Apu

Suvirinteen hoivakodissa Sipoossa vanhukset ovat onnellisia asukkaita


Kaikki ei ole huonosti! Kävimme Sipoossa, pienen mitoituksen hoivaihmeessä. Asenne ja kädestä pitäminen ovat tärkeintä, retket ja konsertit pientä ekstraa.
Teksti Ulla Veirto
Kuvat Juha Juntto

Lähihoitaja Roni Nyman näyttää kuvakirjasta luonnonihmeitä.

– Mitäs nämä ovat?

– Pieniä elukoita, Eeva sanoo.

– Ottaisitko syliin?

– Kyllä siinä olis ottamista.

Kukaan ei tunnista eläintä, joten Roni paljastaa vastauksen. Kyseessä on kirahvi.

– Ihana se kirahvi! Maria innostuu.

– Ei me muistettu, Pirkko ilahtuu.

Tällainen on Suvirinteen lukutuokio. Helppoa ja halpaa ohjelmaa, joka tuo vipinää muistisairaiden päivään. Jos hoitajia on liian vähän, hetket häviävät.

Sipoo on hoivaihme. Soraääniä ei kuulu, ja hoitokulut pysyvät kurissa. Tätä vanhustenhoitoa tullaan katsomaan kaukaakin.

Sipoossa on neljä kunnallista palveluasumisen yksikköä. Kunta ostaa paikkoja kuudelta yksityiseltä, esimerkiksi Attendolta. Sipoo hoitaa 60 prosenttia vanhuksista omissa hoivakodeissaan.

0,59 hoitajaa asukasta kohti

Vanhusten kohtelu varsinkin yksityisissä hoitokodeissa on järkyttänyt suomalaisia. Poliitikot hoputtavat lakiin hoitajamäärän nostamista: kymmenen vanhusta tarvitsee seitsemän hoitajaa. Maaginen luku on 0,7.

Suvirinteessä on 18 vakituista asukasta ja neljä intervallipaikkaa niille, jotka asuvat kotona ja vierailevat hoidossa.

Hoitajia on 13. Lukuun lasketaan esimies, osastonhoitaja Sanna Siltala, joka ehtii hoitaa jonkin verran. Lisäksi Suvirinteessä on laitoshuoltaja.

Asukasta kohti hoitajia on siis 0,59. Osa muistisairaista asukkaista liikkuu hyvin, toiset kulkevat rollaattoreilla. Huonokuntoisimmat ovat vuoteessa. Jotkut tarvitsevat vessaan kaksi hoitajaa.

– Me tarjoamme laadukasta hoivaa, Siltala painottaa.

Laatu ei ole vaikea asia. Se on joskus sitä, että hoitajat istuvat vanhuksen vieressä ja pitävät kädestä kiinni. Se on sitä, että hoitajat auttavat syömisessä viisi kertaa päivässä ja huolehtivat proteiinin saannista.

– Jos hoitajia on vähän, tingimme korkeimmista tarpeista. Laatua ovat konsertit ja retket, tärkeintä on arjen pienet kohtaamiset ja välittäminen. Perustarpeiden täyttäminen vie suurimman osan ajasta, Siltala sanoo.

Puolison Alzheimer kävi liian raskaaksi

Nojatuolissa istuu kumara, pitkä mies. Jyrki Helinin Alzheimer todettiin viisi vuotta sitten, kun hän oli 65-vuotias. Puoliso Leena Seretin pitää Jyrkiä kädestä. Niin he aina istuvat, kylki kyljessä käsikkäin.

Leena hoiti miestään kotona kolme vuotta. Hän joutui lopettamaan oman työnsä. Vaikka Jyrki on kiltti, kohtelias ja hiljainen, Leena uupui vaipparalliin ja vahtimiseen. Yhtenä juhannuksena Jyrki karkasi. 

Nyt Leena on noussut masennuksesta ja pahimmasta surusta. Hän ottaa Jyrkin välillä viikonlopuksi kotiin.

Parasta juuri nyt: istua rinnakkain. Leena Seretinin mies Jyrki sairastaa Alzheimerin tautia.

Hoito Suvirinteessä maksaa Jyrkille 1 700 euroa kuukaudessa. Lisäksi lääkkeisiin ja erillisiin palveluihin menee 300 euroa.

– Olen itse maksanut Jyrkille musiikkiterapiaa, senioritsempparin, intialaista päähierontaa ja kahvakuulailua.

Kaikkinensa elo täällä maksaa 5 000 euroa. Jyrkin hoidosta yhteiskunnan osuudeksi jää 3 300 euroa kuussa.

"Täällä minut toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi"

Leenan mielestä tämä on hyvä paikka. Samaa sanoo Rose-Marie Lindh. Hänen yhdeksänkymppinen äitinsä Inga ei enää pysty liikkumaan.

– Kun tulen tänne, minut toivotetaan lämpimästi ja luontevasti tervetulleeksi. Olen työskennellyt itse lähihoitajana. Minulla on kokemusta siitäkin, että hoitajat ajattelevat: ”Saakeli, kun toi tulee taas.”

Leena Seretin on kiinnittänyt huomiota Suvirinteen pyykkäämiseen.

Koneet pyörivät pitkin päivää. Hoitajat pesevät kaikki asukkaiden vaatteet. Jos lakanat ovat kastuneet yöllä, he pesevät nekin. Muutoin lakanapyykki lähetetään pesulaan.

Leenan mielestä pyykinpesu ei kuulu hoitotyön ammattilaisille.

Jos laki määräisi  Suvirinteeseen yhden hoitajan lisää, mitä täällä tehtäisiin toisin?

– Voisimme ulkoilla enemmän ja tehdä useammin retkiä talon ulkopuolelle, lähihoitaja Marjo Viitanen kertoo.

– Meitä johdetaan hyvin ja uskallamme puhua myös epäkohdista, lähihoitaja Marjo Viitanen sanoo.

Halu hoitaa lähtee sydämestä

Monissa kunnallisissa ja yksityisissä hoitolaitoksissa mitoitus on 0,5. Marjo Viitasesta se on surullisen vähän.

–  Hoitajien työ voi olla hirveän raskasta. Heillä on kuitenkin sydämestään halu hoitaa hyvin.

Viitasen mielestä hoito onnistuu 0,59 hoitajalla, mutta pieni lisä olisi tervetullut.

– Kaikki lähtee ylempää esimiehistä. He osaavat johtaa meitä oikein. He antavat mahdollisuuden tehdä työmme hyvin.

Joissakin laitoksissa hoitajat eivät uskalla puhua epäkohdista. Jos puhuvat, niille ei korvaa lotkauteta.

– Meitä ohjataan ilmaisemaan asioita tiimipalavereissa. Meillekin tulee näkemyseroja, mutta ne saadaan selvitettyä, Viitanen kertoo.

Apukäsiä on välillä saatu opiskelijoista, kehitysvammaisista, maahanmuuttajista ja työttömistä, jotka ovat kuntouttavassa työtoiminnassa.

Täytyy silti löytää juuri ne apukädet, jotka kuuluvat alaa rakastaville ihmisille.

– Otetaan paras, jolla on asenne kohdallaan. Sijaisia löydämme omien verkostojen kautta, Sanna Siltala kertoo.

Unilääkkeitä ei anneta

Nyt on kahviaika. Asukkaat kävelevät ja rollaavat kupposelle ja korvapuustille.

– Hehän ovat pirteitä kuin peipposet, palvelujohtaja Helena Räsänen huomaa. Räsäsen vastuulla ovat kaikki Sipoon ikääntyneiden ja vammaisten palvelut.

Täällä ei nuokuta tuoleissa yöllisen unilääkkeen jäljiltä.

– Meillä ei syödä unilääkkeitä. Kun vanhuksille on toimintaa ja merkityksellistä tekemistä, he nukkuvat paremmin.

Jos asukkaita vain makuutetaan, vuorokausirytmi menee helposti sekaisin. On myös huomattu, että retkien jälkeen asukkaat ovat levollisempia.

Marjatta (oik.) löysi kivan kaverin Ingegerdistä. Lähihoitaja Roni Nyman auttaa tuoliin. Suvirinteessä ollaan virkeitä, sillä unilääkkeitä ei syödä.

Hoitaja asettelee kahvikupit lautasille oranssien lautasliinojen kera.

Eikö siihen pala turhaan aikaa ja rahaa, kun asukkaat eivät muista?

– Se kertoo, että me arvostamme asukkaita.  Myös muistisairas osaa arvostaa, ja kaunis asettelu on myös hoitajille kiva juttu, Räsänen sanoo.

Lautasliinat tulevat eräältä yrittäjältä. Räsänen on lähtenyt reippaasti hakemaan yrityksiltä yhteistyötä.

Kahville! Pirkko, Anneli, Sirkka, lähihoitaja Janina Hakkarainen ja Maria valmiustilassa.

Myös hoitajat ovat rohkaistuneet. Kerran Viitanen hankki Suvirinteeseen hevosen ilmaiseksi.

– Pitää verkostoitua. Kuntatalous on tiukilla, eikä Sipoossakaan veroäyriä hevin nosteta, Räsänen sanoo.

Henkilökuntaa koulutetaan

Attendon hoivakoteja arvostellaan rankasti julkisuudessa. Niitä on Sipoossakin. Esperin edustaja on piipahtanut, mutta sillä ei ole yhtään hoitolaitosta Sipoossa.

– Virkaani kuuluu yksityisten valvonta, mutta myös kumppanuus. Tiedän, että heillä on tosi tiukkaa. Ei kannata luoda vastakkainasettelua vaan yhteistyötä, Räsänen sanoo.

Sipoo panostaa henkilökunnan koulutukseen. Suvirinteen hoitajat saavat kevään aikana lisää oppia muistisairauksista ja saattohoidosta. Myös yksityiseltä puolelta on tulossa väkeä kunnan organisoimaan koulutukseen.

Jos kunnallinen puoli ei kehitä koulutuksia, se saattaisi jäädä yksityisiltä saamatta.

Tämä on se viimeinen koti

0,5 vai 0,7? Luku ei ole Räsäsen mielestä olennaisin mittari. Esimerkiksi Sipoon kunnalliset saavat aina ottaa sijaisia. Yksityisiltä se voi olla kielletty.

– Hoitotyön pystymme tekemään samalla hinnalla kuin yksityinen. Tiloista tulee kustannuksia enemmän. Suvirinteessä on isot yleiset tilat, pavelujohtaja Helena Räsänen kertoo.

Tämä on asukkaiden koti, se viimeinen koti. Täältä ei tarvitse lähteä sairaalaan. Lääkäri tulee vierailulle. Paikkoja vapautuu ainoastaan silloin, kun joku kuolee.

Onko ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevilla ja omaisilla mitään mahdollisuutta valita hoitopaikkaa?

– Olisihan meillä kilpailutuksissa noin 200 eri palvelutuottajaa, josta voitaisiin valita, ja laatukriteerit ovat korkeat. 

Paikanvalinnassa otetaan huomioon monia seikkoja asukkaan mukaan. Sipoossa ruotsinkielisyys vaikuttaa paljon. Paikkaa tutkaillaan myös sen mukaan, missä lähiomaiset asuvat.

– Vierailumatkoista ei saa tulla liian pitkiä ja vaikeita, Räsänen linjaa.

Omaisia ei käy jonoksi asti

Muistisairaiden kanssa ei aina ole sanoja, mutta heillä on tunteita ja asiaa. Joskus vanhus ilmaisee ne liikkumalla levottomasti tai huutamalla kovaa.

– Hänellä voi olla vaikka hammassärkyä tai häntä suututtaa se, että hänet on kuljetettu katsomaan tv:stä vastenmielistä ohjelmaa, Helena tietää.

Omaisia ei käy jonoksi asti. Jotkut asuvat ulkomailla. Toiset pelkäävät sairaita läheisiään. Kohtaaminen aiheuttaa ristiriitaisia, vahvoja tunteita.

Hoitajat haluaisivat kuulla omaisten ajatuksia ja saada tietoa vanhuksesta.

Tule muistisairaan synttäreille!

Siltala sanoo, ettei hoitaja koskaan korvaa läheisen läsnäoloa.

– Muistisairaallekin syntymäpäivä ja yleiset juhlapäivät ovat tärkeitä. Silloin koristellaan ja pukeudutaan kauniisti.

Olisi hienoa, jos omaisetkin olisivat silloin paikalla.

Onko sillä sitten väliä, jos vanhus ei edes muista läheisensä nimeä?

– Tunnetasolla hän kyllä tunnistaa. Sillä on merkitystä.

Julkaistu: 22.2.2019