Apu

Synttärit



Synttärit

Kari Väänänen: "Kyllähän siinä aina välillä vierähti ilon hymyilevä kyynel poskelle, enkä ollut ainoa, sillä kaikki hymyilivät, myös toisesta syystä."
Teksti Kari Väänänen

Vietinpä tuossa kuusikymppiset. Vaikka ensin en aikonut, kun en koskaan ole pyöreitäkään mitenkään isommin juhlistanut.

Mutta nyt tuntui siltä, että jos en järjestä jotain erityistä vastaanottoa, saan koko päivän istua kotona ja jännätä, kuka tulee ovelle tervehtimään, ja pitää keittää kahvia ja lämmittää lihapullia.

Niinpä järjestin kemut yhteen ravintolaan avoimella kutsulla.

Ensin syötiin perhepiirissä Kimmon tekemä vallan oiva poronkäristys hotelli Kemijärven kabinetissa ja nostettiin onnittelumaljat.

Sitten siirryttiin Viisikko pubin puolelle, jonne oli laitettu isot kakut ja kahvit vieraita varten.

Sanon suoraan, että olin hämilläni saapuvien määrästä.

Olin unohtanut laittaa lehti- ilmoitukseen, että ei lahjoja, ja sitten niitä alkoi tulla kasapäin.

Tepsan Heikki tosin irvaili, että olikohan unohdus tahallinen, ja minä intin kiivaaseen sävyyn, että varmasti oli! Tai siis ei! Siis oli  tahaton pölijä!

Onneksi Tepsan Tuula alkoi Peten kanssa lahjavastaavaksi, niin että minä sain keskittyä kättelyyn ja juttelemaan vieraille, sillä muuten en siitä lahjamäärästä olisi selvinnyt.

Sitten alkoi ohjelma eli Tanen karaoke. Sen aloitti vaimoni Terhi laulamalla ”happy birthday to you…” sellaisella eroottisella latauksella, että Marilyn vaikutti sen rinnalla kuivahtaneelta vanhapiikauskonnonopettajalta ja minulta valahti sympatisoiva tehotippa lahkeeseen.

Suudelman jälkeen oli tietenkin päivänsankarin vuoro, ja minä lauloin Lapin kesän, kun en muuta osaa. Kukaan ei kuitenkaan suuttunut, ja tunnelma nousi kohisten.

Aloin itsekin rentoutua, ja parin paukun jälkeen olinkin jo tosi rento ja kestohymy naamallani vaihtui ihan oikeaan hymyyn ja ilo täytti minut. Hämmennys moisesta huomiosta alkoi vaihtua kiitollisuudeksi ihmisiä kohtaan, ja voi sitä halailun määrää.

Kyllähän siinä aina välillä vierähti ilon hymyilevä kyynel poskelle, enkä ollut ainoa, sillä kaikki hymyilivät, myös toisesta syystä.

Päivällä oli nimittäin tullut radiosta uutinen, että suuri ja vakavarainen puunjalostusyhtiö oli päättänyt perustaa Kemijärvelle kahdeksankymmentä henkeä työllistävän tehtaan.

Kaikkien mielessä myllersi iloinen ajatus, että meillä on taas tulevaisuus, ja sille nostettiin aika monta maljaa.

Kylä ei kuolekaan, eikä tuo Väänänenkään vielä niin huonolta näytä, niin että mikäpä tässä on juhliessa.

Ja kyllä me juhlittiinkin.

Karaoke soi aamutunneille asti, ja jokainen ylitti itsensä laulun jalossa taidossa, ennen kaikkea veljeni Eero, jonka kanssa vetäisimme dueton ”me ollaan sankareita kaikki”, ja niin me oltiinkin, sankareita, koko Kemijärvi.

Tarjoilijat Tuula ja Erja huhkivat naama punaisena, ja hotellinjohtaja Pekka käveli ympäriinsä tyytyväisenä hymyillen, vaikkakin loppuillasta otti kuin varmuuden vuoksi pari tasapainottavaa ristiaskelta, jotta arvokkuus ei olisi saanut kolausta viime metreillä.

Vaikka kukapa sitä olisi huomannut, sillä kaikilla riitti tekemistä oman juhlimisensa kanssa ja meno oli mahtavaa, nauru ravisteli kattoa ja tanssilattia oli täynnä.

Tuli sitten aika, ja pienet juhlijat poistuivat syksyiseen aamuyöhön kukin tahoilleen. Ja yö helli meitä ja meidän kaupunkiamme.

Minä kiitän teitä, ystävät ja kaverit. Te teitte juhlistani ikimuistoiset. Kiitos. Väänäs-Kari.

Julkaistu: 10.10.2013