Apu

Suuri revontulihuijaus: Luontokuvaaja Juho Rahkonen paljastaa, millaisilla nikseillä upeat revontulivalokuvat syntyvät

Suuri revontulihuijaus: Luontokuvaaja Juho Rahkonen paljastaa, millaisilla nikseillä upeat revontulivalokuvat syntyvät
Moni turisti on pettynyt, kun mainoskuvissa niin kirkkaina loistavat revontulet ovatkin vain himmeänharmaa viiru yötaivaalla. Neljännesvuosisadan Suomea kolunnut ammattiluontokuvaaja valaisee revontulikuvien vaiettuja taustoja.

Lappia ja vähän muutakin Suomea myydään revontulilla. Matkailuesitteet ja Instagram-sivut pullistelevat toinen toistaan värikkäämpiä ja loistavampia taivaan tulia, joita muodikkaasti vaaleisiin villapaitoihin ja tupsupipoihin pukeutuneet, mallinnäköiset ihmiset ihastelevat kuuma juoma kuksassa höyryten.

Se on mainonnan luoma mielikuva, mutta todellisuus on usein toisenlainen: turistin saavuttua Lappiin on kyllä pimeää ja lumista, mutta taivas on paksussa pilvessä. Matkanjärjestäjät seuraavat sitten säätiedotuksia silmä kovana yrittäen löytää pilviverhosta edes muutaman tunnin aukon.

Jos matka kestää useita päiviä tai koko viikon, selkeän yötaivaan näkemiseen onkin melko hyvät mahdollisuudet. Sitten vain lämmintä päälle ja ulos tähyilemään. Muutaman tunnin päiväreissulle Lappiin lentävä brittituristi voi käytännössä haudata toiveet revontulien näkemisestä, ja tuskin matkanjärjestäjät heille revontulia lupaavatkaan.

Revontulien kokemiselle monta estettä

Kun viime talvena olin viikon mittaisella hiihtolomalla Saariselällä, eräänä iltana Kaunispää-tunturin huipulle ajoi useita kiinalaisturistien täyttämiä busseja. Innokkaat matkailijat hiippailivat huopasaappaissaan ja pilkkihaalareissaan karvareuhkojen liepeet leuhuten lumipenkan päälle ja tähyilivät pohjoistaivaalle.

Jonkinlaista revontulien pihausta sieltä yrittikin tulla. Hyvin haalea vihreä tai silmällä katsottuna oikeastaan harmaa vyö lähti nousemaan horisontista. Se oli niin himmeä, että sen erotti vain katsomalla hieman kohteesta sivuun – näinhän myös himmeämpiä taivaankappaleita voi katsella.

Noin puolen minuutin ajan taivaalla näkyi jotakin sellaista, jota pystyi hyvällä tahdolla ja mielikuvituksella sanomaan revontuliksi. Minulla on erittäin laadukas järjestelmäkamera, jonka kennossa on yli 50 megapikseliä. Sen keulassa keikkuu parin tuhannen euron hintainen, valovoimainen objektiivi – parasta, mitä rahalla saa.

Revontulien kuvaaminen Saariselällä maaliskuussa 2019 tuntui jäiden polttamiselta: niin vaikeaa, niin vaikeaa. Koko viikon aikana taivaalla näkyi vain hailakka viiru hetken aikaa. Venyttämällä kuvaustekniikka äärimmilleen revontulista ­ löytyi jonkin verran väriä ja muotoa.

Valotin ”revontulia” puoli minuuttia, ja täydellä aukolla ja ISO 5 000:n herkkyydellä raw-tiedostoon tallentui hailakka viiru. Myöhemmin kotona jälkikäsittelyssä sain tehdä Photo­shopilla töitä hiki hatussa saadakseni kuvaan edes jotenkin erottuvia sävyjä.

Käytin kaiken osaamiseni ja teknisen kapasiteettini, mutta tulos jäi silti valjuksi. Tuskin kännykkäkameroillaan ja muutamalla pienemmällä järjestelmäkameralla varustautuneet kiinalaisturistit saivat sen kummoisempia muistokuvia.

Tuona maaliskuisena viikkona kunnon revontulia ei näkynyt kertaakaan, vaikka taivas oli selkeä yöstä toiseen ja päivystin joka ilta monta tuntia.

Edellä oleva kertomus ei tietenkään tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että Lapissa revontulia näkyy varsin usein ja että toisinaan, ehkä kerran muutamassa viikossa, ne voivat olla hyvinkin näyttäviä. Mutta kertomukseni kuvastaa sitä todellisuutta, jonka talviseen Lappiin saapuva turisti kohtaa. Revontulien kokemiselle on monta estettä.

Silti – tai ehkä juuri siitä syystä – revontulien jahtaaminen on niin äärettömän kiehtovaa ja koukuttavaa.

Tämä kuva on otettu Kolarissa Länsi-Lapissa maaliskuussa. Revontulet olivat oikeastikin hetken aikaa niin kirkkaita, että niiden leimu tallentui kameraan vain muutaman sekunnin valotusajalla.

Vaikka länsimaisen elintason ja välinepaljouden marinoima nykyihminen mielellään esittää itsensä järkiperäisen ja tieteellisen maailmankuvan edustajana, revontulien, kuun ja auringonpimennysten sekä muiden taivaan valoilmiöiden näkeminen tuntuu vievän meidät kauas esihistoriaan – kivikautisen ihmisen ajatusmaailmaan.

Revontulia jahdataan ja palvotaan lähes uskonnollissävytteisesti. Niissä on jotakin niin ylimaallista, että ne tuntuvat ylittävän arkikokemuksemme ja käsityskykymme.

Joskus onnistaa: hiihtäjien vuokramökin pihalta Ylläsjärvellä avautui kevättalvella 2017 komea valoshow.

Pelkät revontulet eivät riitä aiheeksi

Ihmistä ei ole luotu ajattelemaan tieteellisesti, vaan kohtaamme todellisuuden pääosin tunteidemme ja intuitiomme välityksellä. Revontulien kuvaamisessa on se jännittävä piirre, että silloin harvoin, kun ne ovat kirkkaita ja näyttävät jopa paljaalla silmällä katsottuina vaikuttavilta, ne eivät välttämättä olekaan kuvauksellisimmillaan.

Se johtuu siitä, että hyvin voimakkaat revontulet saattavat valokuvassa niin sanotusti palaa puhki eli ylivalottua, ainakin jos kuvaaja haluaa, että ympärillä näkyy muutakin kuin pelkkää mustaa. Nykyisten digitaalisten kameroiden kennot ovat erittäin valoherkkiä, ja kun suljinta pidetään auki sekuntikaupalla tai jopa minuutteja, kennolle tallentuu paljon enemmän kuin paljas silmä voi nähdä.

Tämäkään valonäytelmä ei paljaalla silmällä juuri häikäissyt, mutta ottamalla kameran valotustekniikasta ja kuvankäsittelyohjelmasta kaiken irti kuvasta tuli varsin tunnelmallinen. Sinänsä kaikki, mikä näkyy Ylläksellä maaliskuussa 2017 ottamassani kuvassa, on totta, mitään siihen ei ole lisätty.

Yleensä pelkät revontulet eivät riitä minulle kuvan aiheeksi, vaan kuvassa saisi näkyä myös maisemaa. Siksi ei ole yhdentekevää, missä revontulia katselee. Vähintään jokin komean muotoinen puu pitäisi olla näkyvissä tai mieluummin kokonainen laaja tunturimaisema.

Parhaimmillaan revontulikuvaus on sellaisena yönä, jolloin maisemassa on paljon lunta ja kuu loistaa vähintään puolikkaana. Silloin ei tarvita erityisen kirkasta tai leiskuvaa revontulinäytelmää, vaan jo melko himmeästä revontulivyöstä kamera kaivaa pitkällä valotusajalla, täydellä himmenninaukolla ja suurella herkkyydellä esiin vaikuttavia muotoja säilyttäen myös ympäröivän maiseman sävyt.

Pitkä valotusaika syventää vaikutelmaa

Revontulikuvissa jälkikäsittely on olennaista: Photoshopilla, Lightroomilla tai jollakin muulla kuvankäsittelyohjelmalla kuvaan lisätään kontrastia ja valoisuutta sekä häivytetään utuisuutta. Myös kuvan saturaatiota eli värikylläisyyttä voi lisätä hieman, mutta se kannattaa tehdä hienovaraisesti, etteivät värit mene övereiksi.

Tiedostojen säätäminen ei tarkoita kuvamanipulointia: kyllä ne revontulet ovat olleet ihan oikeasti siellä taivaalla sillä hetkellä, kun kameran suljin on ollut auki. Useimmiten ne ovat silti näyttäneet paljaalla silmällä huomattavasti vaatimattomammilta kuin pitkän valotusajan tuloksena syntyneessä valokuvassa. Eipä kameraa turhaan sanota taikalaatikoksi!

Työryhmä
Teksti ja kuvat
Juho Rahkonen
Verkkotaitto
Miikka Järvinen
Tekninen toteutus
Genero
Julkaistu: 19.4.2020
4 kommenttia