me too -kohunsa, kun tatuointiliikkeiden asiak­kaat alkoivat jakaa somessa kokemuksiaan seksuaalisesta häirinnästä. Kuinka suuresta ongelmasta on kyse?
Liian suuresta, kun yksikin on liikaa. En tietenkään voi tietää, kuinka paljon tällaista on tapahtunut, mutta olen kuullut kokemuksista valitettavan paljon asiakkailta ja nuorilta naistatuoijilta.
Kehon kunnioitus ja kehorauha ovat toimintamme kulmakiviä. Kiitämme siitä luottamuksesta, että saamme mennä ihmisten iholle. Me turvaamme sen, että asiakas on kontrollissa siinä tilanteessa. On surullista ja häpeäl­listä, että seksuaalista häirintää on alalla, ja olen todella kiitollinen kaikille, jotka tuovat sitä esiin.
Olen tiennyt koko urani ajan, että seksuaalista häirintää on. Tämä on todella patriarkaalinen ja seksistinen ala. Olen itse kamppailu-urheilija ja ollut aina kova suustani, minkä takia minun on ehkä ollut helpompi pysyä turvassa. Kenenkään ei kuitenkaan pitäisi joutua osoittamaan aggressiota tai olla kova oman turvallisuutensa tai työrauhan takia, työelämässä tai muuallakaan. Koen kunnia-asiakseni kasvattaa alalle omilla jaloillaan seisovia naisia.
Perustin oman visuaalisen tyylini mukaisen tatuointiliikkeen vasta sen jälkeen, kun minusta tuli äiti. Miehet kertoivat minulle 20 vuotta, millainen saan olla ja millainen liikkeeni pitäisi olla. Kun avasimme The Flower Shop -liikkeen, vanhat miestatuoijat sanoivat minulle, että se näyttää ihan kynsistudiolta ja on ”akkojen salonki”.
"Itse en halua ottaa uhrinäkökulmaa, jota minulle tarjoillaan. Alan pioneerinaisena haluan tuoda sellaista näkökulmaa, että hei, me tehdään hienoja tatskoja."
– Leena Lumilampi –
Tatuointeja on pidetty perinteisesti hieman paheellisina eikä leimasta ole täysin vieläkään päästy eroon. Tatuoituja ihmisiä myös seksualisoidaan median kuvastossa. Miksi?
Seksismi tulee mielestäni ulkopuolelta. Klassisessa tatuointikulttuurissa alastomuus ja seksuaalisuus eivät kulje käsi kädessä. Kun media tulee kuvioon mukaan, viihde ja seksuaalisuus myyvät. Viina ja porno niin sanotusti tulevat sieltä. Kuvakulmat ovat tietynlaisia, miehisiä, ja ne saavat enemmän tykkäyksiä kuin muunlaiset kuvat.
Itse en halua ottaa uhrinäkökulmaa, jota minulle tarjoillaan. Alan pioneerinaisena haluan tuoda sellaista näkökulmaa, että hei, me tehdään hienoja tatskoja. Sen sijaan, että valitan muista, teen omaa hommaa. Tatskat täältä, muut palvelut sitten muualta. Jokainen saa tehdä omalla kehollaan, mitä haluaa.
Työn laatu puhuu puolestaan, ajattelee Leena Lumilampi. Hän on yksi tatuointialan pioneerinaisista ja nähnyt myös ammatin machokulttuuripuolen.
Tatuointeja tekeviä naisia on ollut Suomessa vain muutama, kun aloitit tatuoi­jana 20 vuotta sitten. Olit myös hyvin nuori, vain 14 vuotta, kun päätit suunnata alalle. Nyt naisia on tekijöinä aiempaa enemmän. Miten tämä näkyy?
En oikein osaa sanoa. On ihanaa, että Euroopassa on luovuttu paras naistatuoija -palkinnosta.
Ylipäätään ammatillista ylpeyttä on tullut lisää. Häpeällisyys ja toisen luokan kansalaisena oleminen on häipymässä. Tatuoinneista ollaan ylpeitä. Tiedonvälitys on kehittynyt, ja olemme nykyään aika mainstreamia.
Tatuointi voi loukata tekijänoikeutta. Oletko joutunut tällaisiin tilanteisiin ja miten olet ne ratkaissut?
Tämä on alalla jatkuva keskustelu. Missä menee raja siitä, onko tatuoija taiteilija vai ei? Ihan joka ikinen tatuoija kohtaa tällaisen tilanteen urallaan. Sellaista se on, kun asiakkaat tulevat valmiin kuvan kanssa liikkeeseen. Ihoon voi rauhassa tapetoida mitä vain niin kauan kuin siitä ei saa rahallista hyötyä. Ongelmia tulee lähinnä silloin, kun lainattava sisältö ei ole selkeä. Voin tehdä Mona Lisa -tatuoinnin, jos myyn sitä tatuoin­tina. Mutta jos väitän, että Louvressa sijaitsevan Mona Lisan design on minun, se ei käy.
Alalle ei ole muodollisia vaatimuksia, eli periaatteessa kuka tahansa voi alkaa tehdä ihmisille pieniin kirurgisiin toimenpiteisiin verrattavissa olevia operaatioita. Homma toimii käytännössä mestari–kisälli-periaatteella. Tarvittaisiinko alalle nykyistä paremmat koulutuspolut?
Nähdäkseni ei. Byrokratia, jota toisimme tatuointien ympärille, ei paranna tatuointi­jälkeä. Meillähän on terveystarkastajat, jotka katsovat, että kaikki on turvallista ja hygieenistä studiossa. Tämä järjestelmä toimii Suomessa tosi hyvin. Muutoin kyse on makuasioista jäljen puolesta.
Niin kauan kuin olemme monessa mielessä viimeisiä käsityöläisiä meidän on pidettävä kisälleistämme huolta: pitäisi olla selkeät työsopimukset ja vuokratuolisopimukset sekä määritellä, missä ajassa opetetaan ja mitä opetetaan. Silloin kisällit eivät ole henkisessä panttivankitilanteessa. Pyrin poistamaan henkilökultit teknisen oppimisen ympäriltä.
Kommentoi »