Tuulilasi

Sveitsissä tutkitaan Teslan kuolonkolaria - räjähtikö akusto?



Sveitsissä tutkitaan Teslan kuolonkolaria - räjähtikö akusto?

Sveitsissä syyttäjät ovat aloittaneet tutkinnan kuolonkolarista, missä menehtyi 48-vuotias saksalaismies, joka ajoi Teslan sähköautolla. Palolaitoksen mukaan raju pala saattoi syttyä, kun Teslan auton akut syttyivät palamaan.
Kuvat All Over Press

Kuljettaja törmäsi kaiteeseen moottoritiellä ja auto leimahti liekkeihin. Ticinon kantonin syyttäjän edustaja kertoi, että nyt tutkitaan onnettomuuteen johtaneita syitä,

”On vielä liian aikaista spekuloida mitään. Ainoa varma asia on toistaiseksi se, että onnettomuusauto oli Tesla”, edustaja kertoi.

Tesla on kertonut tutkivansa myös tapausta.

”Olemme todella surullisia tästä onnettomuudesta ja haluamme selvittää yhteistyössä viranomaisten kanssa kolariin johtaneet seikat. Emme ole saaneet vielä mitään dataa autosta, joten olemme hämärän peitossa”, Tesla tiedotti.

Torstain kolari oli yksi monista, joita Tesla on viime aikoina kohdannut. Perjantaina Teslan Model S törmäsi rekkaan Yhdysvaltain Utahissa ja Yhdysvaltain viranomaiset tutkivat myös viime viikolla Floridassa tapahtunutta Tesla-kolaria, jossa menehtyi kaksi teini-ikäistä.

Julkaistu: 21.5.2018