Apu

Syksyn sinnikkäät perhoset uhmaavat viilenevää säätä – Syksy on karaistuneiden perhosten aikaa

Syksyn sinnikkäät perhoset uhmaavat viilenevää säätä – Syksy on karaistuneiden perhosten aikaa
Varsinkin alkusyksyllä hyönteiselämä on vielä vilkasta. Viimeiset heinäsirkat ja hepokatit sirittävät ja muutamat perhoslajit ovat vasta alkamassa lentoaan.
Julkaistu: 25.10.2020

Raikas tuuli kahisuttaa keltaisen värin saaneita koivunlehtiä. Taivas on niin sininen kun se kuulaassa syyssäässä voi olla. Ilmassa on lahoamisen hajua, mutta siihen sekoittuu viimeisten kukkien tuoksu.

Neitoperhonen laskeutuu ohdakkeen kukalle. Se ojentaa pitkän ja ohuen imukärsänsä, joka on rullalla pään alla. Imukärsä painuu kukkaan ja imee energiapitoista mettä.

Perhoslajistossamme neitoperhonen on uusi tulokas. Sata vuotta sitten se oli vielä suurharvinaisuus, joka vaelsi meille etelästä mutta ei pystynyt talvehtimaan.

Vasta 1970-luvulla meillä todettiin pysyvä neitoperhoskanta. Nyt se on yleistynyt niin, että se on monin paikoin nokkosperhostakin yleisempi.

Suruvaippa on vaikuttavimpia perhosiamme suuren kokonsa ja tumman punaruskeiden, keltaisen rajaamien siipiensä ansiosta.

Tumma väri imee lämpösäteilyä

Suruvaippa on näyttävä perhonen. Sen tumman punaruskeita siipiä rajaavat keltaiset vyöt ja helmiäishohtoiset, siniset täplät. Se on kuin juhlapuku, mutta joillekin se tuo mieleen surupuvun, mistä se on nimensäkin saanut.

Suruvaipan liito syksyisessä koivikossa on juhlavaa katseltavaa. Tummat siivet lyövät muutaman kerran ja sitten perhonen liitää pitkiä matkoja. Laskeuduttuaan koivun rungolle se avaa tummat siipensä, jotta kaikki auringon lämpö tulisi talteen.

Tumma väritys imee lämpösäteilyä tehokkaasti, mikä auttaa suruvaippaa lentämään viileämpinäkin päivinä.

Vaatimaton puolukkapiiloyökkönen sulautuu syksyn kauhtuneisiin väreihin.

Syksyn edetessä elämä hiljenee hyönteismaailmassa. Useimpien aikuisten perhosten elämä katkeaa viimeistään pakkasiin. Karaistuneimpia perhosia voi kuitenkin nähdä vielä lokakuun lopulla, lämpiminä syksyinä jopa marraskuulla.

Syysilta hämärtyy aikaisin. Ilma viilenee, mutta pysyy plussan puolella. Yön salaperäiset perhoset alkavat heräillä.

Kirkasväristä nokkosperhosta kannattaa katsoa tarkasti. Sen väritys on upea tiilenpunaisine, keltaisen ja mustan kirjomine siipineen. Siipien reunoja kiertää taivaansinisten, metallinhohtavien täplien rivi.

Suku on saatava jatkumaan

Hentorakenteiset mittarit lehahtavat lentoon tuosta vain, mutta rotevien yökkösten on aina ennen lentoonlähtöä nostettava lenninlihaksiensa lämpötilaa värisyttämällä siipiään.

Siipiväliltään vajaa kolmesenttinen hallamittari on myöhäisimpiä syysperhosiamme, joka lentää syyskuun puolivälistä marraskuun loppuun, jopa joulukuulle.

Perhosella on tärkeä tehtävä ennen talven tuloa. Sen on löydettävä naaras ja saatava suku jatkumaan. Se ei ole aivan yksinkertaista, sillä naaras on lähes siivetön ja lentokyvytön. Useimmat ihmiset eivät edes tunnista sitä perhoseksi.

Naaraalla on omat keinonsa. Se kiipeilee puunrungoilla ja seinillä ja alkaa illan pimennyttyä erittää koiraita houkuttelevaa tuoksuainetta eli feromonia. Kohta naaraan ympärillä lepattelee jopa kymmeniä koiraita. Päivällä naaras lymyää suojassa puunkuoren rakosissa.

Hallakehrääjä lienee karaistunein Suomen perhosista. Se ei näe aikuisena kesää lainkaan, sillä perhoset kuoriutuvat vasta syyskuun puolivälistä alkaen ja viimeisiä yksilöitä voi nähdä vielä ensilumen aikaan.

Eräs myöhäisimmistä syksyn perhosistamme on vasta syyskuun puolessa välissä aikuistuva hallakehrääjä.

Roteva ja karvainen perhonen kuoriutuu ensimmäisten syyhallojen jälkeen ja lentää lokakuun lopulle, joskus marraskuulle asti. Se ei näe kesää aikuisena lainkaan.

Kommentoi »