Suomen paras maisema? Tammerkosken rannoilla uusi ja vanha kohtaavat – Tampere on etätyöajan muuttovoittaja
Puheenaiheet
Suomen paras maisema? Tammerkosken rannoilla uusi ja vanha kohtaavat – Tampere on etätyöajan muuttovoittaja
Tampere pärjää, kun kysytään, mihin ihmiset haluaisivat muuttaa. Sinne myös muutetaan. Mikä Tampereessa vetää?
1Kommenttia
Julkaistu 16.11.2021
Apu

Pari taksia, miten sattuu parkkeerattuja sähköpotkulautoja, pysäköityjä autoja. Aukion takana hotelli, siitä oikealle aukkona talorivistössä Hämeenkadun pää.

Ilmeettömän harmaa lokakuun taivas.

Junantuoman eteen avautuu näkymä, johon kätkeytyy jotakin, jota silmä ei heti huomaa. Tampere on imuroinut jo pitkään tuhansien ihmisten vuosittaisen muuttovoiton. Kun suomalaisilta kysytään, missä he haluaisivat mieluiten asua, hyvin moni vastaa, että juuri täällä.

Yksi suuri syy on siinä, että Tampereen sijainti on Suomen suurista kaupunkiseuduista ylivoimainen. Melko lailla keskellä eteläistä Suomea, pääradan varressa, muutaman valtatien ja Eurooppa-tien risteyksessä, Näsi- ja Pyhäjärven välisellä kannaksella.

"Ei tuhota vanhaa miljöötä, mutta toisaalta ei museoidakaan, löydetään uutta käyttöä. Finlay­sonin alue on hyvä esimerkki."
Heikki Närvänen

Kun asemalta kävelee vajaat sata metriä Hämeenkadun päähän, alkaa saada kuvaa toisestakin vahvuudesta. Tampereella on uskallettu panna kaupunkia uusiksi suurillakin hankkeilla. Vielä muutama vuosi sitten Hämeenkatu oli kapeanoloinen kuilu, johon henkilöautot ja bussit työnsivät pakokaasujaan. Nyt saa vaikutelman avarasta valtakadusta, jonka keskellä kulkee kaksi raideparia.

Tampereen ratikka aloitti säännöllisen liikennöinnin elokuussa. Keskustassa vuoroväli on kolme neljä minuuttia, joten pitkään ei tarvitse odottaa. Sisustus perustuu punaiseen kangaspäällysteeseen ja ehkä koivunsävyiseksi jätettyyn puuviiluun. Kun ratikkaverkko haarautuu vain parissa paikassa, vaihteita on vähän ja kyyti on tasaista.

Keskustorin pysäkiltä lähdemme kostean kiveyksen yli ylämäkeen kohti vanhaa teollisuusaluetta.

Heikki Närvänen aloitti kattokävelyiden tarjoamisen viime vuonna. Asiakkaina on ollut paitsi turisteja myös tamperelaisia.

Perhoset palasivat Finlaysonille

Koski ja punatiili. Kyllähän se on sitä Tamperetta, sanoo Heikki Närvänen, joka kuljettaa työkseen ihmisiä Tampereella Tampereen katoilla. Hän seisoo Finlaysonin tehdaskompleksiin reunimmaisen rakennuksen katolla, reunakaiteen vieressä.

Takana on sitä punatiiltä ja koskimaisemaa: vesiallas Keskiputouksen voimalaitoksen yläpuolella, voimalan alla alaputouksen voimalan pitkänomainen allas, jonka ylittää Hämeensilta. Pitkin koskialueen reunaa vanhoja teollisuusrakennuksia.

Närvänen arvelee, että kosken rannalta löytyy selitys Tampereen vetovoimalle.

– Ei tuhota vanhaa miljöötä, mutta toisaalta ei museoidakaan, löydetään uutta käyttöä. Finlay­sonin alue on hyvä esimerkki.

Finlaysonin vanhoissa tehdaskiinteistöissä on nykyään elämysteollisuutta ja niitä työpaikkoja, joita luovan alan työpaikoiksi sanotaan. Ravintoloita tietenkin. Teollisuuskaupungin ytimestä on jäljellä höyryä Keskustorin takana puskeva, edelleen käynnissä oleva Takon kartonkitehdas.

Kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen perustamiskirjan 1779. Aluksi Tamperetta oli tosin vain kosken länsiranta, itäranta liitettiin kaupunkiin vasta melkein sata vuotta perustamisen jälkeen.

Olipa rantojen hallinta järjestetty miten vain, tähän maisemaan alkoi pian kohota teollisuuskaupunki. Finlaysonin alueen 200-vuotisjuhliakin juhlittiin jo viime vuonna.

Silloin aloitti alueella myös Närvänen. Ajatusta hän oli kypsytellyt jonkin aikaa, ja kun juhlavuosi tuntui kaipaavan jotakin erityistä, alkoivat Suomen ensimmäiset kattokävelyt.

Osan kattoreitistä voi kulkea ilman turvavaljaita. Pohjoiseen aukeavan vanhan teollisuusmaiseman paljastavalle lavalle vievät kyllästetystä laudasta tehdyt kulkureitit vievät läpi tasaisen, pikipäällysteisen katon.

"Kun ratikkaa rakennettiin, työmaa oli hirveän kova juttu monille yrittäjille. Nyt kun se on valmis, onhan se hieno. Hyvä, että kaupunki kasvaa ja haluaa kasvaa."
Heikki Närvänen

Siellä täällä on metallista muotoiltuja suuria hyönteisiä, ötökkähotelleja ja kivikovakuoriaisia. Närvänen selittää, että ne ovat osa lasten tehtävärataa. Hyönteishotellit ja katolle istutetut kasvit myös auttavat hyönteisiä. Koko alueella kasvaa nyt toistasataa kasvilajia.

– Perhoset ja mehiläiset ovat palanneet Finlaysonin alueelle.

Katon toista reunaa kuljetaan valjaissa. Vasemmalla kädellä turvaa tuo lyhyen miehen vyötärökorkeuteen yltävä reunakaide. Edempänä kattokävelyreitti nousee korkeammalle, viereisen rakennuksen harjakaton taitteeseen. Siinä ei ole kaidetta. Valjaat tuntuvat tarpeellisilta.

– Onhan tämä inspiroiva maisema ja oma kuplansa. Kuuluu kosken kohina, ei liikenteen melu, Närvänen sanoo.

Närvänen asuu itse noin puolet ajasta kaupungissa, puolet synnyinpitäjässään Pälkäneellä. Tampereella hän sanoo pyörineensä jo nuoresta pojasta.

– Kun ratikkaa rakennettiin, työmaa oli hirveän kova juttu monille yrittäjille. Nyt kun se on valmis, onhan se hieno. Hyvä, että kaupunki kasvaa ja haluaa kasvaa.

Muuttovoittaja

Noustaanpa taas ratikkaan, tällä kertaa itärannalle ja edelleen kaukaiseen Hervantaan menevään. Tampere on perimältään teollisuuskaupunki, mutta rakas kilpailija on ehkä mennyt ohi.

Konsulttitoimisto MDI:ssa johtavana asiantuntijana työskentelevä muuttoliiketutkija Timo Aro kertoo puhelimessa, että vanhan kilpailijan, Turun seudun, teollisuus on vahvemmissa kantimissa kuin Tampereen. Lounais-Suomessa työntekijöitä vetävät meri-, lääke- ja autoteollisuuden työpaikat.

Silti Tampere oli vuonna 2020 selvästi eniten muuttovoittoa saanut kaupunki. Se vetää muuttajia koko maasta. Suomessa siihen pystyy muutama muu suuri kaupunki, ja niitä ympäröivät kehyskunnat. Viime vuonna ne jäivät Tampereesta jälkeen.

T-Median keväällä tekemän tutkimuksen perusteella Tampere on myös mielikuvatasolla vetovoimaisin kaupunki. Tampere on aikaisemminkin ollut kärjessä, kun suomalaisilta on tiedusteltu, mihin he haluaisivat muuttaa, jos he johonkin muuttaisivat.

– Tampere on rakentanut imagoaan onnistuneesti. Tampereelle on aika helppo tulla ja jäädä. Turku on länsirannikon kaupunkina vähän haastavampi tulijalle, naurahtaa Aro. Hän on itsekin länsirannikolta, Porista.

Hervantalaiset

Suunsoitto laantuu hiljalleen, kun peli käynnistyy. Kai äijäkerhossa pieni herja kuuluu asiaan. Pelataan tikkiä. Korona-aikojen etäisyydenpitoa helpottamaan Pekka Haapoja on kiinnittänyt tarjoilulautasen pohjaan pyörät. Siihen Kauko Kyllönen jakaa kortit kolmelle pöydän toisessa päässä istuvalle pelaajalle.

Matti Kyllönen, tämä formulaselostaja, on mun isä. Vaikka on saman ikäinen kuin minä, Kyllönen esittäytyy.

– Monesko vale oli tänään? kysyy joku.

– Enhän mä valehtele koskaan.

Haapoja on Tampereen Hervantalaiset -asukasyhdistyksen varapuheenjohtaja.

– Mä olen porukan nuorin, 65-vuotias. Tämän äijäkerhon ajatus on, että miehilläkin on oma hetki.

Venlantupa on yhdistyksen toimitila kerrostalon juuressa Hervannan keskellä. Tiistain Äijäkerhossa on yleensä kymmenkunta osallistujaa, niin tänäänkin. Kahvinjuonnin ja naljailun lisäksi täällä kuulemma on myös vakavampaa kuulumisten vaihtoa: mitä hyvää ja mitä pahaa on sattunut.

Hervanta on oma kaupunkinsa Tampereella, noin 25 000 ihmisen lähiö keskustasta eteläkaakkoon. Raideyhteys kytkee Hervannan Tampereen ytimeen tiukemmin kuin ennen: matka Keskustorilta tänne kesti runsaat parikymmentä minuuttia.

Pelipöydän ääressä arvellaan, että ratikka tuo lisää asukkaita Hervantaan. Moni on asunut täällä puolet iästään. Kyllönen kertoo, että hänellä tuli elokuussa täyteen 45 vuotta.

"Kyllähän on keskustakin muuttunut jostakin 1960–1970-luvusta, kun siellä tuli pyörittyä. Onhan se selvä, kun kaupunki on kasvanut niin paljon. Kun synnyin 1951, täällä taisi olla satatuhatta ihmistä, nyt yli tuplasti."
Timo Meresmaa

Erkki Nokkonen muutti Hervantaan huhtikuussa 1980. Tuolloin kaupunginosa oli muutaman vuoden ikäinen, nuorten ihmisten kansoittama ja tylyn alueen maineessa.

– Kyllä tämä on muuttunut ihan täysin, Nokkonen sanoo.

Paitsi kasvanut, kaupunginosa on siistiytynyt. Väestökin on nyt iäkkäämpää, vaikka Tampereen yliopiston Hervannan kampus takaa toki sen, että myös nuorta väkeä asuu Hervannassa paljon.

Timo Meresmaa on porukan Hervanta-kuopus, hän muutti kaupunginosaan vuonna 2015. Meresmaalla on ateljee Venlantuvan takahuoneessa. Kerhotilan seinällä on kaksi hänen maalaamaansa taulua.

Meresmaa on kolmannen polven tamperelainen.

– Kyllähän on keskustakin muuttunut jostakin 1960–1970-luvusta, kun siellä tuli pyörittyä. Onhan se selvä, kun kaupunki on kasvanut niin paljon. Kun synnyin 1951, täällä taisi olla satatuhatta ihmistä, nyt yli tuplasti.

Pauli Rauhanen, Pekka Haapoja ja Ari Sipponen tikinpeluussa. Korttien jako sujuu turvavälillä pyörätarjottimen avulla.

Uimaan ympäri vuoden

Tampereen Hervantalaisten puheenjohtaja Anja Nummela vie meidät kävelylle parinsadan metrin päähän Ahvenisjärven rantaan.

Hervannan rakentaminen alkoi 1972. Nummela muutti Helsingistä Hervantaan 1974. Sen jälkeen Nummela on muuttanut kahdesti, Hervannan sisällä.

Sinisorsat melovat lähemmäs. Tamperetta mainostetaan monesti luonnonläheiseksi paikaksi. Luonnosta puhuu Nummelakin. Melkein tismalleen Hervannan keskellä sijaitseva Ahvenisjärvi on mukava keidas. Runsaan kilometrin päässä on suurempi Hervantajärvi, uimaranta ja metsiä. Suolijärvelle ei ole sen pidempi matka.

– Siellä voi uida ympäri vuoden.

Kulttuuriakin löytyy, varsinkin jos Hervannasta lähtee keskustaan. Kulttuuritarjonta myös vaihtelee mukavasti, on korkeampaa ja kansanomaisempaa.

– Ja pääseehän täältä äkkiä Helsinkiinkin. Sieltä on sitten hyvä päästä pois.

Miksi?

– No, Tampere on sopivasti iso mutta pieni.

Anja Nummelan mielestä Hervannassa on kaikkea, myös luontoa.

Etätyön nousu valttikorttina

Kävelemme vähitellen kirkastuvassa päivässä Hervannan kerrostalojen katveessa kuvaajan kanssa pysäkille. Ajetaan nyt linja päätepysäkille, Hervantajärvelle.

Puhelimessa myös Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen arvelee sopivaa kokoa Tampereen valtiksi.

– Tampere on riittävän suuri tarjotakseen mahdollisuuksia, mutta mutkaton. Tämä koetaan sopivan kokoiseksi, ja tänne on helppo sujahtaa mukaan.

Vaikka Arokin mainitsi, että Tampereen niin sanottu pitovoima on parantunut, opiskelijoista melkoinen osa häipyy töihin muualle, varsinkin pääkaupunkiseudulle. Ikonen sanoo, että yksi Tampereen valteista voi olla etätyön nousu. Työssäkäynti vaikkapa pääkaupunkiseudulla helpottuu.

"Onhan tämä melkoinen rakennustyömaa koko kaupunki. Aina pitää pohtia, miten tiivistysrakentaminen tehdään niin, että kaupunginosien oma henki ja viihtyisyys säilyvät ja myös ihmisten lähiluonto."
Anna-Kaisa Ikonen, Tampereen pormestari

Nuorten aikuisten pitäminen kaupungissa olisi tärkeää myös siksi, että he saavat lapsia. Niitä on Tampereella kuten muuallakin Suomessa syntynyt yhä vähemmän, vaikka viime vuosi olikin parempi.

Mutta jos kaupungin valtti on sopiva koko, miten se pysyy sopivana, kun Tampere kasvaa noin kolmentuhannen asukkaan vuosivauhtia?

– Onhan tämä melkoinen rakennustyömaa koko kaupunki. Aina pitää pohtia, miten tiivistysrakentaminen tehdään niin, että kaupunginosien oma henki ja viihtyisyys säilyvät ja myös ihmisten lähiluonto.

Yksi vastaus on ratikka. Ikonen kutsuu sitä kaupunki­kehityshankkeeksi: se yhdistää suurimmat asuinalueet, yliopiston kampukset ja tärkeimmät työpaikka-alueet.

– Se on kaupunkikehityksen punainen lanka.

Jere Suominen ajaa ammatikseen ratikkaa. Työvuoron päälle voi istua kyytiläiseksi.

Hyvä pöhinä

Hervantajärvellä, päätepysäkillä, punaisen langan toinen pää on vielä ilmassa. Kerrostaloja rakennetaan, nostokurki heiluu hommissa, ja rakennustyöläiset ovat täyttäneet parkkipaikat autoillaan. Liikuteltavia ihmismassoja vasta odotellaan.

Ruskealla aaltopellillä päällystetystä harjakattoisesta mökistä, ratikankuljettajien taukotuvasta, astelee pitkä mies. Jere Suomisen kello 4.15 alkanut vuoro on päättynyt. Nyt ehtii jutella, ratikan matkustajana.

Suominen on tottunut aikaisiin herätyksiin ja vuorotyöhön. Hän ehti työskennellä ambulanssissa 26 vuotta, niistä puolet ambulanssiyrittäjänä, kunnes ajot loppuivat.

– Oli tullut tehtyä samaa hommaa pitkään, ajattelin, että jotakin uutta pitää tehdä. Mutta liikkuvaan työhön on tottunut, maisemakonttori on kiva.

Suomisen maisemakonttori kulkee nyt joko lyhyemmällä ykköslinjalla keskustasta Sorin aukiolta yliopistolliselle sairaalalle ja Kaupin kampukselle tai tällä pidemmällä kolmos­reitillä Hervantajärveltä Pyynikintorille.

Jere Suominen muutti Tampereelle joulukuussa, vaikkei ollut varma, pääseekö ratikankuljettajan koulutukseen. Kävi hyvin, ja helmikuussa alkoi puolen vuoden koulutus.

– Toistaiseksi on harmittanut vain se, etten muuttanut jo aikaisemmin. Tampereella on nyt tosi hyvä pöhinä.

Mikä pöhinä? No, ratikan ensimmäinen vaihe on valmis.

– Rakentaminen oli melkoista myllerrystä, mutta nyt liikkeet ovat palailleet kivijalkoihin. Kaupunki on kansainvälisemmän näköinen.

Ei ihan Berliini, ei aivan Barcelonakaan

Painelemme läpi Kalevan kaupunginosan. Ehkei tätä vielä Barcelonaan sekoittaisi, tai Berliiniinkään, mutta kerrostalojen alakerroksissa on tosiaan kauppaa, ravintolaa ja kahvilaa vieri vieressä.

Suominen arvelee, että myös uudet kaupunginosat vetävät Tampereelle väkeä. Paitsi Hervantajärvelle ja Hervantaan, kolmoslinjan kaakkoispäähän, uutta asuinaluetta nousee myös länteen, ja sinne ratikkalinjan pitäisi jatkua parin kolmen vuoden kuluttua.

Siellä asuu myös Suominen, Niemenrannan kasvavassa kaupunginosassa, jonka vieressä on Lentävänniemi. Sinnekin ratikan kakkosvaiheen pitäisi yltää. Ratikkapysäkki tulee aivan kotioven eteen.

– Se oli yksi kriteeri asuntoa valitessa.

Toistaiseksi ratikkalinja päättyy vielä kilometrien päähän Suomisen kodista, Pyynikintorille. Suominen palaa Ensio- ratikalla takaisin Hervantajärvelle, sillä toistaiseksi hänen on kätevintä kulkea töihin autolla. Kasvavalla kaupungilla on kasvukipunsa.

– Kaikki hakee vielä vähän paikkaansa.

Pyynikintorin vaahteroissa on vielä lehtiä, vaikka maakin on niitä keltaisenaan. Kuljemme kuvaajan kanssa Pyynikin kirkkopuistoa kohti keskustaa. Puisto tuntuu olevan täynnä koululaisia, on se aika iltapäivästä.

Puiston itäpää tulee kiinni Hämeenpuistoon, ja sen takana avautuu Hämeenkatu. Täältä katua pitkin näkee pitkälle, sen päässä olevalle rautatieasemalle, ainakin, kun tiellä ei satu olemaan bussia tai ratikkaa.

Olisiko avarassa pääkadussa tosiaan ison kaupungin tuntua? Ehkä jotakin eurooppalaista?

1 kommentti