Tuulilasi

Tampereen Rantatunneliin tulossa keskinopeusvalvontakamera

1


Tampereen Rantatunneliin tulossa keskinopeusvalvontakamera

Aamulehden mukaan Tampereen Rantatunneliin on tulossa keskinopeusvalvontakamera. Tampereella on ihmetelty alusta asti, miksi tunnelissa ei ole valvontakameraa lainkaan. Rajoitus tunnelissa on 60 km/h, mutta ylinopeudet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.
Kuvat All Over Press

Kamera on kuitenkin tulossa tunneliin vasta 2019, koska sopivaa laitteistoa vasta etsitään, eikä Pirkanmaan ely-keskuksella ole määrärahoja kameroille tämän vuoden aikana.

”Päätös uusista nopeusvalvontakameroista tehtäneen maaliskuussa ja kesään mennessä on selvillä, onko markkinoilla sopivaa laitteistoa Rantatunnelin keskinopeusvalvonnan kokeiluun. Lopulliset päätökset siirtyvät syksyyn”, kertoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Aamulehdelle.

Lehden mukaan laitteisto on tarkoitus hankkia joko Norjasta tai Saksasta. Hinnaksi arvioidaan noin 600 000 euroa.

”Norjan tielaitos on kehittänyt omaan käyttöönsä tällaisen laitteiston, mutta se ei ole myynyt sitä vielä muualle kuin Islantiin. Saksassa on kaksi valmistajaa, mutta toisen valmistajan yksi komponentti ei osoittautunut toimivaksi”, Ihalainen kertoo.

Julkaistu: 31.1.2018