Tuulilasi

Tällä automerkillä ajavat ärsyttävät eniten liikenteessä

1


Tällä automerkillä ajavat ärsyttävät eniten liikenteessä

One Poll teki leasingyhtiö Vantagen toimeksi annosta Iso-Britanniassa selvityksen, jossa ihmisiltä kysyttiin, millä automerkillä ajavat henkilöt aiheuttavat liikenteessä eniten ärtymystä.
Kuvat BMW

Selvityksen mukaan ärsyttävimpiä ovat BMW:llä ajavat. 56 % kyselytutkimukseen vastanneista motoristeista oli samaa mieltä.  

Kakkoseksi nousivat Range Roverilla ajavat ja kolmanneksi Audi-kuskit.

Vaikka vastaajat olivat kärkkäitä tyypittelemään eri automerkeillä ajavia ihmisiä, vain 1/6 vastaajista piti itseään tyypillisenä kuljettajana omalle automerkilleen.

”En tiedä pitääkö se paikkansa, mutta mielikuva on vahvasti sellainen, että se auto, millä ajamme, kuvastaa persoonallisuuttamme.  Joten ehkä ensi kerralla, kun valitset uutta autoa, kannattaa myös miettiä mielikuvia, jotka mihinkin automerkkiin ja sen kuljettajiin liitetään”, sanoo Vantage Leasingin tiedottaja James Buttrick Unilad-sivustolla.

Julkaistu: 11.1.2018