Talvi yllätti – autoilijoilta löytyi maalaisjärkeä
Tuulilasin pääkirjoitus
Talvi yllätti – autoilijoilta löytyi maalaisjärkeä
Twitteristä luin shokkiuutisen, miten pyörätielle oli Helsingissä aurattu lunta ja sydämistynyt pyöräilijä oli joutunut talutushommiin. Ikäväähän tuo, mutta minne on kadonnut kaupunkipyöräilijöiden maalaisjärki, päätoimittaja Olli Koivusalo kirjoittaa.
Julkaistu 6.1.2023
Tuulilasi

Talvi yllätti autoilijat, kuten vanha sanonta kuuluu. Aivan normaali pakkaskelikin tuntuu nyky-Suomessa usein ylittävän uutiskynnyksen. Toki joskus tuiskuaa ihan kunnolla ja ajokeli muuttuu oikeasti huonoksi. Uudellamaalla tällainen myräkkä osui joulukuun kolmannelle viikolle.

Pakkasta vajaat kymmenen astetta, myrskytuuli ja sakea lumipyry, näkyvyys vain muutamia kymmeniä metrejä.

Töistä oli päästävä kotiin, joten lähdin itsekin tien päälle. Ikävänä huomiona totesin, että autoni tuulilasi tuppasi jäätymään, vaikka laitoin puhalluksen täysille ja pyyhkimet vatkaamaan. Seuraavaan autoon taitaakin sitten tulla lämmitettävä tuulilasi.

Monilla autoilijoilla tuntuu nykyään olevan vaikeuksia ymmärtää olosuhteita, mutta tällä kertaa ei moottoritien vasemmalla kaistalla ollut ruuhkaa. Etäisyydet pysyivät asiallisina ja ajolinjat siisteinä. Umpiluupäisimmätkin kai tajusivat, että nyt ei ajonvakautuksesta ja ABS-jarruista ole iloa, jos kuljettajan katse on kännykässä ja auto lipeää kaistan reunalle pöpperölumeen. Oma kokemukseni ei tietenkään ollut koko totuus, sillä onnettomuuksiakin tapahtui.

Todella liukasta oli muuten nastarenkaillakin. Kitkarenkailla ajaville toivottelin mielessäni onnea matkaan.

Talvipyöräily on ennen kaikkea nuorten, terveiden ja suurissa kaupungeissa asuvien ihmisten liikkumismuoto. Kun Suomen ikärakenteen tietää, tämä porukka edustaa suurta vähemmistöä.

En ole erityisen aktiivinen sosiaalisessa mediassa, mutta seuraan monia kanavia ja keskusteluja aika ajoin. Lumimyräkän vielä jatkuessa "somessa" nousi esiin yllättävän paljon polkupyöräilijöiden tuoreita päivityksiä. Twitteristä luin shokkiuutisen, miten pyörätielle oli Helsingissä aurattu lunta ja sydämistynyt pyöräilijä oli joutunut talutushommiin.

Ikäväähän tuo, mutta minne on kadonnut kaupunkipyöräilijöiden maalaisjärki? Vanhaan hyvään aikaan – josta muuten ei ole edes kovin kauan – pyöräilyä tavattiin harrastaa olosuhteiden niin salliessa. Kesällä fillarilla, talvella muilla kulkumuodoilla. Hyvä pääsääntö, jota moni tolkun ihminen osaa tänä päivänäkin noudattaa.

Itsekin tykkään pyöräillä pitkälle syksyyn, mutta tolkkuni arvioimisen jätän toki suosiolla muille.

On komeaa, jos joku jaksaa pyöräillä töihin, harrastuksiin ja kauppaan kesät talvet. Kello käy ja pyöräilijänkin päiväkalenterissa on vain 24 tuntia, mutta ilmasto kiittää ja kunto nousee.

On kuitenkin erikoinen käsitys, että kuntien ja kaupunkien pitäisi mahdollistaa tämä elämäntapa kaikissa mahdollisissa luonnonoloissa. Varsinkin talvipyöräily on ennen kaikkea nuorten, terveiden ja suurissa kaupungeissa asuvien ihmisten liikkumismuoto. Kun Suomen ikärakenteen tietää, tämä porukka edustaa suurta vähemmistöä.

Ilmanlaatua piti parantaa, mutta mikä on lopputulos? Nastarenkaiden käyttäjiä ajatetaan satojen metrien turhia lisälenkkejä muita katuja pitkin.

Kaiken huipuksi jotkut jaksavat peräänkuuluttaa Suomeenkin Tukholmassa vuosia sitten kokeiltua – ja fiaskoksi osoittautunutta – feminististä lumenaurausta, jossa kevyen liikenteen väylät aurataan ennen autoteitä. Hölmöläisutopia vailla vertaa, jonka voimaannuttava perusidea kiteytyy kai jotenkin siihen, että naiset voisivat kävellä tuiskuaamuna bussipysäkille odottamaan yhteiskuljetusta, joka ei sitten lumen takia pääsekään tulemaan...

En silti halua täysin tyrmätä kaunista ajatusta. Alan kannattamaan feminististä lumen­aurausta heti, kun mm. poliisin ja palokunnan tehtävät, ambulanssikyydit, jätehuolto ja ruokakuljetukset hoidetaan joko polkupyörillä, sähköpotkulaudoilla tai kävellen. Hevoskärrytkin käyvät.

Suomen pääkaupunkina Helsinki haluaa toimia esikuvana muille, ja liikennepolitiikka tuntuu olevan erityisesti autottomien kunnanvaltuutettujen asialistalla ensimmäisenä. Punakynässä riittää spriitä: voisikohan sitä autoilua vielä jotenkin hankaloittaa lisää?

Esplanadin tukkiminen on uusin neronleimaus – ruuhka-ajat tulevat pitenemään. Lönnrotinkadun nastarengaskielto on jo osoittautunut mahdottomaksi valvoa: poliisin mukaan tuhannet sakkolaput jäävät joka päivä kirjoittamatta, kun kansalaiset vähät välittävät ja ajelevat tuttuja reittejä kuten ennenkin. Nastarenkaiden käyttörikosten kitkemiseen poliisilla ei riitä resursseja.

Yleisen lainkuuliaisuuden kannalta Lönnrotinkadun nastarengaskielto onkin suorastaan vahingollinen. On holtitonta tehdä säädöksiä, jotka ovat näin selvästi arkijärjen ja normaalikäytänteiden vastaisia. Verrokkeina tulevat mieleen takavuosien jätevesiasetus ja tuleva kotikompostien kyylääminen.

Ilmanlaatua piti siis parantaa, mutta mikä on lopputulos? Nastarenkaiden käyttäjiä ajatetaan satojen metrien turhia lisälenkkejä muita katuja pitkin. Pienhiukkaspäästöt lisääntyvät, eivät vähene. Kävi kuten päättäjille usein käy: tosiasiat pääsivät yllättämään.

Kommentoi »