Mondo

Tältä tuntuu vallan ytimessä: Washington on aidosti kiehtova kaupunki

Yhdysvaltojen pääkaupunki, vallan ja politiikan Washington DC, on hyvä matkakohde. Se kannattaa yhdistää vaikka käyntiin New Yorkissa. Poimimme neljä asiaa, jotka ainakin kannattaa kokea kaupungissa.
Kuvat T. J. Kirkpatrick / Redux / MVPhotos

Syö legendaarisessa Ben’s Chili Bowlissa

”Olen nähnyt kaiken. Voi kyllä, olen nähnyt kaiken”, rouva Virginia Ali huokaa U Streetil­­lä sijaitsevan ravintolansa pöydässä. ”Kaikella” yli 80-vuotias Ali tarkoittaa esimerkiksi Martin Luther Kingin vuoden 1968 murhan jälkeistä kolmen päivän mellakkaa. Silloin Alin ja hänen miehensä Benin omistama Ben’s Chili Bowl oli seudun ainoita auki olevia ravintoloita. Siellä ruokailivat sekä aktivistit että poliisit.

Kaikella rouva Ali tarkoittaa myös alueen syöksykierrettä, kun heroiini ja crack ilmaantuivat kortteleihin ja alueesta tuli getto. Ja tietenkin myös seudun nousua. Nyt U Streetiä ympäröivät korttelit ovat trendikkäitä ja kuuluvat pääkaupungin nähtävyyksiin.

Virginia Ali on edelleen tuttu näky miehensä kanssa perustamassaan Ben’s Chili Bowlissa.

Alin mies kuoli jo vuosia sitten, mutta rouva työskentelee perheensä omistamassa Ben’s Chili Bowlissa edelleen päivittäin. Diner-tyylisestä ravintolasta ja sen chili half-smoke -hodareista on tullut legendaarisia. Seinillä on valokuvia paikan asiakkaista: Barack Obama, Hillary Clinton, Ranskan entinen presidenttipari Nicolas Sarkozy ja Carla Bruni… Parin korttelin päässä aikoinaan työskennellyt Martin Luther Kingkin kävi täällä syömässä, Ali kertoo.

Yhdysvaltojen kansalaisoikeushistoriasta kiinnostuneen kannattaakin ottaa Ben’s Chili Bowl osaksi kierrostaan. 1950- ja -60-luvuilla toiminut liike, jonka keulakuva pastori King oli, vaati oikeuksia mustalle väestölle.

Muita tärkeitä kohteita ovat esimerkiksi Lincoln Memorial, jonka portailla Martin Luther King piti kuuluisan I Have a Dream -puheensa elokuun 28. päivä 1963, sekä sen viereinen Kingin muistomerkki. Tidal Basin -altaan rannalla sijaitseva, marmoriin hakattu patsas on vain puoliksi valmis – merkkinä työstä, joka jatkuu yhä.

Pormestari Muriel Bowser piti puheen Ben’s Chili Bowlin uuden muraalin paljastustilaisuudessa.

Täällä voit kuvitella itsesi House of Cardsiin

House of Cards, The West Wing, Lincoln-elokuva… Vaikka maailman vaikutusvaltaisimman valtion politiikka ei jostain syystä kiinnostaisikaan, Washington ja sen vallan ydin, Capitol Hill, ovat niin tuttuja suosikkisarjoista ja elokuvista, että niiden näkeminen ”elävänä” on joka tapauksessa kutkuttavaa.

Kierros politiikan ytimessä kannattaa aloittaa valkoisesta, uusklassisesta kupolistaan tunnetusta United States Capitolista, jossa istuntojaan pitävät sekä edustajainhuone että senaatti. Noin tunnin mittaiset opastetut kierrokset ovat ilmaisia mutta myös hyvin suosittuja. Varminta onkin varata paikka verkossa ennakkoon.

Reid Dagul ja Elizabeth Guillot ottavat rennosti Washington-monumentilla. National Mall onkin kuin kaupungin olohuone, jossa voi istua piknikillä tai heitellä vaikka baseball-palloa.

Kierroksella käydään Capitolin eri osissa sekä kuullaan taustoja rakennuksen historiasta, sen patsaista ja maalauksista, jotka esittävät Yhdysvaltojen historian merkki­tapahtumia Pocahontasista itsenäisyysjulistukseen.

Kierroksen jälkeen käyntiä kannattaa jatkaa yhdyskäytävää pitkin kongressin kirjastoon. Materiaalimäärältään maailman suurimmassa kirjastossa säilytetään peräti 164 miljoonaa nimekettä: kirjoja, karttoja, valokuvia ja elokuvia.

Capitolin valkoinen kupoli on tuttu vallan symboli televisiosarjoistakin.

Capitol Hilliltä matkaa on kätevä jatkaa kolmen kilometrin pituista National Mallin viheraluetta pitkin kohti Washington-­monumenttia. Sen noin 170 metriin kurkottava vaalea obeliski on pääkaupungin ikonisimpia näkymiä.

Obeliskilta puistoalue haarautuu myös Valkoiselle talolle, jonka edustalla on aina vähintään jokin pieni mielenilmaus. Kierrokselle Valkoiseen taloon pääsee vain ottamalla yhteyttä oman maan lähetystöön.

Kaupunginosat: Uutta ja vanhaa: Shaw & Georgetown

Potomacjoen varrella sijaitseva Georgetown perustettiin jo ennen Washingtonin kaupunkia vuonna 1751.

Vähän alle 700 000 asukkaan Washington on sikäli eurooppalaistyylinen kaupunki, että sillä on kävelykeskusta ja julkinen liikenne metroineen ja busseineen. Kuitenkin useimmat kaupunginosista ovat väljästi rakennettuja, joten ravintolat ja kaupat tuntuvat harvaan ripotelluilta verrattuna vaikkapa New Yorkiin. Jos haluat kokea Washingtonin kaksi eri puolta, historiallisen ja nousevan, käy ainakin Shaw’n sekä Georgetownin kaupungin­osissa.

Entisestä afroamerikkalaisesta alueesta, Shaw’sta, on gentrifikaation myötä tullut nuorten aikuisten trendiasuinalue. Se on sekoitus asuinkatuja, pieniä ravintoloita, baareja ja kauppoja. Kiinnostavia ravintolakatuja ovat 7th ja 9th Street, täältä löytyvät muun muassa Michelin-paikka The Dabney, mainio All-Purpose Pizzeria sekä suosittu meksiko­lainen Espita Mezcaleria. Kävelyä Shaw’n läpi kannattaa jatkaa aina legendaariselle U Streetil­­le asti. Sen poikkikadulla, 14th Streetil­­lä, on myös runsaasti ravintoloita, kuten T Streetin kulmassa sijaitseva söpö kuuba­lainen kahvila Colada Shop.

Kuubalaisen Colada Shopin kokin Mario Monten lautasella on kuubalaisia voileipiä ja valikoima empanadoja.

Historiallisesta miljööstä kiinnostuneelle suositeltava alue on vauras George­town, jossa voi ihailla 1700- ja 1800-lukujen rakennuksia. Niitä varten kannattaa poiketa pääkadulta, M Streetiltä, sivukatujen asuinkortteleihin.

Alue on myös kaupungin parhaita ostospaikkoja. Täältä löytyy runsaasti kiinnostavia amerikkalaisia muotimerkkejä sekä ketjuja, kuten Rag & Bone ja Anthropologie. Matkalukemiseksi kannattaa ottaa vaikkapa suomeksikin käännetty Booker-voittaja, George Saundersin kirja Lincoln bardossa. Sisällissodan aikaan sijoittuva romaani kertoo presidentti Abraham Lincolnin pojan kuolemasta, ja yksi sen tapahtumapaikoista on Oak Hillin hautausmaa George­townissa. Kirjan suosion myötä siitäkin on tullut nähtävyys.

Georgetownin vanhoilla kaduilla on tunnelmaa. Alueella toimivat myös monien maiden lähetystöt.

Kierrä maailman keittiöitä

Varastoalueen asvalttipihalla pelataan pingistä, ja kaiuttimista soi letkeä musiikki. Pihapöydissä nautitaan Union Market -ruokatorin herkkuja: etiopialaista, korealaisittain maustettuja tacoja, empanadoja, amerikkalaisia bbq-liha-annoksia…

Rappahannock Oyster Bar on rento paikka merenelävien ja cocktailien maisteluun

Ei ole kovin kauaa siitä, kun Washington tunnettiin lähinnä bisneslounaistaan ja pihviravintoloistaan, mutta siitä on kehittynyt myös pienten kortteliravintoloiden, kiinnostavien ruokatorien ja nimekkäiden kokkien kaupunki. Harppaus on pantu merkille. Yhdysvaltalainen ruokalehti Bon Appétit nosti Washingtonin toissa vuonna maan parhaaksi ravintolakaupungiksi.

Noman kaupunginosassa sijaitseva The Union Market on suositeltava ja erityisesti viikon­loppuisin vilkas ruokapaikka. Rennon tunnelmansa lisäksi se tarjoaa hauskan tilaisuuden maistella ruokia kohtuuhintaan. Huippuelämyksiin kuuluvat esimerkiksi yli 100-vuotiaan Rappahannock-perheyrityksen osterit ja muut merenelävät. Kylkeen voi tilata ihanan raikkaan cocktailin.

Rappahannockin osteritiskillä Union Marketilla voi tilata lajitelman eri alueiden ostereita, jotka poikkeavat maultaan toisistaan.

Washington on myös kansainvälinen kaupunki, mikä näkyy eri maiden keittiöiden määrässä. Erikoisuus ovat muun muassa kaupungin monet pupuseriat, jotka tarjoavat El Salvadorin kansallisruokana pidettyjä pupusoja eli täytettyjä maissitortilloja. Esimerkiksi pienessä El Rinconcito Caféssa tunnelma on niin paikallinen, että osa henkilökunnastakin puhuu vain espanjaa.

Mikäli haluat satsata illalliseen Michelin-­ravintolassa, trendikkäässä Shaw’n kaupunginosassa sijaitseva The Dabney on loistava vaihtoehto. Sisustus on tyylikkään rustiikkinen. Tarjolla on lähialueen makuja, ja pienet kauniit annokset valmistetaan ravintolasalissa avotulella. Tunnelma on huippuravintolaksi välitön, jopa niin, että ruokailija ei edes välttämättä huomaa olevansa tähtiravintolassa. Myös hintataso on kohtuullinen.

The Dabneyssä tarjotaan paikallisia kauden makuja, kuten paahdettuja vihanneksia, hiillostettua kesä­kurpitsaa ja rapua sekä kyssäkaali-kurkkusalaattia.
Julkaistu: 26.2.2020
Kommentoi »