
Eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov (sd) on viettänyt kesää erikoisessa tilanteessa. Heinäkuun alussa eduskuntaa vaadittiin keskeyttämään lomansa. Myös Filatov kannatti eduskunnan koolle kutsumista.
Kesällä etenkin sosiaalisessa mediassa vellonut keskustelu rasismista on Filatovin mukaan ajan kuva.
– Kielenkäyttö on koventunut, ja ihmisten leimaaminen on lisääntynyt, jos miettii tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Historiasta löytyy muitakin kovan keskustelun aikoja, mutta vihapuhe on mielestäni verrattavissa koulukiusaamiseen. Siten pyritään tietoisesti vaientamaan ja lannistamaan tiettyjä ihmisiä. Sellaisesta tulee kylmiä väreitä.
Keskustelukulttuurin koventumisen on jo jonkin aikaa pelätty vähentävän suomalaisten kiinnostusta lähteä mukaan politiikkaan.
– Kysyin kuntavaalien alla ihmisiä ehdokkaaksi. Useampi kertoi, että yhteiskunnalliset asiat kyllä kiinnostavat, mutta he eivät jaksa someryöpytystä. Se kertoo siitä, että vihapuheella on onnistuttu vaientamaan ihmisiä ja ajamaan heitä pois demokratian piiristä. Se on äärimmäisen huolestuttavaa.
Olen aina puolustanut yhdenvertaisuutta ja saanut siitä välillä kovaa palautetta. Joskus tässä työssä on vain tukittava korvat ja todettava, että karavaani kulkee ja koirat haukkuvat.
Filatov muistelee omaa nuoruuttaan ja uskoo, että hän olisi ollut kiinnostunut politiikasta, vaikka mielipiteet olisivat olleet yhtä kärjekkäitä kuin nykyisin.
– Olen kovapäinen ihminen. Olen aina puolustanut yhdenvertaisuutta ja saanut siitä välillä kovaa palautetta. Joskus tässä työssä on vain tukittava korvat ja todettava, että karavaani kulkee ja koirat haukkuvat. Toisaalta kovapäisyys on saanut taistelemaan ihmisoikeuksien puolesta. Jos vastaavassa tilanteessa en olisi lähtenyt politiikkaan, se olisi ollut periksi antamista.
Keskustelukulttuurin muuttuminen näkyy Filatovin mukaan myös eduskuntatyössä. Nykyisessä tehtävässään hän tarkkailee toimintatapoja erityisen tarkkaavaisesti.
– Kun tulin aikanani eduskuntaan, ihmisillä oli ennakkoluuloja toisten puolueiden edustajista. Ne karisivat, kun opimme tuntemaan toisemme paremmin. Asiat riitelivät, ihmiset eivät. Nyt, kun kielenkäyttö on koventunut ja ihmiset eivät tunne toisiaan niin hyvin, viholliskuvat jäävät helposti päälle.
Tarja Filatov
Syntynyt: 9.8.1963.
Ura: Entinen työministeri (2000–2007) ja sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja (2007–2010). Sitran hallituksen puheenjohtaja (2020–).
Perhe: puoliso ja aikuinen tytär.