Kulttuuri
Apu

Syksyn parasta muistelmakirjallisuutta

Syksyn parasta muistelmakirjallisuutta

Arkkitehti ja kirjailija Arne Nevanlinnan omaelämäkerralliset esseet ovat teräviä havaintoja elämästä ja muistelijasta itsestään.
Teksti Liisa Talvitie
Mainos

Vuonna 1925 syntyneen Arne Nevanlinnan Arne. Oman elämän kintereillä (Siltala) kattaa miltei yhdeksän vuosikymmentä, ajan hengen muutokset ja myös muutokset kirjoittajan henkilökohtaisessa elämässä kohti sitä miestä, joka hän nyt on.

Hän siirtyy suvereenisti lapsuudestaan ja nuoruudestaan sekä sotavuosista arkkitehtiopintoihin ja tietynlaiseen ulkopuolisuuteen snobistisen arkkitehtikunnan keskuudessa. Sinänsä turhaan, sillä onhan Nevanlinna myös arvostettu arkkitehti, vaikka on nykyään enemmän kirjailija (hänen vuonna 2008 ilmestynyt Marie-romaaninsa (WSOY) oli Finlandia-ehdokkaana).

Nevanlinna tarkastelee itseään, lapsuudenperhettään ja juuriaan armottoman kriittisesti, mutta samalla ymmärtäen. Jos isäksi sattuu aikakautensa arvostetuin matemaatikko, akateemikko Rolf Nevanlinna (1895-1980) tarvitaan pitkä elämä, jotta poika ymmärtää kaiken - myös isän väitetyt saksalaissympatiat. Nuorempi ihminen ei vastaavaan avarakatseisuuteen kykene, eikä tarvitsekaan kyetä.

Arne Nevanlinna on kriittinen yhteiskunnallinen tarkkailija, joka 1970-luvun mustavalkoisessa sisäpoliittisessa ilmapiirissä sai turhaan vasemmistolaisen maineen. Mikään takinkääntäjä hän ei ole, vaan perustelee silloisetkin mielipiteensä ymmärrettävästi.

Käy selväksi, että Arne Nevanlinna on sielultaan eurooppalainen ja sisäänpäinlämpiävää nationalismia vastustava kosmopoliitti. Hänen esseensä Saksasta, Ranskasta, Yhdysvalloista ja Venäjästä ovat riemastuttavaa luettavaa. Neljän vuoden työkokemus Keniassa, Nairobin yliopiston arkkitehtiosaston professorina oli yksi käänteentekevä elämänkokemus, joka muutti hänen ajatteluaan ja elämänasennettaan.

Vaikka Nevanlinna ei ole nationalisti, niin hesalainen hän ehdottomasti on. Hän heittelee tekstiin niin kepeän huolettomasti slangisanoja, että tuntuu kuin äänessä olisi yhä 1930-luvun nuorukainen, jota lähestyvän suursodan varjot eivät ole vielä mitenkään koskettaneet: "Landesta puhun vain taatusti urbaanissa seurassa ja silloinkin hiljaisella äänellä, etteivät ulkopuoliset kuule. Olen oppinut, että syntyperäisiä helsinkiläisiä on Helsingissä vähemmän kuin lande... anteeksi, muualta muuttaneita."

 

Julkaistu: 10.11.2014