Se oli pälyillyt vaimoni ja minun suuntaan heti kun astuimme sisään 3t:hen ja tunki nyt eteemme istumaan. Se käänsi päänsä, katsoi vihamielisesti minuun ja kysyi:
”Pidätkö Antti Kasvion perseestä?”
Kysyin, miksi miehen tajunnan oli täyttänyt ex-uimarin perse. Se mutisi jotain, hörppi kaljaansa ja haisi yhä hieltä.
Pelkäsin, että se lyö ja otin haavistomaisen asenteen. Tiedättehän: rauhassa tässä vain jutellaan, vaikka haisetkin hieltä ja olet vastenmielinen hyypiö. Lopulta Antti Kasvion perseen täyttämä tajunta mutisi puolittaisen anteeksipyynnön. Lähdimme pois ennen kuin moniongelmainen lähimmäisemme muuttaisi mieltään – ne yleensä muuttavat mieltään anteeksipyynnöstään, jos syrjäytynyttä tajuntaa vaivaa markkinatalouden epäoikeudenmukaisuutta symbolisoivan perseen mysteeri.
Loppu hyvin, kaikki hyvin? Ei, minun mittani oli lopullisesti täynnä. Tämä on sensuroimaton ja lyhennetty versio puheenvuorostani Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulmassa: ”Jumalauta, että ei saa olla missään rauhassa, vaikka maksaa veronsa, eikä ajele pummilla. Tämänkö takia minä maksan veroja? Pitääkö etelähelsinkiläisen eliitin jäsenen kuunnella kärsivällisesti kaikkia roskajoukon aivoituksia? Pitäisivät pään kiinni ja peseytyisivät edes joskus! Ja minulle on muuten turha tulla väittämään, että tuloerot estävät ketään käyttämästä saippuaa!”
Vaimoni, perheemme päivystävä humanisti, huomautti, että miehellä oli mielenterveysongelmia. Ajattelin liian yksinkertaisesti. Olen edelleen ylpeä nokkelasta vastauksestani, jonka toivon leviävän myös Facebook-sivuillanne:
”Fak thö monimutkaisuus. Thö monimutkaisuus saks.”
No niin, nyt kun turhat mutkat on vedetty suoriksi, voin paljastaa, miksi maksan veroja enkä yleensä valita veroprosentistani. Ostan veroillani yhteiskuntarauhaa. Toisin sanoen kannatan hyvinvointivaltiota, jotta saisin matkustaa rauhassa 3T:ssä ja moniongelmaiset pysyisivät pois silmistäni. Kun olen maksanut veroni, minua on turha syyllistää marginalisoituneiden ongelmista.
Olen tehnyt oman osani, eikä minulla ole velvollisuuksia osallistua yhteenkään hyväntekeväisyyskonserttiin, jossa mainostaisin tiettyä näkyvyyttä vastaan sitä, kuinka paljon rakastan auttamista. En nimittäin ole koskaan rakastanut auttamista, joten uskon mieluummin proosalliseen ja pakolliseen veroprosenttiin. Se pitää itsekkyyteni kurissa ja säästää minut sietämättömiltä moraalisilta valinnoilta.
Vai haluaisitteko te elää Suomessa, jossa jokainen meistä joutuisi erikseen miettimään annammeko rahaa fattaan ja mille kohderyhmälle nämä rahat kohdistetaan? Siinä tulisi ikävä valtion ohjaavaa kättä. Valtio pesee hyvätuloisen eliitin jäsenet syyllisyydestä, jotta voimme nauttia rauhassa olostamme Stockmannin premium-kortin haltijoiden exclusive loungessa.
Siellä vaimoni ja minä nautimme usein ilmaisesta kupista höyryävää espressoa, eikä yksikään juoppo häiritse laatuhetkeämme. Ainoana häiriönä ovat joskus nousukkaat, jotka kovaan ääneen kertovat omistavansa premium-kortin. Tällainen brutaali käytös on kuitenkin pieni haitta verrattuna raitiovaunujen öykkärijuoppoihin.
He eivät koskaan sanallakaan kiitä siitä, että me hyvätuloiset keskiluokan jäsenet rakennamme tätä hyvinvointivaltiota ja siirrämme valtion välityksellä tulojamme heidän käyttöönsä. Kiitoksen sijasta meitä häiritään örinällä, eritteillä ja hajuilla. Olisiko liikaa pyydetty, että syrjäytyneet örisisivät vähemmän ja käyttäisivät hajusteita? Halpakin hajuste olisi empatian osoitus meitä hyvätuloisia kohtaan. Vaadimme syrjäytyneiltä juopoilta vain normaalia vastavuoroisuutta: jos me autamme teitä veroillamme, te voisitte haista vähemmän.
Kuten huomaatte, olen valmis puolustamaan etelähelsinkiläisten veronmaksajien oikeuksia häpeilemättä. Minulla on asiaa myös kaavamaisille vasemmistotaiteilijoille, jotka ovat stereotypioillaan leimanneet meidän yhteiskuntaluokkamme edustajat. Teidän teoksissanne hyvätuloinen ihminen on aina pinnallinen tai hänen kulissinsa romahtaa. Meissä on aina jotain vikaa. Sen sijaan puoliroistot ja alaluokan traagiset juopot ovat syvällisiä hahmoja, jotka taistelevat sankarillisesti rakenteiden puristuksessa. Riittääkö mielikuvituksenne koskaan kuvaamaan onnellista etelähelsinkiläistä hahmoa, joka ei marise katkerana taiteilijakapakassa?
Tervetuloa kaikki Etelä-Helsinkiin. Kunhan ette örise tai marise. ▪
*
Kolumnisti Ruben Stiller on etelähelsinkiläinen veronmaksaja, joka omien sanojensa mukaan viihtyy parhaiten eliitin seurassa.
