Tuulilasi

Suuria muutoksia läpikäyvän Fiatin luottoluokitus laski

Suuria muutoksia läpikäyvän Fiatin luottoluokitus laski

Luottoluokittaja Moody's laski autovalmistaja Fiatin luokitusta yhdellä pykälällä eilen tiistaina.
Teksti TL-verkkotoimitus
Kuvat Fiat
Mainos

Fiat SpA:n luottoluokitus on nyt B1 aiemman Ba3-tason sijaan, kertoo Detroit News.

Luottoluokittaja perustelee muutosta italialaismerkin heikolla viime vuodella.

Fiat teki vuonna 2013 liikevoittoa 3,4 miljardia euroa. Summasta suuri osa tuli konserniyhtiö Chrysleriltä, jota ilman tulos olisi ollut vain 246 miljoonaa euroa.

Moody´sin mukaan myös kuluva vuosi on Fiatille erittäin haastava.

Fiat osti kassavaroin koko Chryslerin omistukseensa tammikuussa, kun USA:n autoteollisuuden ammattiliitto UAW:n rahasto myi 41,5 prosentin omistusosuutensa 3,65 miljardilla dollarilla eli reilulla 2,6 miljardilla eurolla italialaisyhtiölle.

Yhtiöt yhdistyivät Fiat Chrysler Automobiles -konserniksi tammikuun lopulla. Moody´s käsittelee arvioissaan Fiatia ja Chrysleriä toistaiseksi kuitenkin omina yhtiöinään, sillä Chryslerin lainajärjestelyt rajoittavat Fiatin mahdollisuuksia hyödyntää Chryslerin kassavaroja.

Fiat etsii tällä hetkellä Suomessa uutta kotia. Autofennica ilmoitti viime kuussa lopettavansa Alfa Romeon, Fiatin ja Jeepin maahantuonnin heikon kysynnän takia.

Maailmalla yhtiön koti löytyy pian Hollannista ja pörssissä pian Milanon lisäksi New Yorkista. Torino toimi Fiatin kotipaikkana yhtiön perustamisesta lähtien eli jo 115 vuotta. Hollannin päämajan lisäksi konserni perustaa yhtiön veroteknisistä syistä Britanniaan.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 12.2.2014