
Yhdeksän Tähdet, tähdet -ohjelman artistia julkistettiin tänään. Moni heistä oli haaveillut ohjelmaan osallistumisesta jo pidempään.
- Kun minulle soitettiin ohjelmasta, kuuntelin lauseen loppuun ja hihkaisin, että olen mukana, Eini, 55, sanoi.
Laulajan keikkakalenteri on syksylle täynnä. Sunnuntaisin on vuorossa ohjelman suora lähetys.
- Sen verran olemme katsoneet, että Jyväskylää korkeammalle emme lauantaisin aja keikalle. Sunnuntai on minulle yleensä palautumispäivä, jolloin kuljen koko päivän yöpuvussa. Pitää siirtää pyjamapäivä maanantaille, laulajatar jutteli ohjelman lehdistötilaisuudessa.
Eini saa kiitosta hyvästä kunnostaan, josta hän arvelee olevan apua myös monipuolisessa ohjelmaformaatissa.
- Salaisuuteni on positiivinen elämänasenne, mikä on kaiken perusta. Suhtaudun avoimesti ihmisiin ja elämään. Tietenkin ruokavaliolla ja liikunnalla on tärkeä rooli. Toivon, että positiivisuus ja heittäytyminen auttavat myös kilpailussa.
Tähdet, tähdet -ohjelman kilpailijat sarjan kolmannella kaudella ovat Antti Ketonen, Evelina, Eini, Essi Luttinen, Mikko Alatalo, Johanna Försti, Benjamin Peltonen, Arttu Wiskari ja Pete Parkkonen.
Ohjelma alkaa MTV3-kanavalla 2.10.