Bismillah, en tunne tätä kaupunkia! Kävin Kazanissa 20 vuotta sitten, mutta tämä ei ole lainkaan se paikka.
Tatarstanin tasavallan pääkaupunki on vauhdikkaasti riisunut yltään ankean neuvostokuosin, ja myös venäläisyyttään, vaikka yhä onkin Venäjän maaperää.
Tatarstan, jota harva suomalainen pystyy edes sijoittamaan kartalle, tarjoaa kolme kiehtovaa historiallista kerrostumaa, jotka Kazan – Venäjän kolmanneksi suurin ja suosituin kaupunki – sitoo lopulta yhteen.
Bauman-kadun kivetykseen on kaiverrettu kaksi tärkeää etäisyyttä: 722 kilometriä Moskovaan, 4 000 kilometriä Mekkaan. Kumpikin paikka on jättänyt tasavaltaan painavat jälkensä.
Kolme vuotta sitten avattu Valkoinen moskeija Bolgarissa ottaa 46-metristen minareettiensa mallin Profeetan moskeijasta Medinassa.
A vot, tässä sitä seisotaan Volgan mutkassa. Ympärillä kohisee Kazan ja sen ympärillä Tatarstan – Ak Bars, lumileopardin maa, jota kerran asuttivat suomensukuiset kansat. Udmurtteja ja mareja on täällä yhä.
Jo tuhat vuotta sitten Volga vei täältä vesireiteille, jotka kuljettivat kauppa- ja ryöstötavaraa yhtä lailla Itämerelle kuin idän kalifaattehin.
Kazan kuuluu matkailukohteena Venäjän kärkikolmikkoon Pietarin ja Moskovan jälkeen. Se on iso, siisti ja turvallinen miljoonakaupunki, joka leviää muinaisen keskuksensa, kremlin, ympärillä.
Rauhallisuuden huomaa pienistä asioista. Suojatielle astuvalle annetaan tilaa, ja pianot, joita musiikkiviikkojen ajaksi on siroteltu kaupungin puistoihin soitettavaksi, ovat vielä aamulla paikallaan ja ehjinä.
Kazan ei ole Moskova, ja välillä herää epäilys, tokko se ihan oikeaa Venäjääkään on.
Tataari Dilyara Mahmutova on kiivennyt vanhaan minareettiin katsomaan muinaisen Bolgarin maatuneita kenttiä.
Uralille on 500 kilometriä, mutta Siperian porttina tatarstanilainen silti maataan pitää. Kuulu Siperian pikajuna kulkee tätä kautta matkallaan itään, ja hieman etelämpänä vaelsi muinaisen Silkkitien haara.
Aina on oltu maailman keskellä.
Tatarstanin autonomia on huomattavasti vahvempi kuin muiden Venäjän tasavaltojen. Se halusi jopa itsenäistyä 1990-luvun kuohuissa, mutta siihen se oli aivan liian keskellä Venäjää.
Taitavan kädenväännön ansiosta silloinen presidentti Mintimer Shaimiev sai hankittua alueelleen vankasti päätäntävaltaa. Se on antanut islamilaisille tataareille uutta intoa ja tuntoa.
Mutta ei – se ei tarkoita vihan lietsontaa. Kazan ei ole mikään Jerusalem. Tatarstan on kumma kulmaus kansallisesti latautuneella nyky-Venäjällä. Puolet väestöstä on tataareja ja muslimeja, toinen puoli ortodokseja ja venäläisiä, ja he ovat tulleet taitavasti toimeen keskenään.
Siinä missä muu Venäjä on viime vuosina ajautunut yhä enemmän suurvenäläisen kansallisuhon pauloihin, Tatarstan kulkee omia monikulttuurisia polkujaan.
Kazaniin on viime vuosikymmenien aikaan noussut lisää moskeijoita, islamilaiskouluja ja uskonnollisia laitoksia. Lyhyessä ajassa Neuvosto-Kazanista onkin kuoriutunut vankka ja valoisa islamilaissaareke ortodoksisen emomaan keskelle.
Maailman suurin Koraani painaa 800 kiloa ja on avattuna 2 ×3 metrin kokoinen, koristeina kultaa, hopeaa, malakiittia ja jaspista.
Tatarstanin vahvan itsetunnon takana on öljy ja helikopteritehtaat. Öljy-yhtiö Tatneft on Venäjän kuudenneksi suurin öljyntuottaja. Bruttokansantuotteesta yli puolet tulee teollisuudesta.
Tasavallan presidentti – Vladimir Putinin ohella ainoa lajissaan Venäjällä – on tataari, mutta tatarstanilaisen mielestä sillä ei ole höykäsen väliä, kunhan toimii tasavallan eduksi. Kuten Rustam Minnihanov, jonka kerrotaan mielellään kävelevän kansan keskuudessa rakennustöiden etenemistä katselemassa.
Sillä rakennettuhan täällä totisesti on. Ensin tulivat tuhatvuotisjuhlat 2005, jolloin Kazanin katuja ja taloja kunnostettiin, urheilu- ja ostoskeskuksia rakennettiin.
Kaksi vuotta sitten, kansainvälisten universiadien kunniaksi, saatiin upouusi lentokenttä, 45 000-paikkainen stadion ja lisää bitumia ja puunattua pintaa. Tänä kesänä uitiin MM-altaissa ja kesällä 2018 potkitaan jalkapallon MM-kisat.
Kansanmusiikkiryhmä Sornai esiintyy Tugan Avylymin, hirsirakenteisen ”Kotikylän”, perinneilloissa keskellä Kazania.
Ylhäällä Kazanka-joen töyräällä kiiltelevät kremlin kupolit ja valkeat muurit. Unescon suojelemilla pihoilla aika kerrostuu 1500-luvun katedraali- ja luostarirakennuksista moderniin Eremitaašiin.
Se, että Kazan on ”ainoa säilynyt tataarilinnoitus”, on toki Unescolta lievää liioittelua. Tataarien Kazan tuhottiin 1500-luvulla viimeiseen tiileen, ja jälleenrakentajat toi valloittaja Iivana IV, se Julma. Venäläisyys lyö vahvan leimansa.
Mutta islamilaisuutta Iivanakaan ei saanut kitkettyä, vaikka ortodoksipapit parhaansa yrittivät. Ja kun Euroopan valoja nähnyt Katariina Suuri lopulta vapautti uskonnot, islam ja ortodoksisuus aloittivat rinnakkaiselon, jonka rauhanomaisuus hämmästyttää ulkopuolisia edelleen.
Yhteiselon huutomerkki on Kaikkien uskontojen pyhättö. Sen kupoleissa hohtavat niin muslimien, katolilaisten, ortodoksien kuin buddhalaisten symbolit.
Unescon maailmanperintökohteen autenttisuus on toki liukuva käsite. Kymmenen vuotta sitten keskelle suojeltua aluetta rakennettiin kursailematta lumivalkea Kol Shärifin moskeija, alueen ensimmäinen uusi muslimipyhättö sitten vuoden 1552. Se on, totta kai, Venäjän suurin.
Rakennuskoneet jylläävät myös Kazanin historiallisen kremlin kulmilla, kun Tatarstan uudistaa kansainvälistyviä kasvojaan.
Tie etelään on leveä ja hyvässä asvaltissa, ja se ylittää Volgan matkallaan länteen.
Tunnin kuluttua oikealla, 62 hehtaarin kukkulalla, alkavat kajastaa Sviyazhskin valkeat luostarit ja kirkontorni. Uusi pikitie johtaa vanhaan kylään, josta 1950-luvun vesiensäännöstelyssä tuli saari. Sitäkin ollaan ajamassa Unescon listoille, sillä saarella on tuhat neliötä pelkästään maalauksia.
Aurinkoinen 250 asukkaan taajama, kuin Suomenlinna ja Kižin saari yhdistettynä, on habitustaan traagisempi. Sen maaperä on verellä ja luilla lannoitettu.
Täällä Lev Trotski syksyllä 1917 uudisti puna-armeijan karulla tavalla. Epäröijät koottiin riviin ja joka kymmenes ammuttiin. Vallankumouksen jälkeen punalippuiset barbaarit muuttivat paikan vankileiriksi ja mielisairaalaksi.
Vasta Nikita Hruštšovin aloittama suojasään kausi 1950-luvulla sulki vankilat. 1990-luvulla kirkko sai temppelinsä takaisin, ja nyt saaressa käy ahkera vasaran pauke. Vanhaa restauroidaan, uutta rakennetaan, ja kasvaville kävijämäärille kehitetään havainto- ja elämyskohteita museosta jousiammuntaratoihin.
Ortodoksiset pyhäköt on palautettu loistoonsa Sviyazhskissa, joka neuvostoaikaan oli osa vankileirien saaristoa.
Täällä on Tatarstanin kristinuskon kehto. Tänne Iivana Julma vuonna 1531 pystytti varuskunnan, kun Venäjän laajentuminen itään tökkäsi islamilaisten tataarien ratsujoukkoihin.
21-vuotias tsaari keksi älyttömän idean. Hän oli pannut merkille strategisen, kolmen joen saartaman kukkulan Volgan ja Sviyaga-joen risteyksessä, 30 kilometrin päässä Kazanista. Se oli loistava paikka varuskunnalle, mutta miten rakentaa se tataarien huomaamatta?
Kekseliäs Iivana teetti linnakkeen hirret ja tarvikkeet ylävirralla, tuhannen kilometrin päässä, ja roudasi ne kevätkeleillä tänne pitkin Volgaa. Kukkulan laki leikattiin tasaiseksi ja linnake nousi – kuukaudessa!
Ennen kuin tataarit huomasivatkaan,
45 000-päinen kasakka-armeija oli Kazanin porteilla ja kukisti sen viidessä viikossa. Sotilaiden perässä tulivat ortodoksipapit. Muslimit joutuivat kovaan kouluun.
Vain Pyhän Kolminaisuuden hirsikirkko on jäljellä alkuperäisestä rakennuskannasta – ajasta, jolloin kukkulalla eli 4000 ihmisen vilkas yhteisö. Muutama sata on jäljellä.
Pyhän kolminaisuuden kirkko Sviyazhskissa tehtiin yhdessä päivässä 1500-luvulla.
Volgan keskijuoksulla, 170 kilometriä Kazanista etelään, on pyhiinvaelluspaikka, jonne Venäjän muslimit lähtevät, jos Mekkaan ei pääse. Sen nimi on Bolgar.
Vanhan Bolgarin raunioilla ei hevin arvaa, että täällä oli myyttisen valtakunnan keskus 900–1200-luvuilla. Sitä hallitsivat turkkilaisia kieliä puhuneet bolgaarit, tataarien esi-isät, joiden toinen haara perusti nykyisen Bulgarian.
Idän bolgaarit kääntyivät islamiin 900-luvulla. Vaurauden perustana oli idän ja lännen välinen kauppa, joka kulki Bolgarin kautta. Sen markkinoilla Kiinan ja Bagdadin kauppiaat tinkasivat Espanjan ja Skandinavian kaupparatsujen kanssa.
Vaikka bolgaarit kertaalleen pysäyttivät hirmuisen Tšingis-kaanin – ja pelastivat näin hetkeksi koko Euroopan – mongolit valloittivat alueen lopulta 1200-luvulla. Kultaisen ordan hajottua sen raunioille syntyi Kazanin kaanikunta, jonka Iivana Julma 1500-luvulla liitti Venäjään. Vallankumouksen jälkeen tataarit ja baškiirit saivat omat tasavaltansa.
Maallinen valta on Kazanissa, mutta monille tataareille Bolgar on yhä uskonnollinen pääkaupunki. Asian vakuudeksi Tatarstanin Leipämuseossa on, historiallisten löydösten ja kuvataiteen lisäksi, maailman suurin Koraani. Skotlantilaiselle paperille Italiassa painettu 800-kiloinen ja 632-sivuinen, korukirjailtu opus löytyy myös Guinnessin ennätystenkirjasta.
Matkailu- ja entisöintirakentamisen vauhti Bolgarissa on sellainen, että arkeologit eivät tahdo pysyä perässä. Monia mietityttää, onko tataarien pyhästä kaupungista tulossa Volgan Disneyland.
Unescon suojeleman alueen liepeille nousi kolme vuotta sitten hohtava Valkoinen Moskeija taivasta heijastelevine altaineen – 1 200 tonnia marmoria. Sitä ovat rahoittaneet niin öljyjätti Tatnef kuin uzbekki- ja ukrainalaisoligarkit. Se on osa presidentti Minnihanovin suurta suunnitelmaa saada uljas historia ja tataari-identiteetti palvelemaan myös matkailukasvun tavoitteita.
Matkailu tuottaa vasta neljä prosenttia Tatarstanin kansantaloudesta, mutta tuore matkailukomitea kehittää sitä vauhdilla.
Viime vuonna tasavallassa kävi kuutisen miljoonaa turistia, pääosin Venäjältä, Suomestakin viisisataa. Turkkilaiset ovat yhä tärkein ryhmä ulkomailta.
Nuori muusikonalku tienaa päivärahojaan Baumanin kävelykadulla Kazanissa.
Värikkäästä historiastaan huolimatta Tatarstan ei ole pelkkää menneisyyttä, kaukana siitä. Kazanin eteläpuolelle on nousemassa niin kunnianhimoinen ”älykaupunkihanke”, ettei Venäjällä vertaa.
650 hehtaarin alueelle viritellään teollisuuspuistojen verkostoa, joka tarjoaa sijoittajille valmiin infran ja kivat verohelpotukset. Lentokentän liepeille nousi jo vuosikymmen sitten sadan hehtaarin erityistalousvyöhyke korkean teknologian tarpeisiin.
Kazanista on tulossa järeä taloudellinen kasvukeskus, jossa kansainvälinen bisnes, koulutus, teknologia ja matkailu kohtaavat modernin kaupunkisuunnittelun.
Tavoite on tiukka: lähes 60 000 asukasta, 40 000 työpaikkaa, 330 000 turistia vuodessa. Suuria sijoittajia on houkuteltu erityisesti Aasiasta ja Lähi-idän öljymaista.
Ja – venäläisittäin jopa yllättävästi – jättihankkeen aatteellinen väri on vihreä. Lähes viidennes alueesta on jo lähtökohtaisesti varattu puistoille.
Vieressä on yksi Venäjän nopeimmin kasvavista lentokentistä, jossa muusta Venäjästä poiketen tulli selvittää turistin ripeästi. Raidepuolellakin tavoite on huima: kun jalkapallon MM-kisat Venäjällä alkavat 2018, juna Moskovasta Kazaniin kiitää nykyisen 14 tunnin sijasta 3,5 tunnissa!
Älyhankkeen edellytykset ovat vahvat. Kazanissa on nelisenkymmentä yliopistoa, joita ovat käyneet niin kirjailija Leo Tolstoi kuin vallankumouksellinen V. I. Lenin.
Jos kysymys on, kannattaako Tatarstaniin matkustaa, vastaukseni on vallan toinen kuin 1990-luvun alussa: nyt sinne vasta kannattaakin ennen kuin muut hoksaavat.
Vaikka Tatarstanin matkailuhankkeissa on vielä kelpo annos teemapuistoajattelua, se kaikki on keskellä kiehtovaa historiaa – ja moni asia on yllättävän epävenäläistä ollakseen keskellä Venäjää. ●
Teksti ja kuvat Jorma Lehtola
