Apu

Tapio Liinoja Laulaja, näyttelijä, kirjailija. 58 vuotta, Helsinki.



Tapio Liinoja Laulaja, näyttelijä, kirjailija. 58 vuotta, Helsinki.

”Hurmion hetket pitää ottaa vastaan ja elää.”
Teksti Apu-toimitus

Huomaan toistavani työssäni samoja teemoja kuin jo 30-vuotiaana, vaikka vietän nyt 30-vuotistaiteilijajuhlaa. Hetkittäin kuvittelen olevani jalostuneempi ja esittäväni asiani yksinkertaisemmin ja selkeämmin kuin ennen. Valitsen mieluummin yhden sävelen kuin kymmenen. Ehkä se on kehittymistä ja muuttumista.

Olen sählännyt riittävästi omassa elämässäni, mutta kenties seuraava sukupolvi osaa paremmin. Lapsilleni, 23-vuotiaalle Vilille ja 19-vuotiaalle Ainolle, olen siirtänyt isäni Heikin ajatuksia. Niihin kuuluu esimerkiksi vanha viisaus, että kokenut kaikki tietää, vaivainen kaikki kokee.

En ryhdy kehuskelemaan sillä, miten olen viettänyt perhe-elämää. Ex-rouvani kanssa minulla on hyvät välit, ja nostan hattua hänelle, vaimolleni Virpille sekä lapsilleni, että uusperheen erilaiset pulmat on selvitetty. Nythän me olemme Virpin kanssa paljon kahdestaan. Seuranamme on viime vuonna hankittu isovillakoira, jolle en ole allerginen. Se ei ole mikään puudeli, ja kennelissä annetun nimen Nami vaihdoimme Nemiksi, koska en halua juoksennella metsissä huutamassa nami namia.

Elämme tasaista arkea niin pitkälle kuin se kahden freelancerin perheessä on mahdollista. Minä keikkailen, ja Virpi tekee töitä graafikkona. Emme varmasti ole tyypillinen keskivertoperhe. Työ- ja nukkuma-ajat ovat mitä sattuu. Jouluksi saamme kotiin isomman porukan, kun Aino tulee Brysselistä, jossa hän on ollut au pairina.

Lapinlahden linnut kiersi Suomea kuin tahkoa, ja tahkoon tuli nestettä reippaasti. Yhdeksän jätkän ja kolmen roudarin bussissa tuoksui keikalta. Ihme, että selvisimme niistä vuosista. Jäin porukasta pois vuonna 1994 ja palasin takaisin 2006. Meno oli silloin aivan erilaista. Porukan monimuotoisuus on ollut rikkaus ja särmä, eivätkä asiat ole koskaan tapelleet, joskus kylläkin miehet.

Olen ameba, koska teen kolmea työtä. Välillä niskan päällä on ollut näyttelijän työ, nyt selkeästi musiikki. Taiteilijajuhlaan valmistui uusin levyni Tumma yö, ja kohta alkaa seuraavaan levyyn valmistautuminen. Kirjailijana en ole romaanikirjailija enkä tiedä, pystynkö koskaan tottumaan pitkään, yksinäiseen istumiseen. Kirjoitan mieluummin lyhyissä pyrähdyksissä.

Menestys nousi reilu kymmenen vuotta sitten päähän. Kuvittelin, että tässähän ollaan mahdottoman hyviä. Kaikki ei mennytkään kuin Strömsössä, ja siitä oppi, että töihini kuuluva aaltoliike pitää hyväksyä. Aaltoliike näkyy toimeentulossa ja henkisessä vireessä. On vapauttavaa, etten enää välitä siitä, mitä muut minusta ajattelevat.

Valamossa olen käynyt muutaman kerran hiljentymässä, vaikka en ole ortodoksi tai istu muuten kirkossa. En kaipaa nykyään sen kummempaa retriittiä kuin lenkit koiran kanssa. Taannoin Nemi juoksenteli vapaana ja Virpi oli kainalossani, kun poliisi kuulutti autostaan, että ota se koira kiinni ja päästä vaimo vapaaksi!

Hurma on hulppean hieno sana. Arkea on elämässä paljon, mutta myös juhlaa ja hurmaa. Voin hurmioitua viehättävästä naisesta, hienosta laulusta, ties mistä. Hurmion hetket pitää ottaa vastaan ja elää.

teksti Liisa Talvitie

kuva Kari Kaipainen

Julkaistu: 4.1.2013