Syksyllä poikaystävänsä kanssa yhteen muuttanut Kiira Korpi: "Vielä ei kiire naimisiin"
Puheenaiheet
Syksyllä poikaystävänsä kanssa yhteen muuttanut Kiira Korpi: "Vielä ei kiire naimisiin"
Luistelijatähti tekee keväällä uuden aluevaltauksen, kun hänet nähdään teatterilavalla.
Julkaistu 8.12.2015
Apu

Entinen taitoluistelija Kiira Korpi juhli tänä vuonna itsenäisyyspäiväänsä Linnassa ensimmäistä kertaa yhdessä vaatetusalalla työskentelevän miehensä Arthur Borgesin kanssa. Viisi vuotta yhtä pitänyt näyttävännäköinen pariskunta muutti saman katon alle elokuussa, muttei kiirehdi vielä naimisiin.

– Yhteiselomme on sujunut toistaiseksi todella hyvin. Emme tosin ehdi nähdä edelleenkään kovin paljon, sillä kumpikin meistä reissaa koko ajan jossakin. Joskus aikanaan häätkin ovat varmasti luvassa, mutta vielä meillä ei ole mikään kiire naimisiin, Milanossa tällä hetkellä asuva ja harjoitteleva Kiira kertoi.

Taitoluistelunäytöksiä kilapuransa päättymisen jälkeen tehnyt Kiira tekee keväällä uuden aluevaltauksen ja hyppää keväällä Linnanmäen Peacock –teatterin lavalle Uuden Iloisen Teatterin musiikkirevyyssä. Vaikka Kiira onkin tottunut työskentelemään paineiden alla, tuleva koitos jännittää jo häntä.

– Minun oli pakko suostua mukaan, sillä ajatus tuntui niin hullulta. En osaa laulaa pätkän vertaa.  Olisikin hienoa oppia nyt sekä laulua että tanssia. Katsotaan tuleeko siitä mitään, hyväntuulinen jääprinsessa nauroi.

Kommentoi »